30.5.2005 Äänekosken Huiman miesten koripallojoukkue saa uudeksi päävalmentajakseen viime vuodet apuvalmentajana toimineen Jouko Rytkösen.
Syksyllä käynnistyvään I divisioonaan valmistautuva Huima solmi kaksivuotisen sopimuksen Rytkösen kanssa.
Rytkösellä on takanaan vankka pelaajatausta aina SM-sarjatasoa myöten. Viime kausilla hän on toiminut niin Markku Rannan kuin Terrence Stansburyn apuvalmentajana. Kesäharjoittelussa Rytkösen apuvalmentajana toimii Hannu Koivunen, joka vastaa jatkossa A-poikien valmennuksesta.
Joukkue tulee pelaamaan kotimaisin voimin divisioonassa. Tavoitteena divisioonassa joukkueella on neljän parhaan joukkoon sijoittuminen.
Huima lähtee kauteen nuorella joukkueella, sillä edellisen kauden pelaajistosta Kotkaan on siirtynyt Toni Ilmonen, Jouni Määttänen on lopettanut uransa, Timo Naukkarinen ja Petrus Heinonen ovat siirtyneet takaisin BC Jyväskylään ja Aleksi Huuskonen muuttanut pois paikkakunnalta.
Uusia pelaajia lähtijöiden tilalle on kuitenkin tulossa. Joensuusta Äänekoskelle muuttava Jussi Määttänen palaa yhdessä Lasse Paanalan ja Pena Rannan kanssa Huiman paitaan. Viime kauden sivussa loukkaantumisen takia ollut Antti Siimes jatkaa myös Äänekoskella.
- Kesäharjoitteluryhmässä on 26 miestä, sillä mukana ovat myös 22-vuotiaat ja A-pojat, Huiman koripallon toiminnanjohtaja Matti Hämäläinen kertoo Sisä-Suomen Lehdessä.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.