Sadan maaottelun Tiina Sten: ”Oli hienoa saada tämä ottelu juuri Espanjaa vastaan”

26.11.2015 Kymmenen vuotta sitten debyyttinsä naisten maajoukkueessa tehneellä Tiina Stenillä, 30, tuli eilisessä EM-karsintaottelussa Espanjaa vastaan täyteen sata naisten maajoukkuepeliä. Stenin mukaan merkkipaalun täyttyminen juuri tässä ottelussa oli hienoa, koska rajapyykki taittui ottelussa maailman ehdotonta kärkeä vastaan.


Turun Riento -kasvatti on tehnyt pisteitä sadassa ottelussaan yhteensä 1020 eli pistekeskiarvolla 10,2. Espanjaa vastaan eilen hänen saldokseen kirjattiin 8 pistettä, kun Suomi hävisi numeroin 86-45.
 

- Ihan siistit fiilikset on. Kun miettii taaksepäin, niin kymmenen vuotta on aika pitkä aika. Oli myös hienoa saada tämä sadas ottelu vielä tähän Espanja-otteluun, koska vastassa oli yksi maailman kovimpia joukkueita. Vaikka tulos oli mitä oli, niin annoimme kaikkemme, Sten kertoo.
 

188-senttisen Stenin ura on yksi meritoituneimpia suomalaisista naiskoripalloilijoista. Turun juniorivuosien jälkeen Sten vietti neljä kautta St. John´sin yliopistossa, josta tie vei Espanjan ja Kreikan kautta Saksaan Wasserburgiin, jossa Sten on päässyt juhlimaan Bundesliigan mestaruutta kolme kautta putkeen.
 

83 nuorten maaottelua urallaan pelannut Sten esiintyi ensimmäisen kerran naisten maajoukkueen paidassa 15.7.2005, kun Suomi voitti Slovakian Vierumäellä 63-59. Sten heitti debyytissään 4 pistettä.
 

- Ei minulla itse asiassa ole kunnollisia muistikuvia ensimmäisestä naisten maaottelusta. Se olisi kiva nähdä, että miten mennyt. Ensimmäisen junnumaaottelun kyllä muistan, Sten nauraa.
 

Espanja-ottelusta jäi tappiosta huolimatta positiivinen fiilis

Vuoden 2017 EM-kisoihin tähtäävät EM-karsinnat pyörähtivät käyntiin Suomen osalta eilen Zamorassa. Vuoden 2014 MM-hopeamitalisti ja viime kesän EM-pronssimitalisti Espanja oli odotetun kova kotikentällään. Tuloksesta huolimatta Stenille jäi hyvä maku ottelusta.
 

- Aika jännää sanoa näin, kun on hävinnyt pelin 40 pinnaa, mutta Espanja-ottelusta jäi positiivinen fiilis. Espanjalla on kuitenkin pelaajat lähinnä WNBA:n ja Euroliigan aloitusviisikoista, kun meillä muutama pelaaja on Suomen ykkösdivarista.
 

- Emme missään vaiheessa luovuttaneet, vaan toteutimme omaa juttuamme. Se, että miten pelattiin pelin alku ja koko toinen puoliaika, jätti positiivisen kuvan tulevaisuutta varten.

Naarassusien seuraava koetinkivi on Ruotsi 

Suomelle Espanja-ottelu oli marraskuun maaotteluikkunan ainoa peli. Seuraavan kerran Naarassudet pelaavat helmikuussa 20.2, kun Töölön Kisahallille saapuu länsinaapurimme Ruotsi.
 

- Huhujen mukaan Ruotsista on tulossa laivalastillinen faneja kannustamaan Ruotsia, joten toivottavasti saadaan myös suomalaisia katsomoon. Ruotsi on kova joukkue, joka on menestynyt hyvin EM-kisoissa.
 

- He hävisivät kotonaan Espanjalle suunnilleen saman verran, mitä me hävisimme nyt Espanjalle vieraissa. Jos pelaamme samalla tavalla kuin nuo hyvät hetket eilen, niin odotettavissa on todella hyvä matsi.

Lisätietoja: Tiina Sten
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

5.4.2017 Haastattelu

Espanjan pudotuspelit aloittava Vilma Kesänen: ”Ferrol on herännyt naiskorikseen”

Naarassusien pelintekijä Vilma Kesänen, 28, ja Universitario de Ferrolin pudotuspeliurakka Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa alkaa tänään keskiviikkoiltana, kun Ferrol saa vastaansa isokokoisen Gipuzkoa UPV:n. Seurahistoriansa parasta kautta pelaava Ferrol on saanut hullaannutettua kotikaupunkinsa loistavilla otteillaan.

Näytä lisää vastaavia