Mestari-Pyrintö suuntaa eurokentille

28.6.2011 12:00 Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n seurajoukkuekilpailuissa nähdään kaudella 2011/12 pitkästä aikaa suomalaisväriä. Kahtena viimeisenä keväänä miesten Suomen mestaruutta juhlinut Tampereen Pyrintö on ilmoittautunut mukaan Euroopan kolmoskilpailu EuroChallengeen.

Damon Williams ja Tampereen Pyrintö edustavat Suomea kaudella 2011/12 FIBA EuroChallengessa.

EuroChallenge-kentillä nähdään myös Antero Lehto..

..sekä Olli Ahvenniemi.

"Euro-Pyrinnön" peräsimessä nähdään tuttu mies, Pieti Poikola. Kuvat: Matti O. Koskinen, Tytti Nuoramo ja Francois Perthuis.

Pyrinnön halusta osallistua europeleihin on huhuttu pitkin kevättä. Pitkään kypsynyt päätös sai viimein sinettinsä juhannusviikolla, jolloin EuroChallengeen lähtevät joukkueet vahvistivat ilmoittautumisensa. Pyrinnöstä tuleekin ensimmäinen FIBA:n alaisissa kansainvälisissä sarjoissa pelaava suomalaisjoukkue sitten Lappeenrannan NMKY:n, joka eteni alkulohkovaiheeseen asti kaudella 2007/08.

- On hieno asia Suomi-korikselle nähdä pitkästä aikaa suomalaisjoukkueen osallistuvan FIBA:n alaisiin sarjoihin, iloitsee Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

- Pyrintö on tehnyt viime vuodet ensiluokkaista työtä sekä juniorityössään että edustusjoukkueensa toiminnan kehittämisessä. Eurokentille lähteminen osoittaa, että Pyrinnöllä on tervettä halua ammattimaistaa toimintaansa vielä kotimaan mestaruuksien jälkeenkin.

Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakasen mukaan osallistuminen EuroChallengeen avaa uuden luvun tamperelaisen koripallon historiassa. Hakanen huokuu tyytyväisyyttä pitkään haaveissa olleen eurosatsauksen viimein toteutuessa.

- Eurokentille lähteminen on pitkä harppaus Pyrinnön koripallotoiminnassa. Päätökseen vaikutti Tampereen kaupungin ja Suomen Koripalloliiton merkittävä tuki, Hakanen kiittää.

Pyrintö rakentaa menestyvää joukkuetta
 

Jatkonsa mestari-Pyrinnön riveissä ovat toistaiseksi ilmoittaneet Damon Williams, Antero Lehto sekä Olli Ahvenniemi. Kahtena viime keväänä Korisliigan vuoden valmentajana palkitun Pieti Poikolan mukaan Pyrintö on kasaamassa europarketeille joukkuetta, jolla on mahdollisuudet menestyä myös Suomen ulkopuolella.

- Viime kaudeksi uudistamamme hyökkäyspeli jäi vielä kehitysvaiheeseen. Nyt samana pysyvä pelaajarunko mahdollistaa aloittamisen siitä, mihin viime vuonna jäimme. Hyökkäystäkin pitkäjänteisempää työtä vaatii hyvän joukkuepuolustuksen rakentaminen, jota olemme kehittäneet määrätietoisesti kolmen kauden ajan. Siksi meillä on nyt mahdollisuus päästä joukkueena selkeästi viime kautta paremmalle tasolle molemmissa päissä kenttää, analysoi Poikola.

Poikolan mukaan EuroChallengeen osallistuminen on erinomainen näytön paikka Pyrinnölle paitsi organisaationa, myös Suomi-koriksen lipunkantajana.

- Koko viime kauden ajan joukkueemme sisäinenä teemana ja tavallaan myös haasteena oli kilpailla omaa potentiaaliamme vastaan. En osaa sanoa, kuinka hyvin pärjäsimme tuossa kilpailussa. Nyt haasteita ei todellakaan puutu, ja voimme aidosti mitata, millä tasolla joukkueemme ja samalla kotimainen liigakoris on kansainvälisellä tasolla. Samalla se avaa hienoja näyttömahdollisuuksia pelaajillemme ja toivottavasti auttaa myös joitain kansainväliselle uralle.

Karsinnat lokakuussa

Ennen EuroChallengen alkulohkovaihetta on Pyrinnön selvitettävä tiensä jatkoon karsintakierrokselta, jonka otteluparit arvotaan 7. heinäkuuta Barcelonassa.

Karsintakierroksella pelataan yksi ottelu kummankin otteluparin joukkueen kotikentällä ja jatkoon selvitään kahden ottelun yhteistuloksella.

EuroChallengen runkosarja pelataan kahdeksassa neljän joukkueen lohkossa. Jokaisen lohkon kaksi parasta etenevät jatkosarjaan, jonka kahdeksan parasta joukkuetta muodostuvat puolivälieräparit. Viime keväänä EuroChallengen mestaruutta juhli slovenialainen KK Krka Novo Mesto, joka myös kukisti Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanan Slovenian liigan finaaleissa.

Viime kaudella Suomen lippua kantoi EuroChallengessa Gordon Herbertin valmentama Frankfurt Skyliners, jonka kokoonpanossa pelasivat suomalaislaiturit Kimmo Muurinen ja Carl Lindbom. Muita EuroChallengeen osallistuneita joukkueita olivat mm. BK Ventspils (Latvia), Moskovan Dynamo (Venäjä), KK Zagreb (Kroatia), SLUC Nancy (Ranska) sekä Maccabi Haifa (Israel). Myös ruotsalainen Norrköping Dolphins ja virolainen Tartu Rock etenivät runkosarjavaiheeseen asti.

EuroChallengen karsintakierroksen ottelut pelataan 4. ja 11. lokakuuta, ja EuroChallengen runkosarja käynnistyy 8. marraskuuta. EuroChallengen lopputurnaus järjestetään 27.-29. huhtikuuta.

Eurokentillä Suomea edusti kaudella 2010/11 Espoon Honka, joka pelasi VTB United-liigaa. Kovatasoinen VTB United -liiga ei kuitenkaan kuulu kansainvälisen koripalloliiton alaisiin sarjoihin.

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia