6.2.2012 Korisliigassa toiseksi viimeisellä sijalla majaillut Uudenkaupungin Korihait otti maanantaina tärkeät pisteet pudotuspelihaaveidensa kannalta ja nousi pykälän ylöspäin yhdeksänneksi. Kuudennella sijalla oleva KTP-Basket kaatui Pohitullissa 99–83 (41–40).
Mikko Jalonen rummutti KTP:ta 31 pisteellä. Kuva: Kai Kilappa.
Korihaille voitto oli vasta toinen vuoden 2012 puolella pelatuista otteluista. KTP taas oli ollut viime aikoina hyvässä vireessä voitettuaan kolme aiempaa otteluaan.
Korihaiden kiistaton ykköspelaaja oli takamies Mikko Jalonen. Forssalaislähtöinen takamies sivusi omaa Korisliigan piste-ennätystään lingoten isännille peräti 31 pistettä. Päälle kertyi vielä neljä levypalloa ja neljä syöttöä.
Korihait onnistui heitoissaan kauttaaltaan vastustajaansa tarkemmin. Jalosen ohella muita kotijoukkueen onnistujia olivat James Reaves (20/9), Cory Johnson (17/4) ja Nigel Moore (12/10).
Kotkalaisten parhaimmistoa olivat puolestaan Antonio Crocker (19/4) ja Timothy Blue (15/6).
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.
Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.