Henna Salomaa palaa Alkuun

2.9.2012

Viime kaudella hurjia teholukemia Forssan Alun paidassa mättänyt Henna Salomaa, 23, palaa mitalisijoille tähyilevän perinteikkään forssalaisjoukkueen riveihin. Salomaa siirtyi viime talvena Alusta Espanjan liigan Zamoraan, missä hän pelasi kevätkauden.

– Taustaryhmä kokoontui keskiviikkona, ja päätimme yhdessä, että haluamme Hennan meille. Kolme kuukautta olin jutellut hänen kanssaan, viimeiset vuorokaudet lähes yötä päivää. Nyt meillä on joukkue koossa, eikä uusia pelaajia enää oteta, Alun manageri Jyrki Tulander kertoo lauantain Forssan Lehdessä.

 

Tikkurila-Seuran kasvatti Salomaa heitti viime kaudella Alussa 17 ottelussa 15,1 pisteen keskiarvolla. Tammikuussa Salomaa jätti joukkueen ja suuntasi Espanjan liigan Zamoraan Taru Tuukkasen joukkuetoveriksi. Salomaan sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka mahdollistaa hänen siirtymisensä ulkomaille syyskuun loppuun asti.

 

– Ulkomaat ovat edelleen yksi vaihtoehto, mutta Euroopan taloustilanteen tietäen sinne on vaikea päästä. Monet seurat ovat jo valinneet pelaajansa, mutta aina voi tulla sopeutumisongelmia ja sen sellaista, Salomaa kertoo.

 

Salomaan sopimuksen myötä Alulla on ringissä 12 pelaajaa. Salomaan lisäksi sopimuksen Alun kanssa ovat allekirjoittaneet Epiphany Woodson, Sarah Miles, Laura Saarinen, Jenny Vironen, Juta Jahilo, Sanna Helenius, Henna Koponen, Noora Järvikangas, Johanna Heinonen, Tiia Parttimaa sekä Fanny Korpela.

 

– Alun viimeisestä mitalista tulee keväällä kuluneeksi kymmenen vuotta, ja se on liian pitkä aika. Jotakin kaulassa on roikuttava kauden päätteeksi, muuten minä ja muu taustaryhmä olemme epäonnistuneen, Tulander miettii.

 

Salomaa on pelannut 42 naisten maaottelua 1,9 pisteen keskiarvolla sekä 55 nuorten maaottelua muhkealla 15,9 pisteen keskiarvolla.

 

 

Lisätietoja: Alun verkkosivut

 



Henna Salomaa palaa Espanjasta Forssan Alkuun. Kuva: Tuomas Venhola.