Honka ja Kouvot murskavoittoihin, Korihait katkaisi tappioputkensa

14.3.2014 Kimmo Muurisen paluuottelu Honka-paitaan sujui kuin unelma, kun Tapiolan Honka pyöritteli vieraakseen saapunutta Joensuun Katajaa 100–81 (57–32). Murskavoittoon eteni myös Kouvolan Kouvot, joka jallitti Salon Vilpasta 110–77 (54–42) nousten ensi kerran tällä kaudella pudotuspeliviivan yläpuolelle. Uudessakaupungissa Korihait sai pitkän tappioputkensa katki.

Jaraun Burrowsin Honka antoi Katajalle isän kädestä.

Justin Hawkinsin Kouvot nousi ensimmäisen kerran Korisliigan kahdeksanneksi.

Chace Stanbackin Korihaiden tappioputki katkesi KTP:ta vastaan. Kuvat: Francois Perthuis & Matti O. Koskinen.

Tapiolan Honka osui alusta asti tarkasti ja vei onnistumistensa myötä kaiken energian joensuulaisten joukkuehyökkäykseltä.

 

Ronnie Clarkin ja Jaraun Burrowsin onnistumisten kannattelemat espoolaiset johtivat tauolla jo huimasti 25 pisteellä ja parhaimmillaan 29 pisteellä. Kataja onnistui kaunistelemaan lukemia lopussa, mutta ei yltänyt voittotaisteluun mukaan.

 

– Olen todella tyytyväinen joukkueeni esitykseen. Onnistuimme suunnitelman mukaan sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Pidimme hyvin pallosta huolta, mistä kertoo menetyksien määrä (8 kpl), Hongan päävalmentaja Pekka Salminen kehaisi.

 

Clark (31/7) ja Burrows (25/6/4 syöttöä) nousivat Hongan syömähampaiksi yhdessä Brady Morningstarin (20/2/10 syöttöä/3 riistoa) ja Anton Odabasin (14/3) kanssa. Kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Kimmo Muurinen (4/2) pelasi vajaat kuusi minuuttia.

 

– Kimmo on vielä ulkona kuvioista, joten minuutit olivat tänään pienet. Toivotaan, että pudotuspeleihin mennessä Kimmo olisi 20 minuutin kunnossa, Salminen arvioi.

 

Teemu Rannikko (20/0/7 syöttöä) ja Mike Morrison (17/8/2 blokkia) nousivat Katajan parhaiksi.

 

Kouvot nousi pudotuspelikaavioon

 

Koko syyskauden Korisliigan jumbosijalla viihtynyt Kouvolan Kouvot nousi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kahdeksannelle sijalle. Kouvot näytti kaapin paikan kanssaan pudotuspelipaikoista kisaavalle Salon Vilppaalle 110–77 (54–42)-voitollaan.

 

Vilpas määräsi tahdin pelin avausneljänneksellä, jota seuraavat kaksi neljännestä olivat Kouvojen uskomatonta näytöstä. Kouvot murjoi 32 pistettä toisella ja 36 pistettä kolmannella neljänneksellä erinomaisin heittoprosentein ja sai Vilppaan näyttämään vastaantulijalta.

 

Ville Kaunisto (22/15/3 syöttöä/3 riistoa), Justin Hawkins (24/8/6 riistoa), Gregg Thondique (22/5), Alexander Madsen (17/3) ja Matt Gibson (14/1/13 syöttöä) huudattivat Mansikka-ahon kotiyleisöä kerta toisensa jälkeen.

 

Salolaisista Marcus Relphorde (24/7) oli alussa omaa luokkaansa, mutta hyytyi kolmannen jakson puolenvälin jälkeen.

 

Korihaiden pitkä putki katki

 

Uudenkaupungin Korihaiden kahdeksan pelin mittaiseksi paisunut tappioputki katkesi perjantaina Pohitullissa komeasti, kun Korisliigan nelonen KTP-Basket joutui lähtemään paluumatkalle 93–86 (41–49)-tappio harteillaan.

 

Otteluruuhkan rasittamat kotkalaiset pitivät peliä näpeissään ensimmäisellä puoliajalla. Tauon jälkeen Korihailta löytyi kuitenkin vielä ylimääräinen vaihde, kun taas KTP alkoi silminnähden väsyä.

 

Vain 48 sekuntia ennen loppua Korihait johti maltillisissa lukemissa 88–86, jonka jälkeen Niko Malinen varmisti kotivoiton kolmoskaaren takaa.

 

Malinen (16/4) kuului voittajien hahmoihin yhdessä Jonathan Jonesin (20/9), James Padgettin (26/5) ja Chace Stanbackin (20/14/3 syöttöä) kanssa.

 

Kotkalaisista Timo Heinonen (28/5) ja Jukka Matinen (20/6) raapivat kasaan kovimmat tehot. Joukkue pelasi ilman Joonas Lehtorantaa, Mike Poundsia ja Sharaud Currya.

 

(Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia