3.8.2007 Jouni Eho jatkaa uraansa Korisliiga-joukkue KTP:n joukkueessa ensi kaudella. Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä toimiva Jouni oli jo lopettaa uransa ja keskittyä pelkästään perhe- ja työelämään täysillä.
- Valmentajat kyselivät kesällä mukaan. Ajatus saada sama jengi kasaan kuin viime kaudella ja lähteä yhdessä parantamaan viime kauden neljättä sijaa houkuttivat. Meillä on hyvä joukkuehenki, yhtenäinen joukkue, joka on ollut yhdessä jo usean vuoden. Tämä tulee olemaan ehdottomasti vahvuutemme, mietti Jouni Eho.
Davidsonin yliopistosta valmistunut Jouni tunnetaan kentällä tsempparina, jolla on pelissä vain yksi vaihde.
- Vedän täysillä aina, kun lähden kentälle. Tykkään duunarikoriksesta ja olen valmis hommiin, Eho lupaa.
Eho, 28, tilastoi viime kaudella noin kymmenessä minuutissa 2,9 pistettä ja otti 1,8 levypalloa. Pudotuspeleissä miehen rooli kasvoi Jerald Fieldsin loukkaantumisen myötä ja playoffseissa 5,1 pistettä.
KTP on tehnyt sopimukset Milos Dobrasin, Toni Ilmosen, Pasi Heinosen, Juho Lehtorannan, Markus Myllylän, Michael Poundsin, Jermaine Spiveyn sekä Jari Vekkilän kanssa. Joukkueen valmentajana jatkaa Ray Ailus.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.