10.2.2014 Korisliigan kellarikerroksia syyskauden ajan luutinut Lapuan Korikobrat osoitti vaarallisuutensa tammikuun aikana kaatamalla tukun Korisliigan huippujoukkueita kotonaan sekä pari pahinta vastustajaansa vieraskentällä. Suurin syy ”Kooprien” suunnanmuutokseen oli joulun jälkeen Lapualle saapunut amerikkalaistakamies Kyle Fogg, 24, Korisliigan tammikuun pelaaja.




Kun Fogg saapui joulukuun puolessavälissä Pohjanmaan lakeuksille, oli Lapuan Korikobrien alkukausi sujunut ali kaikkien odotusten. Vaikka Korikobrat ei kuulunut ennakkoarvioissa liigan pudotuspelisuosikkeihin, joukkueen kahden voiton saalis 14 ottelusta oli seurajohdon ja fanien mielestä hälyttävä.
Vuodenvaihteen jälkeen Lapualta alkoi kuitenkin kuulua kummia, kun joukkue päihitti kotikentällään ensiksi KTP:n, sitten Katajan, ja lopulta Salon Vilppaan jälkeen Tampereen Pyrinnön. Lisäksi lapualaiset kaatoivat vieraissa pudotuspeliviivan yläpuolella viihtyvät Tapiolan Hongan ja Kauhajoen Karhun.
Kobrien kurssinmuutos henkilöityi ennen kaikkea Arizonan yliopistosta talviseen Suomeen päätyneeseen Kyle Foggiin, joka oli tammikuussa omalla kiertoradallaan: 27,3 pistettä, 6,0 syöttöä, 5,3 levypalloa ynnä 1,3 riistoa ottelua kohden.
– Näin jo ekoissa treeneissä, että meillä on hyviä pelaajia ja joukkueen yhteishenki oli vahva, mutta tiesin, että kestää aikansa, ennen kuin löydämme toisemme, Fogg muistelee vuodenvaihteen tunnelmia.
– Valmentaja (Derrick Crayton) painotti heti, että pelejä on paljon jäljellä, ettei meillä ole mikään kiire. Jokainen jätkä oli valmiina tekemään töitä ja motivoitunut voittamaan. Kun ensimmäinen iso voitto tuli, oli paljon helpompaa lähteä seuraaviin matseihin.
Nuorille amerikkalaisille koripalloilijoille siirtymä Yhdysvalloista Suomeen on usein pitkä ja haastava, ja kulttuurishokista toipumiseen kuluu kuukausia.
Helteisinä osavaltioina tunnetuissa Kaliforniassa ja Arizonassa koko elämänsä asuneelle Foggille Suomen pakkaset olivat yhtä suuri shokki kuin monille muille maanmiehilleen, mutta Fogg kertoo olevansa onnellinen päästyään pelaamaan koripalloa ammatikseen – ja se näkyy hänen olemuksestaan.
– Olen jo tottunut pakkaseen, eikä nyt ole enää niin pimeä kuin kuukausi sitten. Olen super-onnellinen siitä, että sain mahdollisuuden pelata Suomessa ja osoittaa taitoni, Fogg iloitsee.
Takamiehen välitti Lapualle lopulta hänen Arizonan aikainen joukkuetoverinsa Jesse Perry, joka kiinnitettiin Korikobriin marraskuun lopulla. Perry on auttanut college-toveriaan sopeutumisessa merkittävästi.
– Olimme Jessen kanssa hyviä ystäviä jo Arizonassa ja on todellinen etuoikeus päästä pelaamaan hänen kanssaan myös täällä, tuhansien kilometrien päässä kotoa. Jesse oli minuun yhteydessä ja kertoi Korikobrien tarvitsevan takamiestä, ja hänen ansiostaan olen nyt täällä.
Myös Kobrien päävalmentajaksi kesken kauden nostetun Derrick Craytonin läsnäolo on ollut Foggille tärkeää.
– Amerikkalainen ja eurooppalainen pelitapa eroavat toisistaan aika paljon ja olen kuullut, että joillain amerikkalaisilla on paljon vaikeuksia ensimmäisellä kaudellaan ulkomailla. Derrick tietää, mitä käyn läpi, eikä meillä ole kielimuuria välillämme. Hän on helpottanut työtäni huomattavasti.
Kun Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta lapualaisittain 17 kierrosta, Lapuan Korikobrat väijyy kahdeksatta pudotuspelisijaa isännöivää Salon Vilpasta kahden voiton päässä. Voittoisan tammikuun myötä Kobrien tavoite seurahistorian ensimmäisestä pudotuspelipaikasta on entistä vahvempi.
– Aivan ehdottomasti olemme pudotuspelijoukkue. Kaikki muu olisi pettymys. Jotkut ehtivät jo laskea meidät ulos pudotuspelikuviosta, mutta olemme osoittaneet pystyvämme voittamaan kenet tahansa tässä liigassa, Fogg uhkuu.
Tammikuun mahtikeskiarvoihinsa Fogg ei usko enää yltävänsä, mutta olennaista on, että Korikobrat jahtaa pudotuspelisijoja koko joukkueena.
– Tammikuun pistekeskiarvoni voi hämätä, tämä on todella vaativa liiga. Viimeisessä parissa ottelussa vastustaja on onnistunut hyvin puolustamisessani. Jos onnistun vastaisuudessakin korinteossa, en pistä pahakseni, mutta ennen kaikkea meidän on onnistuttava joukkueena, takamies miettii.
– Ennen kaikkea meidän on voitettava kotipelimme. Kotiyleisömme antoi meille valtavasti tukea ja energiaa tammikuun voitoissamme. Niin kauan kuin he pysyvät tukenamme, pudotuspelit ovat täysin saavutettavissamme ja voimme yllättää siellä kenet tahansa.
Lapuan Korikobrat saalistaa seuraavan kerran lauantaina 15.2. kotikentällään Namika Lahtea vastaan.
Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.
Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.
Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.
Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.
Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.
Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.
Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.