Bisonsin Anthony Hilliard: ”Meillä on ollut mieletön otteluaikataulu”

5.3.2015 Loimaa Bisonsilla on meneillään härkäviikot: joukkue pelasi helmikuun aikana 28 päivän sisään yhteensä 11 ottelua Korisliigaa ja VTB-liigaa. Korisliigan helmikuun pelaajaksi valittu Anthony Hilliard, 28, arvioi joukkueensa menestyksen avaimen kotimaassa olevan se, että loimaalaiset onnistuisivat siirtämään VTB-liigassa saavuttamansa lataustason myös Korisliigaan.

– Rehellisesti sanottuna olin lähinnä onnellinen joukkueeni puolesta, Hilliard kertoo tunnelmistaan kuukauden pelaajan palkinnosta kuultuaan.

– He ovat pedanneet minut tilanteeseen, jossa voin kantaa vastuuta joukkueesta menestyksekkäästi. Tärkeintä on, että kaikki, mitä teen, tapahtuu joukkueeni eduksi.

Hilliard saapui Loimaalle kesken kauden, marraskuun puolivälissä, korintekijän ja pallonkäsittelijän rooliin. Elizabeth City State-yliopiston kasvatin meno on ollut tasaisen vahvaa läpi kauden, ja hän kehuu työtä, jota joukkue ja organisaatio ovat tehneet hänen kotoutumisensa eteen.

– Jokainen organisaation jäsen, joukkueen pelaajat ja fanit ovat ensimmäisestä päivästä alkaen kohdelleet minua osana jengiä, Hilliard kehuu.

– Erityisesti mukautumistani on helpottanut se, että meillä on valmentaja, joka antaa jokaisen pelaajan olla itsensä ja pelata vahvuuksillaan. Olin kotonani ensimmäisestä päivästä.

Seikkailuja venäläisillä lentokentillä

Kuluvan kauden ylivoimaisesti suurimpana haasteena Hilliard pitää matkustamista. Kotoiset Lapuat ja Joensuut ovat menoineen ja paluineen puolentoista päivän mittaisia matkoja, mutta matkat Moskovan kautta Kazakstaniin ja Krasnojarskiin ovat olleet aivan oma lukunsa.

– Meillähän on ollut ihan mieletön otteluaikataulu. Pahimmillaan meillä on ollut VTB-liigapeli jossain päin Venäjää, sitten olemme matkustaneet yhden päivän ja tulleet suoraan lentokoneesta pelaamaan Korisliigaa, Hilliard naurahtaa.

– Tilanteesta on tehnyt vieläkin haastavamman sen, että meillä on ollut loukkaantumisia pitkin kautta ja peliminuutit ovat molemmissa liigoissa kasautuneet muutamien pelaajien hartioille. Kun pelaa perättäisinä päivinä 30 peliminuuttia, olo on joskus aika väsynyt.

VTB-liigan kärkijoukkueilla on omat charter-koneensa, mutta Bisonsin kauteen on tuonut eksotiikkaa venäläisillä reittilennoilla matkustaminen. Sompailulta ei ole vältytty.

– Joskus pari joukkueen pelaajaa joutuivat palaamaan rajalla takaisin Suomeen, matkalaukkuja on kadonnut eikä myöhästymisiltä ole vältetty… huumorille on ollut käyttöä, mutta kaikki tiesimme mihin ryhdymme, kun allekirjoitimme pelaajasopimuksen, Hilliard nauraa.

VTB-liigan suoritustaso Korisliigaan

Bisons on pysynyt läpi kauden Korisliigan kärkikolmikossa, mutta joukkueen taso on heilahdellut kovasti. Viimeisin esimerkki tässä nähtiin viikonvaihteessa, kun erinomaisen Himki-ottelun jälkeen loimaalaiset hävisivät Lapualla Korikobrille.

– En ole kovin huolestunut, Hilliard vislailee.

– Me matkustamme niin paljon, että joissain peleissä meidän on säästettävä energiaa, mutta tärkeämpää on kokonaisprosessi. On aivan erilaista pelata Korisliigaa ja VTB-liigaa. Olennaista on se, että saamme VTB-liigassa parhaimmillamme saamamme lataustason myös Korisliigaan.

VTB-liigassa Bisons metsästää pudotuspelipaikkaa, kun taas Korisliigassa loimaalaisten tähtäimessä ei ole mikään muu kuin Suomen mestaruus.

– TsSKA, Himki ja muut ovat tietenkin VTB-liigan mestarisuosikit, mutta se ei ole mikään tekosyy. Pudotuspelipaikka on 1-2 voiton päässä ja ihan saavutettavissa. Saamme sitten kenet tahansa siellä vastaan puolivälierissä, menemme jokaiseen otteluun voittamaan emmekä osallistumaan, Hilliard arvioi.

– Korisliigassa meidän on vain päästävä oikeaan rytmiin ja saavutettava pudotuspelien alkuun mennessä tietty keskittymistaso, josta emme luovu.

Lisätietoja: Anthony Hilliard
 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

14.3.2024 11:13 Pääjuttu

Valmennusuralle hypännyt Jamar Wilson kehittää osaamistaan 2-tason valmentajakoulutuksessa

Susi Training Centerissä Lohjan Kisakalliossa kuuluu myöhään perjantai-iltana tossujen kirske ja pelin lomasta kuuluva esimerkillinen puhe pelaajien välillä. Kyseessä ei ole maajoukkue eikä seurajoukkue, vaan joukko valmentajia, jotka ovat kokoontuneet Lohjalle eri puolilta Suomea. Yksi heistä on vielä hiljattain treenannut samalla parketilla susilogo rinnassa.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

Näytä lisää vastaavia