Tyler Tiedeman viimeinen palanen LrNMKY-miehistöön

20.9.2011 Korisliigassa pelaava Lappeenrannan NMKY on solminut tulevasta kaudesta pelaajasopimuksen amerikkalaisen Tyler Tiedemanin kanssa, kertoo seura verkkosivuillaan. Viime kaudella Hollannin sarjassa pelannut Tiedeman saapuu Lappeenrantaan keskiviikkona, ja esiintyy ensimmäisen kerran joukkueen kokoonpanossa samana iltana Lahdessa pelattavassa harjoitusottelussa.

Boise Staten yliopistosta vuonna 2008 valmistunut 201-senttinen Tiedeman viihtyy parhaiten heittävän laitahyökkääjän pelipaikalla. Viime kaudella hän oli Hollanin liigan viidenneksi paras pistemies kirjautettua tehoikseen 14,9 pistettä ja 4,1 levypalloa ottelua kohden. Huomattavaa oli myös Tiedemanin pelitilanneheittoprosentti, joka oli sarjan paras, 58,9 %. Viimeisellä yliopistokaudellaan mies upotti kolmen pisteen heittonsa murhaavalla 49 % tarkkuudella.

- Vaikka mies on hyvä kaukoheittäjä, niin viime kaudella pelaaja otti selvästi enemmän kahden kuin kolmen pisteen heittoja. Huikea heittoprosentti perustuu miehen kykyyn juosta kenttää äärimmäisen hyvin, toteaa Lappeenrannan tuore päävalmentaja Lassi Tuovi.

Tiedeman tulee Namikassa asettumaan laitahyökkääjän pelipaikalle yhdessä Lawrence Hammin kanssa. 26-vuotias ”Tiedemies” pelasi viime kaudella molemmilla pelipaikoilla myös Giants Berger op Zoomin joukkueessa.

- Päädyin sisäpelaajan sijaan aggressiiviseen laituriin. Tyler pelasi viime kaudella myös sisäpelaajana suuren osan kaudesta, kun joukkueessa oli loukkaantumisia. Olemme sarjan pienimpiä joukkueita, mutta on vastustajilla varmasti miettimistä puolustaessaan tätä liikkuvaa Namikaa, jatkaa Tuovi.

Tyler Tiedeman teki heti viime kauden päätteeksi jatkosopimuksen hollantilaisen Berger op Zoomin kanssa. Kaksi viikkoa sitten seura ajautui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja lopetti toimintansa pääsarjatasolla. Namikan onneksi Tiedeman päätyi lopulta Etelä-Euroopan sijaan tuuliseen Etelä-Karjalaan. Mies on pelannut myös Espanjan LEB-Goldissa kaudella 2008-09. Basquet Mallorcan joukkueessa tilastoihin syntyi tuolloin 10,3 pistettä ottelua kohden.

Lappeenrannan NMKY:llä on voimassa sopimukset alkavasta kaudesta Tiedemanin lisäksi Lawrence Hammin, DeAndre Haynesin, Jouko Järvisen, Anton Kankaanpään, Aleksi Koskisen, Tuukka Kulhan, Matias Ojalan, Pasi Riihelän, Anttoni Tapion, Viljami Vanjoen ja Henri Välimaan kanssa.

Lappeenrannan NMKY kohtaa tänään tiistaina viimeisessä kotiharjoitusottelussaan KTP-Basketin, Kotkasta. Ottelu alkaa Lappeenrannan Urheilutalolla kello 18:30. Korisliiga käynnistyy ensi viikolla.

Asiat

 
30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

Näytä lisää vastaavia