Huima yllätti, voitti SM-kultaa

25.3.2003 Äänekosken Huima on naisten Suomen mestari vuosimallia 2003. Seuran ensimmäiset naisten kultaiset SM-mitalit varmistuivat Huiman hienolla vierasvoitolla Panttereista. Finaalisarjan aikaisempaa käsikirjoitusta uhmaten äänekoskelaiset venyivät Töölön Kisahallissa pelatussa ratkaisuottelussa 84-67-voittoon vieden samalla koko ottelusarjan voitoin 3-2.

Voitollaan Huiman katkaisi Panttereiden kolmen mestaruuden pituisen putken. Samalla meni poikki Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilijan Lea Hakalan mestaruuksien sarja, joka ehti venyä jo kymmeneen peräkkäiseen mestaruuteen.

Huima repäisi ratkaisevalta tuntuneen eron jo ensimmäisellä puoliajalla vastoin yleisiä odotuksia. Aiemmat neljä finaaliahan olivat päättyneet kotijoukkueiden ylivoimaisiin voittoihin.

- Olimme viimeksi voittaneet Kisahallissa viime vuoden finaaleissa ensimmäisen ottelun. Nyt oli loistava tilaisuus voittaa tämä viimeinen. Viime vuonna olimme tyytyväisiä vielä hopeisiin mitaleihin, mutta tänään joukkueelle ei kelvannut kuin kultaiset. Olen todella ylpeä tytöistä, riemuitsi Huiman pitkäaikainen päävalmentaja Mervi Nurmi.

Tietä mestaruuteen siloitti satapäinen äänekoskelaisten kannatusjoukko, joka raivoisalla ja äänekkäällä kannustuksellaan sai Huiman tuntemaan olonsa kotoisaksi. Vieraskenttään kohdistuva peikko oli tipotiessään ja finaalisarja heitti kuperkeikkaa. Huima sai jo ottelun alussa onnistumisia, joka kasvatti itseluottamusta entisestään.

Varsinaisesti Huiman irtiotto käynnistyi reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Pantterit johti tuolloin lukemin 12-10. Aluksi Huima repäisi Minan Myllylän korien siivittämänä kolmen minuutin jakson 11-0. Eikä tahti siitä hiipunut. Huima vei toisen neljänneksen 19-6 ja johti puoliajalla peräti 40-19. Tukevasta taukojohdosta Huima saa kiittää Saara Lindiä, joka viimeisen puolen minuutin aikana upotti kaksi kolmen pisteen heittoa.

Pantterit oli hyökkäyspäässä suurissa vaikeuksissa. Helsinkiläissikermä taisteli erinomaisesti hyökkäyspään levypalloja, joita ensimmäisellä puoliajalla merkittiin Panttereille 11. Viimeistely oli kuitenkin enemmän kuin vaikeaa. Pantterit heitti ensimmäisellä puoliajalla 15 kertaa korin alta saaden aikaiseksi yhden vaivaisen korin (onnistumisprosentti 6,7). Aluksi Panttereiden ohiheitoissa oli suurena tekijänä Huiman tiivis puolustus, joka haastoi jokaisen Pantteri-heiton. Sittemmin Panttereille muodostui sellainen kokovartalokipsi, että sen murtamiseen olisi kaivattu mekaanisia apuvälineitä. Lopputuloksena oli ohiheitettyjen lay-upien ja nostojen lisäksi koko joukko harhasyöttöjä ja askelrikkeitä.

- En ymmärrä mistä ensimmäisen puoliajan vaikeudet johtuivat. Normaalisti tällaiset vaikeudet esiintyvät pelissämme puolustuspäässä. Nyt oli korinteko todella vaikeaa, hämmästeli Panttereiden päävalmentaja Kyösti Kantakoski.

- Kylmä tosiasia on se, että Huima oli tänään parempi ja ansaitsi mestaruutensa.

Hopeaan kyllästyneen Myllylän voittokorit

Jos jokin asia voidaan nostaa vuoden 2003 finaalisarjasta esille, on se käsittämätön tason heilahtelu. Aikaisemmissa loppuotteluissa taso ei niinkään vaihdellut yksittäisen ottelun sisällä, mutta sitä suurempi se oli siirryttäessä ottelusta seuraavaan. Nyt nähtiin ensimmäinenkin vaihtoehto. Kolmas jakso oli Panttereiden. Myllylän ja Sari Purasen tekemillä koreilla Huima otti kamppailun suurimman johdon tilanteessa 44-21. Käänteen sai aikaiseksi Panttereiden siirtyminen paikkapuolustukseen, joka oli maltillisen oivallinen ratkaisu Kantakoskelta. Pantterit sai Huiman hyökkäyspelin sekaisin, vei seitsemän minuutin rupeaman 17-2 ja nousi vielä mestaruustaistoon mukaan. Parhaimmillaan Pantterit käväisi kahdeksan pisteen päässä (38-46).

