Antti Nikkilä: ”Hyvin asetetussa screenissä ei ole mitään väärää”

20.8.2013 12:00 Suomen miesten Susijengi suuntaa tänään neljän maajoukkueen huipputurnaukseen Liettuaan mittaamaan Liettuan, Venäjän ja Tshekin iskukyvyn ennen Slovenian EM-kisoja. Kesän aikana kuin varkain teräkuntoon itsensä harjoittaneen Antti Nikkilän, 34, vastuu on jälleen Liettuan turnauksessa suuri, kun vastaan asettuu XXXL-luokan korinalusjyriä Itä-Euroopan maista.

Ensi sunnuntaina 35 vuotta täyttävän Nikkilän otteiden seuraaminen Susijengin kesän 2013 harjoituskauden aikana on tuonut historiansa tunteville koripallofaneille mieleen välähdyksiä menneestä, sillä ”Kangasalan jätti” on treenannut itsensä teräkuntoon.

 

Erityisesti Susijengin maajoukkuekesän virallisesti aloittaneella Naantalin leirityksellä moni toimittaja hieraisi silmiään, kun kapeaposkinen Nikkilä kirmasi irtopalloihin kilpaa Tuukka Kotin kanssa.

 

– Liigakauden päätyttyä jätin hiilihydraatit pois ruokavaliosta, ja paino lähti sitä kautta tippumaan ihan itsestään, Nikkilä kertoo kesän 2013 kuntokampanjansa alkumetreistä.

 

– Lisäksi olen koko kesän ajan treenannut Pyrinnön kanssa ja muutenkin pitänyt huolta siitä, että liikun joka päivä. Nyt kunto on jo lähes samanlainen kuin muutama vuosi sitten ja niveletkin ovat taas alkaneet toimia.

 

Peliminuutteja Nikkilä on saanut susipaidassa toistaiseksi säästeliäästi, mutta korinaluskolossi tietää hänen aikansa tulevan vielä.

 

– Liikkuvuus on jo hyvä, mutta tuntumassa on vielä hakemista. Hyvä kuitenkin, että tässä on tulossa kovia harjoitusmatseja isoja ja fyysisiä joukkueita vastaan, niin tietää olevansa kisoissa kunnossa.

 

Screenaaja tottuu uhkauksiin

 

Susijengin seuraava etappi on Liettuassa, missä ottelut isäntämaa Liettuaa sekä isoveli-Venäjää vastaan ovat keränneet ennakolta eniten päähuomiota.

 

Kolmantena vastustajana Susijengi kohtaa Tshekin, joka edustaa perinteistä itäeurooppalaisen koripallon koulukuntaa, jossa iskuja jaellaan anteeksi pyytämättä. Nikkilä otti tuntumaa tshekkiläisestä koripallosta kaudella 2006/07, jolloin hän mm. juhli Tshekin cupin mestaruutta CEZ Nymburkin kanssa.

 

– Isokokoinen porukka Tshekki on ollut aina. Ihan samalla tavalla sielläkin on jo seuraava sukupolvi tulossa puikkoihin kuin muillakin maajoukkueilla, mutta muutamia vanhoja tuttuja heidänkin kokoonpanossaan vielä on, Nikkilä kertoo.

 

– Lubos Barton (202 cm/33 v) pelasi aikanaan kanssani samassa yliopistojoukkueessa ja Jiri Welsch (201/33) on todella varteenotettava, NBA-taustainen pelaaja. Ja kyllähän niillä kokoa näyttää riittävän edelleen, viittaa Nikkilä Tshekin pelaajarungon neljään 210–217 cm pitkään pelaajaan.

 

”Vanhan liiton sentterinä” Nikkilällä on yhä edelleen tärkeä ruutunsa Susijengin kokoonpanossa, sillä kaikilla Euroopan huippumailla on komentaa kentälle Turkin Ömer Asikin (213 cm), Kreikan Ioannis Bourousisin (213 cm) ja Venäjän Aleksei Tshukanenkon (210 cm) kaltaisia tukkijätkiä, joiden paimentajaksi kaivataan isomman kokoluokan pelaajaa.

 

– Mulle sopii loistavasti, jos vastaan tulee näitä isoimman kokoluokan kavereita. Voimassa ei ole vielä kenellekään tarvinnut antaa tasoitusta, Nikkilä hörähtää.

 

Ja järkähtämättömälle palloscreenin asettajalle on aina tilaa.

 

– On sieltä ties mitä uhkauksia uran aikana vastaan tullut, mutta hyvin asetetussa screenissä ei ole mitään väärää. Joskus vaan sattuu osumaan kroppa niin hyvin kohdalle, että vastustajalla saattaa olla jotain sanomista, sentterijyrä virnistää.

 

”Jokainen vuosi on silkkaa plussaa”

 

Nikkilä kuului yhdentoista muun Susijengin pelaajan ohella EM-kisatulokkaisiin kahden vuoden takaisissa Liettuan EM-kisoissa.

 

– Meillä oli silloin aika rankka alkukesä. Lähdimme pääasiassa valmistautumaan karsintoihin, eikä kukaan tiennyt, mitä tulee tapahtumaan. Kisoissa tapahtui sitten lumipalloefekti ja aina lopulta päästiin jatkosarjaan asti, Nikkilä kertailee.

 

– Alkulohko on kova, mutta mielestäni meillä on ihan täydet mahdollisuudet voittaa kaikki muut maat. Pakkohan se on lähteä vähintään samanlaista menestystä tavoittelemaan kuin silloin.

 

Varmaa on myös, että Nikkilän pääsarjaura jatkuu myös Slovenian arvokisojen jälkeen, sillä hänen kasvattajaseuransa Tampereen Pyrintö kiinnitti monivuotisen keulakuvansa joukkueeseensa myös kaudeksi 2013/14.

 

– Ihan hauska lähteä taas katsomaan, minkälainen on joukkue kun Pieti (Poikola) tulee takaisin. Vanhoja tuttuja pelaajia kuten Damon (Williams) on mukana, mutta samalla siellä on monta hyvää nuorta kuten Alex Vaenerberg ja Topias Palmi ajettavina sisään, Nikkilä ennakoi ensi syksyä.

 

Kuullessaan muistutuksen, että Vaenerberg oli 3,5-vuotias ja Palmi vain puolitoistavuotias, kun Nikkilä teki debyyttinsä Pyrinnön edustusjoukkueessa Korisliiga-tasolla, Nikkilän kasvoille leviää hymy.

 

– Silloin en osannut ajatella vielä uraani viittä vuotta pidemmälle, mutta pakko myöntää, etten koskaan kuvitellut pelaavani vielä 35-vuotiaana. Jokainen vuosi tästä eteenpäin on silkkaa plussaa ja mikäs pelatessa, kun olen päässyt näin hyvään kuosiin tässä vaiheessa uraa.

 

Lisätietoja: Antti Nikkilä


 

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

28.1.2018 Haastattelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Kentälle pääseminen itsessään jo aika hienoa”

Susiladiesin kulmakivi Linda-Lotta Lehtoranta, 26, teki lauantaina paluun parketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen, kun Peli-Karhut voitti Espoo Basket Teamin vieraskentällä. Euroopan ammattilaissarjoissa marinoitunut Lehtoranta oli ottelun jälkeen äärimmäisen iloinen, että pääsi jälleen pelaamaan

Näytä lisää vastaavia