24.8.2010 Naisten SM-sarjaa pelaava Forssan Alku on tehnyt sopimukset viime kaudella Hollannissa pelanneen amerikkalaisen Judy Wrightin sekä USA:sta palanneen Lotta Aaltosen kanssa.
26-vuotias Wright siirtyy Suomen kentille Hollannin pääsarjasta. Viime kaudella Wright viimeisteli Leiderdorpin riveissä kunnioitettavat 17,0 pistettä, 4,9 syöttöä ja 4,3 riistoa ottelua kohden.
- Pallo pysyy Wrightin käsissä ja hän pystyy tekemään pisteitä. Hän on aggressiivinen pelaaja sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, kuvailee Alun päävalmentaja Veikko Tanni.
- Odotan jo kärsimättömänä pääsemistä Suomeen ja harjoittelemaan joukkueen kanssa. Pelasin Hollannissa neljä vuotta ja tiedän, että Suomi on taas erilainen paikka pelata ja asua. Toivon, että voin tuoda Alun joukkueeseen tarvittavan panoksen, ja että pelimme jatkuvat pudotuspeleissä, Wright kommentoi kotoaan New Yorkista.
Aaltonen, 24, on opiskellut ja pelannut viimeiset neljä vuotta USA:ssa Etelä-Carolinan osavaltiossa Coker Collegessa. Ennen USA:n visiittiään Aaltonen pelasi yhden kauden naisten SM-sarjaa Vantaan Pussihukissa. Päävalmentaja Tanni uskoo Aaltosen roolin joukkueessa olevan merkittävä.
- Lotta osaa ajaa ja heittää ja tekee puolustuspäässä kovasti töitä.
Alun manageri Jyrki Tulander kertoo, että sopimus toisen amerikkalaispelaajan kanssa on lähes valmis, jonka lisäksi kotimaisten pelaajien kanssa käydään neuvotteluja.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Tampereen Pyrintö on solminut jatkosopimuksen tulevasta Korisliiga-kaudesta 21-vuotiaan takapelaajansa Peppi Tyynilän kanssa.
Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.