Componenta lähellä jättiyllätystä

30.12.2008 Karkkilan Team Componenta oli lähellä järjestää todellisen yllätyspaukun vuoden viimeisellä Korisliigan kierroksella. Pommi jäi kuitenkin suutariksi, kun sarjajohtaja Namika Lahti väänsi kamppailun loppuhetkillä 61-59 (29-36) -voitoksi.

Pudotuspeliviivan alapuolella majaileva Componenta johti kamppailua vielä päätösneljännekselle lähdettäessä. Viimeisellä kymmenminuuttisella lahtelaiset nousivat välillä jo muutaman pisteen johtoon.

Viimeiselle minuutilla peli eteni taas tasalukemissa 59-59.

Ratkaisijaksi nousi vain kolme sekuntia ennen päätösvihellystä Bilal Abdullah (9/6). Amerikkalaislaituri taisteli itselleen hyökkäyspään levypallon ja pussitti toisella heittoyrityksellään voiton isännille.

Kotijoukkueen tehokkain pelaaja oli kuitenkin Ray Nixon (18/4).

Vierailijan ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Darrell Waters (19/11).

Kataja kapsahti Honkaan

Namika Lahti sai kunnian jäädä yksin liigan piikkipaikalle, kun sarjan toinen kärkijoukkue Joensuun Kataja hävisi oman ottelunsa. Honka oli Espoossa parempi pistein 88-66 (45-31).

Kataja putosi Hongan kyydistä heti alussa, sillä isännät veivät ensimmäiset neljä minuuttia näytöstyyliin 16-2. Kautta linjan vastustajaansa heikommin heittänyt Kataja ei toipunut tyrmäysalusta enää kunnolla, vaikka nousikin jakson päätteeksi vielä lukemiin 26-18.

- Emme olleet valmiina tähän otteluun. Tällaisella esityksellä ei Honkaa voiteta, Katajan valmentaja Ray Ailus sanoi suoraan.

Kotijoukkueen hahmoksi nousi Kimmo Muurinen (20/9). Neljän ottelun voittoputkensa katkaisseen Katajan korkeimman pistemäärän heitti Sami Lehtoranta (15/6).

Pyrintö parempi jumbofinaalissa

Tampereen Pyrintö osoittautui Porvoon Tarmoa etevämmäksi Korisliigan tiistaisessa jumbofinaalissa. Voitto jäi Pyynikille pistein 85-74 (38-38).

Pyrintö ratkaisi pelin edukseen kolmannella neljänneksellä, jonka se voitti peräti 15 pisteellä. Tamperelaiset hävisivät ottelun levypallot, mutta heittivät vastapainoksi tarkemmin sekä läheltä että kaukaa.

Pyrinnön tehomies oli Kurtis Rice (23/4). Kentän näkyvin hahmo löytyi kuitenkin hävinneestä joukkueesta: DeWayne Richardson nakutti Tarmolle saldon 28/19.

Kierroksen toinen häntäpään ryhmien välienselvittely käytiin Lappeenrannassa, missä LrNMKY kaatoi ToPon 85-75 (43-39).

Neljä aiempaa otteluaan voittanut ToPo taisteli pisteistä tasapäisesti kolmannen neljänneksen jälkipuoliskolle saakka, kunnes Namika vei jakson loppupätkän 13-0.

Isäntien korkeimman pistemäärän heitti Tuukka Kulha (21/2).

Luokattomiin kaukoheittoihin sortuneen vierailijan selkeä ykkönen oli puolestaan Isaac Spencer (29/8).

Kouvot vei Kymenlaakson paikallisen

Kouvolan Kouvot osoittautui niukasti Kotkan KTP:tä paremmaksi Kymenlaakson paikallistaistossa. Voitto jäi kotijoukkueelle pistein 75-71 (35-35).

Ottelu eteni aivan alkuhetkien jälkeen lähes koko ajan Kouvojen niukassa johtoasemassa. Ero ei kasvanut kertaakaan edes kymmeneen pisteeseen, joten sarjataulukossakin tasapisteissä olleiden ryhmien kamppailu pysyi äärimmäisen tiukkana loppuun saakka.

Kotijoukkueen pelaajistosta neljä miestä pääsi Tuomas Iisalon (18/3) johdolla kaksinumeroisiin pistelukemiin, mutta KTP:n kärki oli kapeampi. Tehot lepäsivät hyvin pitkälti Durell Vinsonin (20/8) ja Steve Smithin (17/8) varassa.

Uudenkaupungin Korihait täydensi vuorostaan pistepussiaan Forssan Koripoikien kustannuksella. FoKoPo taipui kotisalissaan 71-82 (33-41).

Korinalustoja hallinnut Korihait teki tulosta todella tasaisesti. Mark Zoller heitti 20 pistettä, mutta hänen takanaan viisi muuta miestä pääsi kaksinumeroisiin pistelukemiin.

FoKoPon ykkönen oli uusi tulokas Ronald Yates (17/10).

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia