Koponen vei MM-kisojen syöttökuninkuuden

15.9.2014 10:45 Susijengin Petteri Koposen meriittilistalle kirjattiin myöhään sunnuntai-iltana huima saavutus Espanjan MM-kisojen päätyttyä USA:n murskavoittoon Serbiasta finaaliottelussa. Koponen vei nimiinsä MM-kisojen syöttökuninkuuden 5,8 namupassillaan ottelua kohden ja jätti varjoonsa mm. Espanjan Ricky Rubion, Ukrainan Pooh Jeterin ja hopeajoukkue Serbian Milos Teodosicin.

Petteri Koponen oli vuoden 2014 MM-kisojen paras syöttäjä.

Shawn Huff sijoittui kolmostarkkuustilaston kolmanneksi.

USA vei MM-kultaa ylivoimaisella esityksellä. Kuvat: Ville Vuorinen & FIBA.

194-senttinen, 26-vuotias Susijengin pelinrakentaja jakoi viidessä pelaamassaan MM-kisaottelussa hurjat 29 syöttöä. Yhden ottelun korkeimman syöttömääränsä, 9, Koponen kirjautti sekä Ukrainaa että Dominikaanista Tasavaltaa vastaan.

Koposen lisäksi syöttötilaston top 5:een mahtuivat Senegalin Xane Dalmeida (5,3/ottelu), Espanjan Ricky Rubio (5,1), Ukrainan Eugene ”Pooh” Jeter (5,0) sekä Serbian Milos Teodosic (4,4).

Koponen oli MM-kisoissa Susijengin tehokkain pelaaja 31,0 peliminuutin, 15,8 pisteen, 3,0 levyapallon, 5,8 syötön ja 1,2 riiston ottelukeskiarvoillaan. Koponen pussitti kakkosensa 40%, kolmosensa 45,8% ja vapaaheittonsa 70% tarkkuudella. MM-kisojen pistetilastossa Koponen komeili 11. sijalla Slovenian Goran Dragicin, Senegalin Gorgui Dengin ja Iranin Samad Nikkhah Bahramin kanssa.

Viime vuonna Koponen nousi tilastokärjeksi EM-kisoissa, joissa hän voitti riistokuninkuuden.

Huff kisojen 3. tarkin kaukoheittäjä

Susijengin ”linkkuveitsi” Shawn Huff sijoittui puolestaan komeasti kisojen tarkimpien kaukoheittäjien listalla. 198-senttinen, 30-vuotias Huff pussitti 58,8% kolmosistaan ja oli kisojen kolmanneksi tarkin kolmen pisteen heittäjä Dominikaanisen Tasavallan Francisco Garcian (64,3%) ja USA:n Kyrie Irvingin (60,9%) jälkeen.

Pelinrakentaja Teemu Rannikko, 34, oli puolestaan kisojen viidenneksi tarkin vapaaheittäjä 82,4% tarkkuudellaan. Puerto Ricon David Huertas oli 93,3% onnistumistarkkuudella viivalta kaikkein tarkin.

Kisojen riistotilaston 20 parhaan joukkoon kiilasi puolestaan Susijengin teräsmies Tuukka Kotti, 33. Kotti jakoi kisojen 11. sijan Meksikon Gustavo Ayonin ja Filippiinien Andray Blatchen kanssa 1,6 riistollaan per peli. Espanjan Ricky Rubio vei riistokuninkuuden (3,6/ottelu).

USA näytöstyyliin maailmanmestariksi

Ennätyksellisen nuorella ammattilaisjoukkueella MM-kisoihin lähtenyt USA vuoli lopulta MM-kultaa näytöstyyliin jyrättyään finaaliottelussa Serbian luvuin 129–92 (67–41).

USA oli kisoissa häkellyttävän ylivoimainen ja voitti ottelunsa keskimäärin 33 pisteen marginaalilla. Kisojen avausottelussa USA peittosi Susijengin 114–55.

Lisätietoja: MM-kisojen tilastot
 
23.11.2017 11:30 MM-kilpailut

Susijengi 14 miehen rintamana Bulgariaan

Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

12.9.2014 11:50 MM-kilpailut

Bilbaon Susijengi-fanit keräävät kiitosta eri medioissa

Suomen sinivalkovärejä Espanjan MM-kisojen Bilbaon alkulohkossa kantaneet 10,000 fania ovat keränneet osakseen kosolti kiitoksia ja ylistyksiä kansainvälisessä mediassa. Suomen Madridin-suurlähetystö pui ilmiötä kirjoituksessaan ”Bilbao, Suomen pääkaupunki” ja Ylen toimittaja Tero Karhu tutkaili ilmiötä Ylen ”Puoli seitsemän”-ohjelmassa.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

4.9.2014 MM-kilpailut

Voitolla jatkoon: Bilbaon lohkon päätöspäivänä Susijengillä vastassa Uusi-Seelanti

Susijengin suunnitelma Bilbaon alkulohkon viimeiselle päivälle on harvinaisen yksiselitteinen: Uusi-Seelanti kumoon ja paikka neljännesvälierissä varmistuu. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi luonnehtii Uutta-Seelantia omintakeiseksi vastustajaksi, jonka kanssa joukkueen on syytä pysyä tarkkana.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 11:15 MM-kilpailut

Susijengi ja Turkki elintärkeässä ottelussa keskiviikkona

Jännitys Bilbaon alkulohkossa tiivistyy entisestään keskiviikkona, kun yhden voiton kolmesta ottelustaan hakeneet Suomi ja Turkki kohtaavat kamppailussa jatkopaikoista. Tuoreessa muistissa on joukkueiden viime kesän EM-kisakohtaaminen, jolloin Suomi väsytti Turkin tainnoksiin ja avasi kisansa 55–61-voitolla.

3.9.2014 00:45 Maaottelu

Dominikaaninen Tasavalta kaivoi Susijengille sudenkuopan

Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.

Näytä lisää vastaavia