6.10.2007 Korisliigan lauantaina Honkaa vastaan aloittava Namika Lahti on hankkinut riveihinsä kolmannen ulkomaalaisvahvistuksen. Uuden tulokkaan nimi Davont Jackson. Hän on 199-senttinen ja 28-vuotias laituri.
Jackson ammensi koripallo-oppejaan NAIA-tason Barber-Scotian yliopistossa. Sittemmin hän on tehnyt visiittejä Espanjaan, Ranskaan ja Libanoniin sekä pelannut Yhdysvaltain pienissä ammattilaisliigoissa. Viime vuodet Jackson on kärsinyt loukkaantumisista.
Davont Jackson on jo saapunut Suomeen ja debytoi lauantaina Espoossa, kun vastassa sarja-avauksessa on hallitseva Suomen mestari Honka.
Namika Lahti lähtee vastoin ennakkokaavailujaan sarjaan kolmella ulkomaalaisvahvistuksella. Jacksonin lisäksi joukkueen vahvuudessa ovat gambialainen Pierre Jallow ja Ed Williams. Sekä Jacksonin että Jallow’n sopimuksissa on koeaika. Lahden luotsi Sami Toiviainen on lisäksi ilmaissut julkisesti tyytymättömyytensä Williamsin viimeaikaisiin esityksiin.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.