Tapiolan Hongan naisille ensimmäiset pelaajasopimukset

6.7.2012 Pitkän tauon jälkeen naisten SM-sarjaan paluun tekevä Tapiolan Honka on tehnyt kesän aikana tukun pelaajasopimuksia. Uutena amerikkalaisvahvistuksensa Espooseen saapuu Melissa Jeltema.

Emmi Leino pelaa tulevalla kaudella SM-sarjaa Tapiolan Hongassa. Kuva: Francois Perthuis.

24-vuotias, 175-senttinen Oaklandin yliopiston kasvatti Jeltema pelasi viime kaudella Saksan Bundesliigassa Chemnitzin riveissä, ollen kovatasoisen sarjan kolmanneksi paras korintekijä 19,8 pisteen keskiarvolla.

 

– Jeltema on monipuolinen pelaaja, jonka fyysiset ominaisuudet ovat erinomaisella tasolla. Melissa oli nuoren joukkueensa johtaja jo Saksan Bundesliigassa, joten hän ei joudu kovinkaan erilaiseen rooliin Tapiolan Hongassa. Suomeen saapuu erinomainen urheilija, jolla on täydet edellytykset olla sarjan parhaita pelaajia, kommentoi Hongan päävalmentaja Jussi Laakso.

 

Honka on tehnyt sopimuksen myös Espoo Teamin riveissä viime kaudella läpimurron tehneen ja naisten maajoukkueen kanssa koko kesän pelanneen 182-senttisen, 18-vuotiaan Emmi Leinon kanssa. Leino pelasi viime kaudella SM-sarjaa 21 minuuttia ottelua kohden.

 

– Olen erittäin tyytyväinen, että Emmi jatkaa Espoossa. Hän on ehdottomasti yksi tämän maan lahjakkaimmista ja parhaista nuorista pelaajista ja kykenee varmasti kehittymään vielä paljon. Hän on osoittanut pärjäävänsä aikuisten kansainvälisellä tasolla, joten hyppy isoon rooliin kotoisessa SM-sarjassa onnistuu taatusti myös, Laakso jatkaa.

 

Jelteman ja Leinon lisäksi Honka on tehnyt sopimukset jo viime kaudella Tapiolan Honkaa edustaneiden Emma Laaksosen (182/19), Armi Anttilan (186/17), Vilma Purhosen (183/17) ja Tuuli Mennan (183/16) sekä viime kaudella Keravan Energia Teamissa pelanneen Evianna Sipilän (180/17) kanssa.

 

– Armi, Emma, Evianna, Tuuli ja Vilma ovat kaikki nuoria pelaajia, joilla kehityskäyrä näyttää ylöspäin. Kaikki ovat näyttäneet kyntensä jo nuorten maajoukkueista, joten täysin untuvikoista ei voida puhua. Toki aikuisten SM-sarja on eri maailma kuin nuorten ottelut, mutta uskon kaikkien edellä mainittujen pelaajien osoittavan kuuluvansa tälle sarjatasolle, Laakso miettii.

 

Tapiolan Honka täydentää joukkueen kokoonpanoa vielä ennen kauden alkua.

 


Henkilöt

 
29.4.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut palasi Suomen mestariksi

Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.

29.4.2025 10:05 Naisten Korisliiga

Naisten Suomen mestaruus ratkeaa kutkuttavassa viidennessä finaalissa tiistaina Helsingissä

Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.

28.4.2025 20:45 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut venytti ratkaisun viidenteen otteluun - mestaruus ratkeaa huomenna Helsingissä

Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.

24.4.2025 20:26 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti ToPo:n voiton päähän mestaruudesta

ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.

21.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nousi voittoon ja tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

18.4.2025 20:35 Naisten Korisliiga

ToPo vei tiukan avausfinaalin - EBT:lle pronssimitalit

ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

17.4.2025 14:10 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa vastakkain finaalissa kolmatta vuotta putkeen – finaalisarja käynnistyy perjantaina

Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.

11.4.2025 20:15 Naisten Korisliiga

PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.

10.4.2025 21:01 Naisten Korisliiga

ToPo:n finaaliputkelle jatkoa

Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.

Näytä lisää vastaavia