Forssan Alun Kiana Johnson: “Peli on sama, vaikka areenat vaihtuu”

8.12.2016 Ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaava Forssan Alun takapelaaja Kiana Johnson, 23, on käyttänyt syyskauden Suomen kenttien valloittamiseen. Perinteikäs Alku porskuttaa paraikaa kuuden ottelun voittoputkessa ja suurimpia syitä menestykseen on 171-senttinen Johnson, joka palkittiin ansioistaan Naisten Korisliigan marraskuun pelaajana.

Syitä Johnsonin huippuvireeseen voi hakea parin vuoden takaa, jolloin hän vaihtoi opinahjoaan USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa Michigan Statesta pienempään Virginia Unioniin.

Johnson puhkesi kukkaan Virginia Unionissa, ja hänet nimettiin kauden päätteeksi NCAA:n kakkostason valtakunnalliseksi vuoden pelaajaksi. Kun hän ei kuullut nimeään huudettavan vuoden 2016 WNBA-draftissa, hän päätti hakea suuntaansa naisten koripallon korkeimmalle tasolle kiertoteitse ja jatkaa opinpolkuaan Euroopassa.

- Valitessani yliopistoani uudelleen rukoilin, että korkeammat voimat johtaisivat minut oikeaan valintaan. Sen lisäksi, että synnyin uudelleen pelaajana Virginiassa, minusta tuli myös aivan uusi ihminen. Päävalmentajani AnnMarie Gilbert näki minussa uinuvan potentiaalin ja pakotti minut tekemään työtä unelmani eteen, muistelee Johnson, joka takoi seniorikaudellaan yliopistossa hurjat 28 pistettä ottelua kohden.

Matka yliopiston valokeiloista ja tuhansien huutavien fanien edestä Suomeen ja pieneen Forssaan on maantieteellisesti ja henkisesti pitkä. Neljän Suomessa viettämänsä kuukauden jälkeen Johnson on kuitenkin vakuuttunut siitä, että hän on oikeassa paikassa.

- Koska olen kotoisin Chicagosta, olen tottunut erilaisiin ilmanaloihin. Talvi on suosikkivuodenaikani – suurin osa maailman ihmisistä ei saa koskaan nauttia lumen kauneudesta. Pimeyteen tottuminen otti aikansa, mutta sitäkin onnellisempi olen jokaisesta auringonpaisteisesta päivästä.

- Forssa on pieni, viehättävä kaupunki, jossa on helppo olla. Uskon, että tällä kaudella tulee olemaan suuri merkitys matkallani koripalloilijana ja ihmisenä.

”Yhteinen tehtävämme on voittaa”

Johnson kertoo sopeutuneensa hyvin suomalaiseen pelityyliin, ja tilastokirjojen perusteella hän ei puhu palturia: 22,5 pistettä, 6,2 levypalloa, 7,1 syöttöä ja 2,5 riistoa ottelua kohden ovat huikeita lukuja, millä tahansa mittapuulla.

- Olen aina pitänyt koripalloa kuin pakona oikeasta maailmasta. Kun koripallosta tuli minulle vakava harrastus, aloin sanoa itselleni, että peli on sama, vaikka areenat vaihtuu, Johnson filosofoi.

- Tuomarilinjaan tottuminen kesti hetkensä. Täällä saa ottaa kovempaa kuin NCAA:ssa, mutta sekin on ollut vain hyväksi. Minun on vain pidettävä suuni supussa ja pelattava fiksummin kuin ennen. Muut kokemani muutokset eivät ole olleet suuria.

Johnson kuuluu Alun tehokolmikkoon yhdessä amerikkalaiskollegoidensa Tyonna Snown ja Ashley Clarkin kanssa, mutta vaikka troikka vastaa 70-prosenttisesti forssalaisten pisteidenteosta, Johnson alleviivaa joukkueen merkitystä.

- Koripallossa pelaajilla on erilaisia rooleja, ja amerikkalaispelaajien rooli tässä joukkueessa on korinteko. Me kuitenkin tiedämme, että suomalaispelaajamme ovat taitavia ja potentiaalisia, ja rohkaisemme heitä ottamaan ratkaisuja silloin, kun paikka on, Johnson kertoo.

- Alussa pelaaminen on hauskaa. Pidämme hauskaa keskenämme, puhumme toisillemme ja pidämme toistemme puolta. Ei ole väliä, kuka tekee ratkaisevat pisteet, koska yhteinen tehtävämme on voittaa.

”Olemme itse pahin vastustajamme”

Vaikka matka WNBA-liigaan on edelleen pitkä, näkee Johnson itsensä pelaamassa koripalloa maailman parhaiden pelaajien joukossa tulevina vuosina. Suomen mestaruuden tuominen Forssaan olisi yksi väliporras matkalla unelmaan.

- En edes kiinnitä tässä vaiheessa kautta suurempaa huomiota siihen, ketä vastaan pelaamme. Olemme itse pahin vastustajamme ja jokainen joukkue liigassa pystyy voittamaan kenet tahansa. Jos pelaamme kauden loppuun asti yhtä hyvällä toteutuksella ja joukkuehengellä kuin nyt, voimme hyvin tuoda mestaruuden Forssaan, uhkuu Johnson.

Ja WNBA – se tulee, kun sen aika on, jos on tullakseen.

- Taivaan Isä on suurin fanini ja pelaan ennen kaikkea hänen ilokseen. Hän on antanut minulle upean mahdollisuuden edustaa Forssan Alkua ja tiedän, että mikä tahansa on mahdollista, kun jatkan hänen viitoittamallaan tiellä.

Forssan Alun kausi jatkuu lauantaina 10.12. Catzin vieraana Lappeenrannassa.

Lisätietoja: Kiana Johnson
 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

14.3.2024 11:13 Pääjuttu

Valmennusuralle hypännyt Jamar Wilson kehittää osaamistaan 2-tason valmentajakoulutuksessa

Susi Training Centerissä Lohjan Kisakalliossa kuuluu myöhään perjantai-iltana tossujen kirske ja pelin lomasta kuuluva esimerkillinen puhe pelaajien välillä. Kyseessä ei ole maajoukkue eikä seurajoukkue, vaan joukko valmentajia, jotka ovat kokoontuneet Lohjalle eri puolilta Suomea. Yksi heistä on vielä hiljattain treenannut samalla parketilla susilogo rinnassa.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

Näytä lisää vastaavia