Huima avasi finaalit nimensä veroisesti

13.4.2012 Taistelu naisten mestaruudesta ei olisi voinut saada sähköisempää alkua kuin Lappeenrannassa perjantaina nähdyssä avausfinaalissa. Aikaisemmin kaudella vain kertaalleen hävinnyt Catz menetti kotiedun nöyrtymällä Äänekosken Huimalle pistein 63–69 (31–33).

Madina Alin Huima ei kumarrellut kissalaumaa Lappeenrannassa.

Sanna Jämsen pohjusti finaalien avausvoittoa hyökkäyslevypalloillaan.

Dionne Pounds piti onnistumisillaan Catzia pelissä. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kai Kilappa & Francois Perthuis.

– Puolustuksemme on parantunut koko kauden. Emme antaneet Catzille helppoja heittopaikkoja ja saimme levypalloja hyvin, kiteytti Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi voiton avaimeksi.

 

Catz johti ottelua vielä kolme minuuttia ennen loppua Alexandria Andersonin kahden pisteen pussituksen myötä lukemin 61–59. Sitten pääosan otti lopullisesti Huiman Madina Ali upottamalla vapaaheitot, torjumalla Andersonin kakkosyrityksen ja nostamalla joukkueensa layupilla johtoon.

 

Catz ei päässt enää johtoon Huiman Sanna Jämsenin hyppyheiton sekä vapaaheittoviivalla hermonsa kurissa pitäneiden Alin ja DelaQuese Jerniganin onnistumisten myötä.

 

Kahdeksan kakkosta pussittanut Ali (24/7) kokosi Huiman korkeimman pistesaaliin. Huima voitti hyökkäyslevypallot 21–16, kun toista SM-kultaansa hamuava Sanna Jämsen (10/13) rohmusi hyökkäyskorilla peräti yhdeksän irtopalloa itselleen.

 

Catzin Dionne Poundsin (29/1) kaukoheittopelote toimi: viime kauden MVP osui kolmesti bonusviivan takaa. Pounds oli murhaava myös vapaaheittoviivalla (12/13), mutta Catzin kahden pisteen heitot (13/45) koituivat joukkueen kohtaloksi.

 

Johtoasema vaihtui ottelussa peräti yhdeksän kertaa.

 

– Tänään saa vielä hymyillä, mutta huomenna harjoituksissa on oltava totinen ilme. Ei meillä ole vaikeuksia pitää jalkoja maassa, koska kaksi vuotta sitten menetimme Catzia vastaan välierissä saamamme kahden voiton edun, Nurmi korosti.

 

Toinen SM-loppuottelu pelataan Äänekoskella sunnuntaina klo 17. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


 
29.4.2024 10:38 Naisten Korisliiga

Niko Kuusi Bundesliigan Eigner Angels Nördlingenin päävalmentajaksi

Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.

26.4.2024 19:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut hakee paikkaa EuroCupiin – Mestarivalmentaja Roope Mäkelä palaa päävalmentajaksi

Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.

23.4.2024 21:34 Naisten Korisliiga

ToPo on naisten Suomen mestari

Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.

21.4.2024 20:15 Naisten Korisliiga

ToPo voiton päässä mestaruudesta

ToPo haki vierasvoiton Naisten Korisliigan finaaleissa. Helsinkiläiset kaatoivat PeKa:n 97-77 ja siirtyivät finaalisarjassa 2-0 johtoon.

19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

Näytä lisää vastaavia