Ratkaisijan viitan otti harteilleen hopeisia mitaleita uransa aikana riittämiin saanut Minna Myllylä. Ensimmäistä kauttaan Huimaa edustanut Myllylä latasi neljännen jakson alkuun kaksi peräkkäistä koria ja lähetti vieraat uudelle karkumatkalle. Kaikkiaan Myllylä säkitti päätösneljänneksellä 12 ja koko ottelussa 21 pistettä.

- Onneksi sattui osumaan. Kun peli oli käynnissä, en osannut jännittää ratkaisuita. Pakko kuitenkin myöntää, että vapaaheitoissa puntti tutisi. Toinen puoliaika oli meiltä aika takkuista. Onneksi kääntyi näin päin, huokasi Myllylä.

- Valtavan upea tunne. Jos 15 vuotta yrittää, niin osuu se näköjään joskus kohdallekin, Myllylä jatkoi viitaten pitkään peliuraansa.

Panttereista viimeisellä jaksolla taistelivat suurella sydämellä Mari Puustinen, Aneta Kausaite sekä kaikki kymmenen pistettään toisella puoliajalla tehnyt Hakala. He olivat päättäneet kääntää mestaruuden vielä joukkueelleen, mutta loppuhetkillä Huima pelasi taktisesti kypsästi pitkiä hyökkäyksiä. Huiman riemujuhlat pääsivät alkamaan.

Panttereiden Heli Roukanoja kirjautti lopulta lukemat 17/14. Hänen korintekonsa oli kuitenkin erittäin vaikeaa Kenya Robinsonin puristuksessa. Robinson repi peräti 20 levypalloa ja teki ohessa 14 pistettä. Lind ja Puranen pussittivat Huimalle 18 pistettä naiseen.

Huiman oma kasvatti Sari Puranen kiitteli vuolaasti ottelun jälkeen sinnikästä kannatusjoukkoa, joka oli Huimalle se kuuluisa kuudes pelaaja kentällä.

- Tämä mestaruus on erittäin iso asia paitsi meidän joukkueelle myös koko Äänekoskelle. Nytkin Äänekoskelta tuli kaksi bussilastillista porukkaa kannustamaan arkipäivänä meitä. He toivat todellisen sirkuksen kaupunkiin.

 

Asiat

 
10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

10.5.2024 13:03 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 15 valmentajaa, Grönberg valittiin kurssin priimukseksi

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Camilla Grönberg valittiin kurssin priimukseksi ensimmäisenä naisvalmentajana.

10.5.2024 08:52 Susijengi

Hanno Möttölä valmentajaksi NBA Draft Combine -leirille

Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.

9.5.2024 08:59 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia eteni finaaliin

Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

8.5.2024 13:29 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue rantautui Lappeenrantaan

Lappeenrannassa vietettiin vuoden hauskinta koulupäivää vaihtelevassa säässä.

8.5.2024 10:00 Sudenpennut

Liput nuorten EM-kotikisoihin ovat nyt myynnissä

Suomalaisia korisfaneja hemmotellaan tulevana kesänä! Euroopan parhaat nuoret koripalloilijat saapuvat ensi kesänä Tampereelle, kun Suomen Sudenpennut isännöivät 18-vuotiaiden miesten EM-kisoja 27.7.-4.8.2024.

8.5.2024 09:08 3x3

Ilmoittautuminen kesän 3x3 SM-turnauksiin on avattu

3x3-kesä lähestyy. Kauden aikana pelataan kolme turnausta sekä finaaliturnaus. Ilmoittautuminen kesän turnauksiin on nyt avattu.

7.5.2024 15:37 Pirkka Street Basket

Kevään 2024 Pirkka Street Basket -kiertue sai arvoisensa alun Helsingissä

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue vuosimallia 2024 pärähti käyntiin tänään Helsingissä, K-Citymarket Eastonin pihalla.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

Näytä lisää vastaavia