Suomen kukistama Ranska puhtaalla pelillä jatkoon EM-alkulohkostaan

10.9.2009 Eurooppalaisen koripallon tasainen ja laaja kilpailuasetelma on osoittanut jälleen kyntensä. Suomen maajoukkueelle EM-lisäkarsinnassa kertaalleen tappion kärsinyt, mutta lopulta EM-kisapaikkaan venynyt Ranska voitti lopputurnauksen kolme ensimmäistä otteluaan ja eteni puhtaalla pelillään 12 parhaan joukkoon.

Ronny Turiafin Ranska hävisi Suomelle EM-lisäkarsinnassa, mutta porskuttaa nyt tappioitta EM-kisoissa.

Kolme kertaa NBA-mestaruutta juhlineen Tony Parkerin edustaman Ranskan lisäksi EM-kisoissa ilman häviötä ovat enää Kreikka ja Turkki. Kuvat: FIBA Europe / Ciamillo-Castoria.

Suomi päätti EM-lisäkarsinnan kahteen sensaatiomaiseen voittoon. Ensin Suomi nitisti loppuunmyydyllä Energia Areenalla NBA-miehiä vilisseen Ranskan 77-73 ja päätöspelissään Italian Porto San Giorgiossa tuloksella 89-95. Voitto Italiasta oli suomalaisille ensimmäinen 44 vuoteen.

- Tällä momentumilla kun olisi päästy pelaamaan EM-kisoissa, ei välieräpaikasta pelaaminen olisi ollut mahdotonta, arvioi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann heti Italia-voiton jälkeen.

MM-pronssia Saksan päävalmentajana vuonna 2002 saavuttaneen Dettmannin arvio oli rohkea, mutta ei perusteeton. Suomen voittaman Ranskan peli ei nimittäin ole ollut edes parhaimmillaan, vaikka tilille kolahtikin EM-turnauksen alkusarjassa kolme voittoa. NBA-supertähti Tony Parkerin johtaman Ranskan pelitilanneheittojen onnistumisprosentti jäi alkusarjassa vaatimattomaan 41,7 prosenttiin, eikä joukkue pääse kehumaan vapaaheittojen osumatarkkuudellaankaan (55,6 %).

Ranska ratkaisi kaikki alkusarjapelinsä kovalla puolustuksella. Saksan onnistui tehdä Ranskaa vastaan kisojen avausottelussa 65 pistettä (70-65). Ranska jatkoi menoaan lyömällä Latvian tuloksella 60-51 sekä Euroopan mestaruutta puolustavan Venäjän 69-64.

Viidellä NBA-miehellä varustettu Ranska kohtaa EM-jatkosarjassa Kreikan, Kroatian ja Makedonian. EM-turnauksessa Ranskan ohella puhtaalla pelillä ovat enää Kreikka ja Turkki.

Suomen maajoukkueen viime vuosina kohtaamista joukkueista myös Serbia selviytyi EM-kisoissa jatkosarjavaiheeseen. Nenad Krsticin tähdittämä Serbia nitisti alkulohkossaan Espanjan (66-57) ja Ison-Britannian (77-59) sekä kärsi tappion Slovenialle (69-80). Suomi voitti Serbian EM-karsinnassa elokuussa 2008 Vantaan Energia Areenalla lukemin 80-77.

Lue myös seuraavat artikkelit

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia