Hurmioitunut Huima taisteli 5. finaalin

23.3.2003 Naisten SM-finaaleissa vuoristorata-ajelu jatkuu. Ottelusta toiseen ailahtelevat voimasuhteet kallistuivat sunnuntaina jälleen Äänekosken Huiman puolelle. Erityisesti neljännen finaalin ensimmäisellä puoliskolla hurmiossa pelannut Huima voitti Pantterit 92-76 ja tasoitti ottelusarjan 2-2:een. Ratkaiseva viides finaali pelataan tiistaina Helsingissä ja sen voi seurata myös Urheilukanavalta suorana lähetyksenä.

Huima aloitti villisti omiaan kannustaneen äänekoskelaisyleisön riemuksi irtiottonsa neljän minuutin kohdalla. Susanna Rinta oli juuri nostanut vapaaheitoillaan Pantterit kahden pisteen päähän (10-8), kun Sanna Puskala onnistui kolmosessaan. Saara Lind latasi kolmosen seuraavassa hyökkäyksessä ja Minna Myllylä sitä seuraavassa. Kolmoset vapauttivat Huiman pelin, eikä ihme. Kolmannessa finaalissa lauantaina Helsingissä Huima sai odottaa ensimmäistä onnistumistaan kolmen pisteen viivan takaa yli puoli tuntia. Huima vei kahden minuutin jakson 11-0 ja karkasi 21-8-johtoon.

Kotijoukkueen tahti ei siitä hellittänyt, vaan se jatkoi huimaa menoaan. Sari Puranen taiteli ensimmäisellä jaksolla kymmenen pistettä ja johdatti Huiman 33 pisteeseen, kun Pantterit sai aikaiseksi 17. Mikä merkittävintä Huiman kannalta, joukkueen onnistumiset jakaantuivat tasaisesti. Lauantainahan Huima oli täysin Kenya Robinsonin hyökkäyspanoksen varassa. Purasen ohella mm. Saara Lind oli vahvassa iskussa.

Äänekosken Liikuntatalon parketilla nähtiinkin joukkueet, joita oli vaikea uskoa samoiksi, jotka lauantaina pelasivat Helsingissä. Huiman henkinen yliote oli heittojyvän löytymisen myötä ilmeinen, eikä Panttereiden puolustuksella ollut mahdollisuuksia. Puranen toi tarvittavaa uhkaa ulkona, kun Lind ja Sanna Puskala huolehtivat puolestaan sisäpelistä. Puoliaikatauolle mentiin Huiman johtaessa 57-33. Yhdessä Puranen (18) ja Lind (15) tekivät ensimmäisten 20 minuutin aikana yhtä paljon pisteitä kuin koko Panttereiden joukkue.

- Onnistuttiin laajalla rintamalla. Tämä oli ainoa mahdollisuutemme ja se oli pakko käyttää, sanoi Puranen viitaten Panttereille katkolla olleeseen mestaruuteen.

Pantterit suoritti henkisesti tärkeän kirin

Parhaimmillaan Huima johti kolmannen jakson alkupuolella 31 pisteellä (66-35). Ottelu oli pelattu. Pantteri-luotsi Kyösti Kantakoski yritti kaikkensa määräten suojattinsa milloin mihinkin puolustusmuotoon. Pantterit yritti mies- ja paikkavartiointeja sekä –prässejä ja erilaisia sekoituksia niistä. Mikään ei näyttänyt auttavan, kunnes päätösneljänneksen alussa Huiman ote hetkeksi herpaantui. Pantterit vei jakson alun 10-0 ja pääsi parhaimmillaan Mari Puustisen ja Juta Jahilon johdolla 11 pisteen päähän (83-72). Rauhallisesti Huima kuitenkin alkoi pussittaa vapaaheitoillaan itseään takaisin turvallisemmille vesille. Voittotoiveita Pantterit tuskin kovin korkealle alun tyrmäyksen jälkeen nostatti, mutta viidettä finaalia ajatellen saattoi olla hyvinkin tärkeää, että Pantterit pääsi ottelun mukaan.

Sari Puranen teki lopulta Huimalle 27 pistettä. Kotijoukkueen heittopeli oli vähintäänkin erinomaista luokkaa. Huima pisti sisään kahden pisteen heitoistaan 55,3 prosenttia (21/38) ja kolmosistaan peräti 57,1 prosenttia (8/14). Muiden onnistuessa Robinsonin ei tarvinnut venyä parhaimpaansa, mutta kokosi silti teholukemat 20/13. Lindin lopulliseksi pistesaldoksi tuli 17.

Panttereiden hahmot olivat samat kuin lauantainakin. Nuori Juta Jahilo hankkiutui hanakasti hyviin paikkoihin ja nosteli 16 pistettä. Mari Puustinen tekaisi joukkueensa korkeimman pistemäärän, 20. Heli Roukanoja kävi kovaa painia Robinsonin kanssa, mutta syyllistyi vaikeisiin hyökkäyspään ratkaisuihin.

Ottelun jälkeen Huiman valmentaja Mervi Nurmi oli syystäkin ylpeä joukkueensa venymiskyvystä.

- Tytöistä itsestään tämä taistelutahto syttyi, vaikka kovan palopuheen ennen ottelua pidinkin.

Viides finaali Helsingissä pisti Nurmen mietteliääksi, mutta toivekkaana hän joukkonsa johdattaa tiistaina Helsinkiin.

- Kotiottelut meiltä sujuu, kun meillä on loistava kotiyleisön tuki takana. Toivoittavasti porukkaa lähtee tiistaina kannustamaan Helsinkiin. Uskon, että keksimme keinot vierasvoiton saavuttamiseen tiistaihin mennessä, Nurmi päätti.

Viides SM-finaali pelataan siis tiistaina 25.3. klo 18.30 alkaen Töölön Kisahallissa. Urheilukanavan lähetys käynnistyy jo klo 18 ennakkoasetelmia pureskelevalla ns. pre-game -osuudella. Itse ottelu nähdään suorana.

Asiat

 
11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

10.5.2024 13:03 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 15 valmentajaa, Grönberg valittiin kurssin priimukseksi

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Camilla Grönberg valittiin kurssin priimukseksi ensimmäisenä naisvalmentajana.

10.5.2024 08:52 Susijengi

Hanno Möttölä valmentajaksi NBA Draft Combine -leirille

Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.

9.5.2024 08:59 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia eteni finaaliin

Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

8.5.2024 13:29 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue rantautui Lappeenrantaan

Lappeenrannassa vietettiin vuoden hauskinta koulupäivää vaihtelevassa säässä.

8.5.2024 10:00 Sudenpennut

Liput nuorten EM-kotikisoihin ovat nyt myynnissä

Suomalaisia korisfaneja hemmotellaan tulevana kesänä! Euroopan parhaat nuoret koripalloilijat saapuvat ensi kesänä Tampereelle, kun Suomen Sudenpennut isännöivät 18-vuotiaiden miesten EM-kisoja 27.7.-4.8.2024.

8.5.2024 09:08 3x3

Ilmoittautuminen kesän 3x3 SM-turnauksiin on avattu

3x3-kesä lähestyy. Kauden aikana pelataan kolme turnausta sekä finaaliturnaus. Ilmoittautuminen kesän turnauksiin on nyt avattu.

7.5.2024 15:37 Pirkka Street Basket

Kevään 2024 Pirkka Street Basket -kiertue sai arvoisensa alun Helsingissä

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue vuosimallia 2024 pärähti käyntiin tänään Helsingissä, K-Citymarket Eastonin pihalla.

Näytä lisää vastaavia