USA riistää, blokkaa ja juoksee

29.8.2014 15:50 Susijengi pääsee lauantaina MM-kisojen avausottelussa mittaamaan taitojaan hallitsevaa maailmanmestaria vastaan, kun USA ja Suomi korkkaavat Bilbaon areenan klo 22:30 Suomen aikaa. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen luonnehtii USA:aa joukkueeksi, joka käyttää urheilullisuuttaan sumeilematta hyödykseen.

Anthony Davis runnoo USA:n korien alla.

Petteri Koponen kohtasi USA:n Derrick Rosen jo vuoden 2007 Nike Hoop Summitissa. Kuvat: AllOver/EPA & Joe Murphy/USA Basketball.

– Jenkkien hyökkäyspelaaminen on parhaimmillaan, kun he ovat ensiksi pakottaneet vastustajan vaikeisiin heittoihin. He hakevat hanakasti blokkeja, riistoja ja pitkiä levypalloja, ja juoksevat kenttää todella kovaa, Salminen tiivistää.

Luonnollisestikin hallitsevalta maailmanmestarilta ja olympiakultamitalistilta löytyy taitoa myös 5-5-hyökkäykseen, joka pyörii pitkälti niin, että USA hakee kentältä kannaltaan parhaan 1-1-matchupin ja lähtee haastamaan.

– Tyhjennyspelejä pelataan todella paljon. Tuon tasoisessa joukkueessa on 12 maailman parhaimmistoon kuuluvaa pelaajaa, eli joka pelipaikalle löytyy tyyppi, joka osaa laittaa pallon koriin.

USA:n joukkueen tähdet ovat myös muutamille Susijengin pelaajille ennestään tuttuja. Esimerkiksi Petteri Koponen otti Derrick Rosesta mittaa vuoden 2007 Nike Hoop Summit -näytösottelussa, ja Mikko Koivisto kohtasi Stephen Curryn useasti yliopistoaikoinaan.

– Heitto saattoi lähteä välillä lähempää puolta kenttää kuin kolmoskaarta. Erästä peliä johdettiin melkein 20 pistettä puoliajalla, mutta hävittiin kun Curry otti pelin haltuun – ja teki pelissä 41 pistettä. Taisin kahdeksan kertaa pelata häntä vastaan yliopistossa ilman voittoa, ehkä nyt tulisi ensimmäinen, Koivisto virnistää.

– Vikkelä kaveri ja kiire oli, Koponen muistelee seitsemän vuoden takaista kohtaamistaan Derrick Rosea vastaan.

USA ja Susijengi kohtaavat Bilbao Areenalla lauantaina 30.8. klo 22:30 Suomen aikaa.

Seuraa heitä:


Anthony Davis (208 cm/21 v): ”Järjetön urheilija. Muuttaa koko pelin luonteen kentälle tullessaan.”

Stephen Curry (191 cm/26 v): ”Selkeästi joukkueen paras heittäjä, jolle juostaan screenistä heittopaikkoja toisensa jälkeen. Ollut vähän vaikeuksissa puolustuksessa FIBA:n sääntöjen kanssa.”

James Harden (196 cm/25 v): ”Pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Välillä onnistuu, välillä ei. Suuren itseluottamuksen pelaaja, joka on ottanut joukkueen johtoonsa hyvällä otteella.”

Pelaajia kommentoi Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen.

 
23.11.2017 11:30 MM-kilpailut

Susijengi 14 miehen rintamana Bulgariaan

Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

15.9.2014 10:45 MM-kilpailut

Koponen vei MM-kisojen syöttökuninkuuden

Susijengin Petteri Koposen meriittilistalle kirjattiin myöhään sunnuntai-iltana huima saavutus Espanjan MM-kisojen päätyttyä USA:n murskavoittoon Serbiasta finaaliottelussa. Koponen vei nimiinsä MM-kisojen syöttökuninkuuden 5,8 namupassillaan ottelua kohden ja jätti varjoonsa mm. Espanjan Ricky Rubion, Ukrainan Pooh Jeterin ja hopeajoukkue Serbian Milos Teodosicin.

12.9.2014 11:50 MM-kilpailut

Bilbaon Susijengi-fanit keräävät kiitosta eri medioissa

Suomen sinivalkovärejä Espanjan MM-kisojen Bilbaon alkulohkossa kantaneet 10,000 fania ovat keränneet osakseen kosolti kiitoksia ja ylistyksiä kansainvälisessä mediassa. Suomen Madridin-suurlähetystö pui ilmiötä kirjoituksessaan ”Bilbao, Suomen pääkaupunki” ja Ylen toimittaja Tero Karhu tutkaili ilmiötä Ylen ”Puoli seitsemän”-ohjelmassa.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

4.9.2014 MM-kilpailut

Voitolla jatkoon: Bilbaon lohkon päätöspäivänä Susijengillä vastassa Uusi-Seelanti

Susijengin suunnitelma Bilbaon alkulohkon viimeiselle päivälle on harvinaisen yksiselitteinen: Uusi-Seelanti kumoon ja paikka neljännesvälierissä varmistuu. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi luonnehtii Uutta-Seelantia omintakeiseksi vastustajaksi, jonka kanssa joukkueen on syytä pysyä tarkkana.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 11:15 MM-kilpailut

Susijengi ja Turkki elintärkeässä ottelussa keskiviikkona

Jännitys Bilbaon alkulohkossa tiivistyy entisestään keskiviikkona, kun yhden voiton kolmesta ottelustaan hakeneet Suomi ja Turkki kohtaavat kamppailussa jatkopaikoista. Tuoreessa muistissa on joukkueiden viime kesän EM-kisakohtaaminen, jolloin Suomi väsytti Turkin tainnoksiin ja avasi kisansa 55–61-voitolla.

Näytä lisää vastaavia