FoKoPo yllätti nyt KTP:n

8.10.2008 Korisliigan nousijajoukkue Forssan Koripojat jatkaa yllätyksiään kotihallissaan. Keskiviikkokierroksella FoKoPon saaliiksi joutui mestarisuosikiksi noteerattu KTP-Basket, joka taipui lukemin 76-73 (46-33).

FoKoPo pelasi kaksi ensimmäistä jaksoa hurmiossa ja karkasi jo 24 pisteen johtoon 44-20 -tilanteessa.

KTP:n kiri alkoi kolmannella jaksolla ja runsasta minuuttia ennen loppua kotkalaiset pääsivät tasalukemiin 72-72, mutta eivät enää ohi.

- Ensimmäinen jakso ja osa toista pelasimme niin hyvin kuin tämä joukkue pystyy. Sen jälkeen KTP:n prässipuolustus yllätti meidät, mutta päät pysyivät onneksi suhteellisen kylminä loppuun asti, hehkutti FoKoPon valmentaja Timo Nieminen.

FoKoPon tehomiehiksi nousivat Vincent Hunter 19:llä ja Arto Talvitie 15 pisteellä.

KTP:n koko aloitusviisikko teki kaksinumeroiset pisteet, muta kukaan ei suoranaisesti loistanut. Ville Mäkäläinen teki 13 pisteestään valtaosan hetkessä. Samoihin lukemiin yltänyt Nanayaw Awuah Addae oli tasaisempi.

- Puolustuksemme oli alussa ihan paperia. Prässi nosti meidät taisteluun, ja meillä oli paikkamme ottaa voittokin, mutta tuhrimme ne. Tuolla esityksellä FoKoPo kaataa kotonaan muitakin kuin KTP:n, tokaisi kotkalaisvalmentaja Miikka Sopanen.

Pyrintö avasi voittotilinsä

Yllätys koettiin myös Tampereella, jossa Pyrintö avasi kauden voittotilinsä Uudenkaupungin Korihaiden kustannuksella 80-76 (37-35) -tuloksella.

Pyrintö johti peliä koko ajan ja nousi kolmannen jakson lopulla jo 16 pistettä edelle. Korihait pääsi loppuhetkillä kahden pisteen päähän, mutta ei lähemmäksi.

Kurtis Rice heitti Pyrinnölle 22 pistettä ja Antti Nikkilä 12.

Korihaiden teho keskittyi Mark Zolleriin (26), Bojan Sarceviciin (16) ja Jussi Kumpulaiseen (13).

Kouvot kova kotona

Kouvot otti Kouvolassa toisen peräkkäisen kotivoiton, kun Lappeenrannan NMKY kukistui lukemin 83-73 (44-48).

Peli alkoi kääntyä kotijoukkueelle vasta viimeisellä neljänneksellä, johon lähdettiin tasatilanteesta. Kouvot kasvatti vähitellen johtoaan eikä LrNMKY pysynyt samassa tahdissa.

Kouvojen tasaisen tehotrion muodostivat Samu Kaaresvirta 19:llä ja Calvin Walls sekä Ronny LeMelle 18 pisteillä. Walls kahmi lisäksi 18 levypalloa.
Jerel Blassingame heitti vieraille 19 pistettä, mutta pelinrakentamisen sijaan tuhri peräti yhdeksän pallonmenetystä. Pasi Riihelä heitti 17 pistettä.

Tarmo kukisti Componentan

Kahden vielä ilman voittoja olleiden joukkueiden kohtaamisessa Porvoon Tarmo otti kotivoiton karkkilalaisesta Team Componentasta numeroin 82-76 (50-37).

Tarmo piti johtoa, mutta Karkkila nousi viimeisen minuutin käynnistyttyä pisteen päähän. Emmanuel Messeyn johdolla kotijohto kuitenkin kesti lopussa.

Messey teki Tarmolle 24 pistettä ja Steve Barnes 19. Componentasta Marcus Watts keräsi 26 ja Clifton Jones 16 pistettä.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia