Alex Murphy debytoi susipaidassa keskiviikon Suomi-Viro-ottelussa

26.6.2012

Duken huippuyliopiston laiturilupaus Alex Murphy, 19, tekee debyyttinsä Suomi-paidassa keskiviikkona Tikkurilan urheilutalolla pelattavassa 20-vuotiaiden miesten Suomi-Viro-maaottelussa.

Juhannusviikolla Suomeen saapunut Murphy pelaa ensimmäisen virallisen maaottelunsa Suomen susipaidassa keskiviikkona, jolloin 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa Tikkurilan urheilutalolla Viron.

 

– Fiksu nuori mies ja oikealla asenteella liikkeellä, kehuu 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen joukkueensa uutta tulokasta.

 

– Olen todella riemuissani ja positiivisen odottavainen suomalaisen koriksen, Alexin tulevien joukkuekavereiden ja jopa itseni puolesta. Alex on erinomainen lisä paitsi joukkueelle, myös koko Suomi-koripallolle, Salminen jatkaa.

 

Alex Murphyn suomalaissyntyinen äiti Päivi Murphy on pelannut aikanaan koripalloa Suomessa ja Ruotsissa. Alexin isä Jay Murphy puolestaan vietti neljä kautta NBA:ssa Washington Bulletsin ja Los Angeles Clippersin joukkueissa, jonka lisäksi hän pelasi ammattilaisena mm. Ranskassa ja Italiassa.

 

204-senttinen Murphy kuuluu USA:n NCAA-yliopistosarjan kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin joukkueisiin kuuluvan Duken suurlupauksiin. Murphy jätti high school-kentät taakseen vuoden etuajassa liittyäkseen Duken harjoitusrinkiin viimeisteltyään 21,0 pistettä, 7,2 levypalloa ja 4,0 syöttöä ottelukeskiarvoikseen St. Marks’in high school-joukkueessa kaudella 2010/11.

 

Päättyneellä kaudella Murphy jättäytyi vapaaehtoisesti ”redshirt”-pelaajaksi Dukessa, joka tarkoittaa, että hän harjoitteli läpi kauden Duken kanssa, mutta ei pelannut. Murphylla on vielä täydet neljä pelikautta edustusoikeutta jäljellä Duken paidassa.

 

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maaottelukesänsä viime viikolla Tikkurilassa järjestettyjen PM-kisojen merkeissä. Suomi sijoittui turnauksessa hopealle.

 

Suomi ja Viro kohtaavat keskiviikkona 27.6. Tikkurilan urheilutalolla (Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54, Vantaa). Ottelu alkaa klo 17:30. Liput: aikuiset 10€, alle 16-v. ja alennusryhmät 5€. Nuorten maajoukkuepelaajat sekä Koripalloliiton vapaakorttilaiset ilmaiseksi, lehdistön sisäänpääsy lehdistökortilla.

 



Alex Murphy pukee Suomi-paidan ylleen ensimmäistä kertaa keskiviikkona. Kuva: Getty Images / All Over Press.