Naarassudet selätti Tshekin universiadijoukkueen toistamiseen

13.8.2017

Suomen naisten maajoukkue päätti kesäkautensa voitokkaasti, kun Naarassudet oli Tshekin universiadijoukkuetta parempi toistamiseen Nymburkissa. Tshekki veti toisella puoliajalla parhaimmillaan 7 pisteen johdon, jonka Suomi onnistui vielä kampeamaan 85-83 (47-37) -voitoksi.


Suomi oli vielä puoliajalla kymmenen pisteen johdossa, mutta Tshekki kovensi otteitaan kolmannelle neljänneksellä ja sai Suomen hetkeksi tolaltaan. Naarassusien ote puolustuspäässä lipesi ja tshekkiläiset juoksivat suomalaisten menetyksistä viljalti nopeita hyökkäyksiä.
 

Suomi vajosi pahimmillaan 7 pisteen taakse, mutta ryhdistäytyminen takaisin perusasioiden toteutukseen käänsi pelin Naarassusille. Loppuminuuttien vapaaheittorallissa Suomelle meinasi käydä kalpaten, mutta Tshekin potentiaalinen voittoheitto kolisi raudoista ohitse.
 

– Kesän jakso on ohi. Saimme pelit, jollaisia halusimme ohjelman kehittämiseksi. Pystymme pelaamaan ketä tahansa vastaan ajoittain erinomaisesti. Palaset ovat kasassa ja olemassa. Jos pidämme joukkuepelaamisen korkealla tasolla läpi pelien ja jokaisen harjoituksen, niin tulemme olemaan EM-karsinnoissa hyviä, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
 

Suomen rutinoituneempi kaarti nousi esille Tshekkiä vastaan tuplatuplan tehtailleen Taru Tuukkasen (16/10/4 syöttöä) johdolla. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös aktiivisesti ilman palloa pelannut Evita Iiskola (14/2), Annika Holopainen (16/2), Vilma Kesänen (14/0), Sara Rokkanen (11/3) ja Roosa Lehtoranta (10/2).
 

Naarassudet palaa takaisin sorvin äärellä marraskuussa EM-karsintojen merkeissä. EM-karsintojen ensimmäinen vaihe pelataan maajoukkueikkunan aikana marraskuussa 2017, toinen helmikuussa 2018 ja kolmas marraskuussa 2018. Jokaisen lohkon ykkönen etenee vuoden 2019 EM-kisoihin. Lisäksi karsintalohkojen kuusi parasta toiseksi sijoittunutta saa paikan EM-kisoihin. Suomen kanssa samassa EM-karsintalohkossa ovat Ranska, Slovenia ja Romania.
 

– Haluan kiittää pelaajia hienosta panoksesta ja toivotan kaikille onnea seurajoukkueisiin, Salminen sanoi.

 

Suomi – Tshekki (universiadijoukkue) 85-83 (47-37)

 

Suomi: Taru Tuukkanen 16/10/4 syöttöä, Annika Holopainen 16/2, Vilma Kesänen 14/0, Evita Iiskola 14/2, Sara Rokkanen 11/3, Roosa Lehtoranta 10/2, Lotta Aaltonen 2/2, Ella Väätänen 2/1, Anni Jämsä 1/2, Camilla Grönberg 0/2, Elina Koskimies 0/2, Anissa Pounds 0/2

 

Ottelusta ei ole saatavissa tarkempia tilastotietoja.


Taru Tuukkanen repi tuplatuplan, kun Suomi voitti Tshekin universiadijoukkueen toistamiseen.
Tuukkasen lisäksi Suomelta edukseen esiintyi mm. Evita Iiskola. Kuvat: Francois Perthuis.