16.3.2003 Miesten SM-puolivälierissä yksi yö muutti roolit kahdessa otteluparissa, kun BC Jyväskylä ja Lappeenrannan NMKY tasoittivat ottelusarjansa lauantaina 1-1:een. Sen sijaan Honka ja Pussihukat hankkivat toiset voittonsa, kun välieriin pääsyyn vaaditaan kolme voittoa. Kolmannet puolivälierät pelataan maanantaina 17.3.
Jyväskylässä kotijoukkue aloitti hurjalla sykkeellä. Jo avausjakson jälkeen BC Jyväskylä johti lukemin 32-18. Läpi ottelun suurinta murhetta KTP-puolustuksella aiheutti elohiirimäinen Petri Virtanen. Tarkalla heittopelillään ja liukkaalla liikehdinnällään Virtanen kokosi peräti 35 pistettä.
KTP oli altavastaajana koko ottelun. Kolmannella jaksolla KTP sai kurottua hetkeksi muuten tasaisesti 20 pisteessä pysynyttä eroa hieman, mutta todellista uhkaa BC Jyväskylän voitolle kotkalaista ei ollut. KTP menetti ottelussa pallon 19 kertaa, joka tiukassa pudotuspeliväännössä on ehdottomasti liikaa. Lisäksi BC Jyväskylä levypallot 35-29 ja heitti kahden pisteen heittonsa huikealla 67,3 prosentin (35/52) tarkkuudella. Virtasen lisäksi 26 pistettä heittänyt Nat Burton loisti.
Kotkalaisten ykkönen oli 22 pistettä kasannut Roope Mäkelä. Pientä huolenaihetta KTP-leirissä aiheutti James Headin jalka, jonka tuore vahvistus loukkasi neljännen jakson alussa.
BC Jyväskylä korjasi lopulta potin lukemin 104-82.
Myös Lappeenrannassa toinen puolivälierä pysyi kotijoukkueen hallinnassa alusta loppuun, vaikkakin pienempien erojen turvin. Kun Lappeenranta hävisi perjantaina levypallokahinat, oli se lauantaina huomattavasti nälkäisempi osapuoli. LrNMKY haki kamppailussa 17 hyökkäyspään irtopalloa, joka kertoo asenteesta.
Riihelän veljekset olivat jälleen hyvässä tikissä. Timo teki 20 pistettä ja isoveli Pasi väänsi teholukemat 19/8. Kotijoukkueen sankarina voi kuitenkin pitää Jukka Toijalan pimentänyttä Ari Mikkolaa. Mikkolan tiukoissa pihdeissä Toijala jäi 11 pisteeseen. Andre Foreman (23/9) jäi Katajan yksinäiseksi tähdeksi.
Lukemin 83-72 hankittu voitto Lappeenrannalle kauden ensimmäinen Katajasta. Ennen lauantaita LrNMKY oli hävinnyt joensuulaisille neljä kertaa SM-runkosarjassa, kerran pudotuspeleissä ja kerran Suomen Cupissa.
Kouvojen ja Hongan toinen kohtaaminen oli yhtä tiukka kuin ensimmäinenkin. Samoin kuin perjantaina, johti Kouvot ottelua vielä puolen tunnin pelin jälkeen (67-65). Kaksi minuuttia ennen loppua oli ero espoolaisten eduksi vaivainen piste (77-78). Erinomaisesti perjantaina nilkkansa loukannutta Markus Hemdahli paikannut Aki Ulander nosti tärkeän kakkosen, jonka jälkeen joukkueensa ykköseksi noussut Maurizio Pratesi latasi kolmosen pohjaan kaukaa bonusviivan takaa. Tästä Kouvot ei enää toipunut, vaan hävisi loppuluvuin 81-87.
Pratesi teki selkävaivoistaan huolimatta 18 pistettä 77,8 prosentin tarkkuudella (heitot 7/9). Pisteen pienemmät saldot Honka sai Marcus Grantilta ja Heikki Zittingiltä. Ulander nosteli yhdeksän pistettä. Dan Cross jatkoi vaatimattomia esityksiään jääden kuuteen pisteeseen ja yhteen syöttöön.
Kouvojen paras oli Ville Kaunisto (22/12), jonka kotijoukkue kuitenkin unohti ratkaisuhetkillä.
Salossa Pussihukat venyi jo toiseen voittoonsa, joka heltisi reilulla erolla (86-63). PuHu pääsi viimeiselle neljännekselle yhdeksän pisteen johtoasemassa (64-55), kun Tommi Lyytinen pussitti kolmosen sisään hieman ennen summeria. Päätösneljänneksen alussa PuHu turvautui perjantaina menestyksellisesti toimineeseen paikkapuolustukseen, jonka vaikutus oli jälleen sama - Vilppaan meni täysin tolaltaan. Kotijoukkue hävisi jakson ensimmäiset viisi minuuttia 2-14 ja menetti ottelun.
Vantaalaisista Erron Maxey pyöritti omaa show´taan ja teki 27 pistettä sekä repi 17 levypalloa. Vilppaan vahvistuskaksikosta ei ollut Maxeysta vastusta – Derrick Stroudin ja Donta Brightin yhteissaldokin jäi kahden pisteen päähään Maxeysta. ’Hukkalaumasta’ Tommi Lyytinen (10/3) esiintyi edukseen ja Harri Hohteri puolusti antaumuksella.
Yksi ottelun ratkaisuista oli Vilppaan heittojyvän katoaminen. Vilpas ei osunut toisella puoliajalla kertaakaan kolmen pisteen viivan takaa, vaikka yrityksiä oli 13.
Kolmannet puolivälierät pelataan maanantaina 17.3. Ottelut käynnistyvät Joensuussa, Espoossa, Vantaalla ja Kotkassa klo 18.30.
Tampereella tanssittiin, kun Pirkka Street Basketin kevään kiertue saapui Sorsapuiston kentälle
Tuomas Iisalo sai jälleen uuden sulan hattuunsa, kun hänet valittiin Ranskan liigan vuoden valmentajaksi. Aiemmin tällä kaudella Iisalo nimettiin EuroCupin vuoden valmentajaksi.
Superlauantai tuo yhteen pelaajat ja fanit, erotuomarit ja seuratoimijat, huippusarjat ja junnut sekä alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii korikselle. Varmista paikkasi heti - tätä yhteistä päivää et halua missata!
Vuoden hauskinta koulupäivää päästiin tänään viettämään Helsingin Munkkiniemessä.
Euroopan kentillä saatiin viimeisetkin runkosarjat päätökseen, kun Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa paketoitiin runkosarjat. Suomalaisittain kuului niin hyviä kuin huonoja uutisia.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Camilla Grönberg valittiin kurssin priimukseksi ensimmäisenä naisvalmentajana.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.