Naarassudet tiiviiseen kahdeksan ottelun elokuuhun 22 pelaajan ringillä

21.7.2017 12:25 Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet kokoontuu yhteen ensi viikon maanantaina 24.7. Päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut kesän rinkiin 22 pelaajaa, jotka pelaavat elokuun aikana kahdeksan ottelua. Neljästi kotiyleisönsä edessä Hyvinkään Martinhallissa esiintyvän Naarassusien päätavoite on marraskuussa alkavat EM-karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin.

Vilma Kesänen ja Naarassudet lähtevät kesän koitoksiin 22 pelaajan ringillä.

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen tekee paluun maajoukkuepaitaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Kesäsen ja Tuukkasen lisäksi Salmisen listalta löytyy vakionimiä kuten Krista Gross...

... ja Anni Mäkitalo.

Hofstran Sandra Karsten on yksi monista suomalaisista naiskoripalloilijoista NCAA:ssa.

Suurlupaus Helmi Tulonen taas lähtee tulevaksi kaudeksi Atlantin taakse yliopistoon. Kuvat: Ville Vuorinen, Francois Perthuis ja Hofstra Athletic Communications


Salmisen listalta löytyy aimo annos tuttuja Naarassusi-konkareita, kuten Krista Gross, Evita Iiskola, Anni Jämsä, Vilma Kesänen ja Anni Mäkitalo. Juuri Yhdysvalloista kotoutunut ja Eurocup-joukkue Wasserburgiin sopimuksen tehnyt Annika Holopainen liittyy myös joukkueen vahvuuteen. Suomen yksi kaikkien aikojen naiskoripalloilijoista eli Taru Tuukkanen tekee myös paluun maajoukkuepaitaan kolmen vuoden tauon jälkeen.
 

– On merkittävä asia suomalaiselle naiskoripallolle, että Taru on mukana. Tarun läsnäolo antaa kaikille paljon ja mielettömänä naisurheilijana hän toimii esimerkkinä kaikille, Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
 

Suomen naiskoriksen laajaa NCAA-rintamaa edustavat Marianne Kalin, Sandra Karsten, Elina Koskimies, Tuuli Menna, Sara Rokkanen ja ensi kaudeksi Yhdysvaltoihin siirtyvät HBA-pelaajat Nina Augustin, Sofia Rajala, Ella Väätänen ja Helmi Tulonen. Lotta Aaltonen, Camilla Grönberg, Roosa Lehtoranta, Saara Wahlgren ja NCAA:sta kotikaupunkiinsa Kotkaan ja Peli-Karhuihin palannut Anissa Pounds taas täyttyvät joukkueessa Naisten Korisliigan eliittiosaston yhdessä Jämsän ja Tuukkasen kanssa. Luottosentteri Minna Sten on taas kesän sivussa loukkaantumisen takia.
 

– Meillä on iso rinki ja kahdeksan peliä tiiviissä aikataulussa. Kukaan ei pelaa kuutta ottelua enempää, mutta myös minimissään jokainen esiintyy kolmessa ottelussa, Salminen avaa.

 

Kahdeksan ottelua, neljä tavoitetta

Naarassudet matkustaa elokuun alussa ensin Liettuan Kaunasiin pelaamaan kaksi ottelua Liettuan universiadijoukkuetta vastaan tiistaina 1.8 ja keskiviikkona 2.8. Ohjelmassa on ripeä paluu takaisin kotimaahan, kun jo lauantaina 5.8 ja sunnuntaina 6.8. Hyvinkään Martinhallissa Suomea vastaan astelee Puolan universiadijoukkue. Molemmat ottelut alkavat kello 17:30.

 
Jo seuraavalla viikolla keskiviikkona 9.8. ja torstaina 10.8. Suomi ottaa mittaa Liettuan maajoukkueesta Martinhallissa kello 17:30. Neljän kotiottelun jälkeen Naarassudet pelaavat vielä vieraissa 12.8. ja 13.8. Tshekkiä vastaan Nymburkissa.
 

– Tälle lyhyelle pätkälle on neljä tavoitetta. Ensinnäkin meillä on jo marraskuussa maajoukkueikkunassa EM-karsinnat, joten valmistaudumme siihen. Toiseksi haluamme pitää huolta Yhdysvalloissa pelaavista pelaajistamme. He ovat tärkeä osa tätä perhettä ja todella merkittävä osa tulevaisuuttamme, Salminen aloittaa.
 

– Kolmanneksi haluamme näyttää suomalaiselle yleisölle, että kuinka hyviä meillä on jo maailmalla ja kuinka hyviä on tulossa. Viimeisenä on naiskoripallon eteenpäin vieminen ja ottaa jälleen uusi askel eteenpäin. Yhdestä askeleesta esimerkkinä se, että 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet eivät ole tänä kesänä vielä hävinneet otteluakaan.
 

Suomen EM-karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin alkavat jo ensi marraskuussa. EM-karsintojen ensimmäinen vaihe pelataan maajoukkueikkunan aikana marraskuussa 2017, toinen helmikuussa 2018 ja kolmas marraskuussa 2018. Jokaisen lohkon ykkönen etenee vuoden 2019 EM-kisoihin. Lisäksi karsintalohkojen kuusi parasta toiseksi sijoittunutta saa paikan EM-kisoihin. Suomen kanssa samassa EM-karsintalohkossa ovat Ranska, Slovenia ja Romania.

Naarassudet kesä 2017

SukunimiEtunimiPituusSyntynytSeura
AaltonenLotta18029.08.1985EBT
AugustinNina16817.05.1997Robert Morris (NCAA)
GrossKrista18317.12.1990free agent
GrönbergCamilla17923.04.1994Hyvinkään Ponteva
HolopainenAnnika18604.08.1993Wasserburg (GER)
IiskolaEvita18228.03.1993free agent
JämsäAnni16908.10.1995Hyvinkään Ponteva
KalinMarianne18627.05.1997Hofstra (NCAA)
KarstenSandra18131.07.1997Hofstra (NCAA)
KesänenVilma17327.09.1988free agent
KoskimiesElina18002.10.1996American University (NCAA)
LehtorantaRoosa17601.04.1997Espoo United
MennaTuuli18208.06.1996Manhattan College (NCAA)
MäkitaloAnni17508.11.1991Donau-Ries (GER)
PirttinenVeera18024.06.1997free agent
PoundsAnissa17307.12.1992Peli-Karhut
RajalaSofia18225.05.1998IPFW (NCAA)
RokkanenSara17815.05.1996Toledo (NCAA)
TulonenHelmi18909.12.1998Duquesne (NCAA)
TuukkanenTaru19230.12.1977Hyvinkään Ponteva
WahlgrenSaara17402.02.1993Hyvinkään Ponteva
VäätänenElla18505.12.1997Long Island (NCAA)
  • Päävalmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Mirka Dettmann
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Valmentaja Miikka Sopanen
  • Valmentaja Timo Parviainen
  • Fysioterapeutti Riitta Lakaniemi
  • Fysioterapeutti Taru Hakala
  • Joukkueenjohtaja Lea Hakala
  • Lääkäri Lauri Alanko
 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia