Matti Nuutisella vahva alkukausi Romaniassa

15.12.2017 Matti Nuutinen, 27, otti kesällä uuden askeleen urallaan, kun hän siirtyi Kreikassa ja Ranskassa vietettyjen kausien jälkeen Romaniaan Pitestin joukkueeseen. Niin Nuutisen kuin Pitestinkin alkukausi on sujunut hyvin, sillä joukkue on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sarjan kärkipaikalla.

Matti Nuutinen pelaa ensimmäistä kauttaan Romaniassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Nuutisen ja muun Susijengin MM-karsinnat jatkuvat helmikuussa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pitesti sijoittui viime kaudella runkosarjassa kuudenneksi ja pudotuspeleissä sen matka katkesi ensimmäisellä kierroksella Jukka Toijalan valmentaman Steaua Bukarestin käsittelyssä. Tällä kaudella joukkue on aloittanut kuitenkin vahvasti ja pitää sarjan kärkipaikkaa hallussaan kahdeksan kierroksen jälkeen. Pitestin alkukauden saldona on kuusi voittoa ja kaksi tappiota.

- Kausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vaikkei tässä hirveästi ole vielä pelejä pelattu. Olemme joukkueen kanssa menneet eteenpäin, Nuutinen perkaa joukkueen alkukautta.

Romanian liigassa on käytössään kaksi mielenkiintoista peluuttamiseen liittyvää sääntöä, jotka vaikuttavat myös Nuutisen kaltaisten ulkomaalaispelaajien tilanteeseen. Joukkueen on peluutettava alle 23-vuotiasta romanialaispelaajaa ensimmäisen neljänneksen aikana ja lisäksi kentällä on koko ajan oltava vähintään yksi romanialaispelaaja.

- Ne asiat luonnollisesti vaikuttavat rotaatioon. En ole ennen kuullut tai pelannut missään, jossa olisi ollut vastaavanlaiset säännöt. Tämä on täysin uusi tilanne ja aiheuttaa varmasti myös valmentajalle mietittävää rotaation suhteen. Olemme saaneet paketin kuitenkin toimimaan aika hyvin.

Peluuttamissäännöistä huolimatta Nuutinen on kuulunut joukkueen avainpelaajiin koko alkukauden ajan. Luottoa on tullut keskimäärin yli 27 minuuttia ottelua kohden ja Kaarinan Uran kasvatti on kiittänyt vastuusta 6,8 pisteen, 5,3 levypallon ja 1,4 syötön keskiarvoin. Hän aloitti ulkomailla uransa Kreikan pääsarjasta Arkadikosin riveissä ja viime kaudella hän pelasi Ranskan ProB-sarjan Chorale Roannessa. Romanian korisparketeille sopeutuminen on sujunut ongelmitta.

- Täällä saa pelata aika kovaa ja vastassa on tosi isojakin äijiä välillä. Joukkueessa saa olla kuusi ulkomaalaista pelaajaa ja mielestäni se nostaa koko sarjan tasoa. Koripalloilullisesti tämä asettuu mielestäni Kreikan ja Ranskan välimaastoon, vertailee Nuutinen.

Jouluaaton aattona Romaniassa nähdään mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Pitesti matkustaa Toijalan Steauan vieraaksi. Nuutinen odottaa jo mielenkiinnolla tulevaa ottelua.

- Tässä on vielä kierros ennen sitä, mutta kyllä sitä jo vähän odottaa. Se on melkein paikalliskamppailu, kun täältä on vain tunnin matka Bukarestiin. Kova peli tulossa.

Nuutinen ja Toijala ovat vastakkain ensimmäistä kertaa kentällä, mutta muuten kaksikko pitää tiiviisti yhteyttä.

- Kyllä me melkein viikoittain juttelemme kuulumisia ja kyselemme asioita.

Steaua-ottelun jälkeen Nuutinen ei ehdi juuri joulua viettämään, sillä pelit jatkuvat jo heti 28. päivä.

- Aatto on vapaa ja joulupäivänä palataan jo treeneihin, eli on siinä yksi päivä joululomaa. Jouluna tulee varmaan lähinnä huilattua perheen kanssa ja jaettua lahjoja. Kinkun syönti taitaa jäädä vähän vähemmälle, Nuutinen valottaa perheensä joulusuunnitelmia.

Susijengin pelit katkaisevat seurakauden

Nuutinen oli luonnollisesti myös mukana Susijengin MM-karsintojen avausotteluissa, kun Susijengi kohtasi Bulgarian ja Tshekin. Susijengi pystyi hakemaan kovan vierasvoiton Bulgariasta, mutta Tshekki oli Helsingissä liian kova pala purtavaksi.

- Meillä oli tietenkin aika muuttunut kokoonpano EM-kisoista, mutta meillä oli ihan hyviä asioita pelissä, mutta myös vähän huonompia joita pitää kehittää. Joukkue taisteli hyvin, mutta erityisesti hyökkäyspäässä näkyi Petterin [Koponen], Sasun [Salin] ja Laurin [Markkanen] puuttuminen. Puolustuspeli oli ihan hyvää, varsinkin Tshekkiä vastaan, mutta siinä hyökkäyspeli oli sitten vähän huonompaa, Nuutinen arvioi MM-karsintojen kahta ensimmäistä ottelua.

Suomen karsinnat jatkuvat helmikuussa, jolloin vieraskentällä on vastassa Islanti jonka jälkeen Susijengi isännöi Bulgariaa Helsingissä.

- Tavoitteena on tietysti kaksi voittoa kahdesta ottelusta. Helmikuussa pyrimme taas astetta parempaan peliin. Saa nähdä josko Petterin ja Sasun tilanne Euroliigan suhteen olisi silloin jo selkiytynyt.

MM-karsintoja pelataan ensimmäistä kertaa kesken seurajoukkuekauden. Nuutisen mielestä maaottelutauot tuovat sopivaa vaihtelua arkeen.

- Oli ihan mukava nähdä ja treenata kavereiden kanssa näin kesken kauden, ettei pelkästään kesällä. Rikkoo sopivasti kautta, kun parin kuukauden välein on pienet pätkät Suomessa.

Kahden karsintakierroksen jälkeen Tshekki johtaa lohkoa puhtaalla pelillä ja Suomella sekä Bulgarialla on tilillään yksi voitto. Suomen helmikuinen vastustaja Islanti on sen sijaan vielä voitoitta. Lohkosta kolme parasta etenee jatkovaiheeseen ja Nuutinen on luottavaisena, että pelit jatkuvat myös ensi syksynä.

- Mielestäni meillä on hyvä lohko ja hyvät mahdollisuudet klaarata jatkopaikka. Helmikuussa on tavoitteena ottaa kahdesta pelistä kaksi voittoa.

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia