Maajoukkueen menestysresepti näkyy liigakartalla

28.9.2011 15:46 Kuluvalla viikolla käynnistyvää miesten Korisliiga-kautta odotetaan ympäri Suomea miesten maajoukkueen EM-kisamenestyksen synnyttämän korisbuumin jäljiltä. Korisliigan tiistaisessa infotilaisuudessa kävi ilmi, että maajoukkueen menestysreseptiä hyödynnetään myös lukuisilla liigapaikkakunnilla.

Loimaalla alkavalla kaudella pelaava maajoukkuetakamies Mikko Koivisto lukeutui sensaatiomaisesti EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneeseen maajoukkueeseen.

Maajoukkuelaituri Kimmo Muurinen (kuvassa) liittyi ToPo-miehistöön kauden kynnyksellä. ToPo-luotsi Tomi Kaminen myöntää seuranneensa liikuttuneessa tilassa maajoukkueen otteita läpi kesän.

Katajan päävalmentaja ja miesten maajoukkueen apuvalmentaja Jukka Toijala toivoo EM-menestyksen olleen vasta alkusoittoa tulevalle.

Maajoukkueen aggressiivinen puolustuspeli ja kollektiivinen pelitapa on monien liigajoukkueidenkin kantavana ajatuksena.

Maajoukkuemenestyksen aiheuttama mediahuomio on nostanut kiinnostusta lajia kohtaan. Kuvassa Katajan Petri Virtanen, joka kuului EM-kisajoukkueeseen ja on yksi 16 miesten maaotteluita pelanneesta pelaajasta Korisliigassa. Kuvat: Ville Vuorinen.

Kotimatkalla Liettuasta Suomeen maajoukkueen keskuudessa vallitsi vielä tunteiden sekamelska edeltävän pariviikkoisen tapahtumista, jotka siivittivät maajoukkueen sensaatiomaisesti EM-kisoissa yhdeksänneksi. Torpan Pojista loimaalaiseen liiganousija Nilan Bisonsiin siirtynyt Mikko Koivisto, 24, kertoo käsittäneensä vasta viime päivinä ”susijengin” suorituksen todellisen arvon.

 

– Kotiin lähtiessä päällimmäinen fiilis oli tietenkin pettymys, kun pelit turnauksessa loppuivat ennen kuin haluttiin. Nyt, kun aikaa on kulunut ja olemme ehtineet miettiä ja jutella ihmisten kanssa, emme ole voineet vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin sen, että vedettiin aika kova kesä ja EM-turnaus, Koivisto pohtii.

 

Toisen kautensa Kauhajoen Karhussa aloittava Vesa Mäkäläinen, 25, on Koiviston kanssa samoilla linjoilla.

 

– Maajoukkuekesät ovat aina antoisia, kun pääsee treenaamaan Suomen parhaiden kanssa. Tänä kesänä tuli kuitenkin koettua sellaisia asioita, joita mielellään kokisi uudelleen.

 

Myös liigakenttien laidalla taivastellaan yhä päättyneen maajoukkuekesän kokemuksia. Joensuun Katajan päävalmentaja Jukka Toijala, 39, sekä Lappeenrannan NMKY:n tuore päävalmentaja Lassi Tuovi, 24, olivat molemmat maajoukkueen valmennusportaassa suuressa roolissa petaamassa Suomen EM-kisajoukkueen menestystä.

 

– Kun saavuimme hotelliimme Vilnassa ja ympärillä pyöri Tony Parkerin ja Dirk Nowitzkin kaltaisia pelaajia, Lassi (Tuovi) totesi minulle, että ”Toikka, mitä me täällä tehdään?” Olihan se minun korisurani hienoin kokemus. Toivottavasti kaikki tämä oli vasta alkua tulevalle, Toijala maalailee.

 

– Jos fyysisesti ajattelee, niin kesästä jäi käteen hajonnut tietokone, liuta pelivideoita ja aikamoinen univelka, mutta kokemuksena koko kesä ja EM-kisat olivat upea kokemus, jonka mielellään kokisi uudelleen, pohtii Tuovi, josta tulee debytoidessaan koripallon pääsarjan nuorin valmentaja sitten Suomen ”Mr. Koripallon”, Pentti Salmen.

Urheilijan arkea paremmaksi 

Korisliigan seuraorganisaatiot ovat vuosien saatossa muuttuneet yhä ammattimaisemmiksi. Maajoukkueen menestyksen myötä seurajohtajat ovat kuitenkin vaatineet entistä rohkeammin omilta organisaatioiltaan työtä tulevaisuuden eteen. Eräs esimerkki tästä on kaksinkertainen Suomen mestari Tampereen Pyrintö.

 

- Ehkä suurin tavoitteemme on se, että meidän on pystyttävä kehittymään seurana. Seura on ottanut haasteen vastaan paitsi lähtemällä mukaan europeleihin, myös pelaamalla meille paikan ykkösdivarissa, kertoo Pyrinnön 33-vuotias päävalmentaja Pieti Poikola, joka kesällä toimi Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen valmennusjohdossa.

 

- Tulemme divarissa noudattamaan täsmälleen samaa konseptia kuin liigajoukkueessa ja rakennamme siten toimintaamme kokonaisvaltaisemmaksi. Toivottavasti mahdollisimman moni seura pääsisi tilanteeseen, jossa liigassa pelaavalla edustusjoukkueella on kakkosjoukkue divarissa, Poikola toivoo.

 

Poikolan viittaus yhtenäisempään pelitapaan on myös viittaus Suomen maajoukkuetoiminnan suuntaan; nuorten maajoukkueet ovat puolustaneet, hyökänneet ja harjoitelleet viime vuodet samalla tavalla kuin aikuisten maajoukkueet. Tavoitteena on ollut se, että nuorten maajoukkueiden siirtymä aikuisten mukaan olisi mahdollisimman sujuva.

 

Seuraorganisaation kehittämisessä puhutaan myös Kauhajoella. Suomen maajoukkueohjelmaa pitkään rakentamassa ollut, Karhun kokenut päävalmentaja Ari Tammivaara, 45, on uuden kauden kynnyksellä tyytyväinen.

 

– Keskeinen tavoitteemme on ollut rakentaa täysammattilaisjoukkue, jonka kanssa pääsemme harjoittelemaan täysipainoisesti ja rakentamaan pelikonseptiamme. Meillä on kymmenen täysammattilaispelaajaa, jonka lisäksi meillä on mielestäni Kauhajoella Suomen parhaat harjoitteluolosuhteet, Tammivaara kehuu.

 

– On hyvin poikkeuksellinen tilanne, että käytössä on kymmenen jätkää ammattilaisina ja että olosuhteet ovat muutenkin optimaaliset.

Tempopeliä, kollektiivista pelitapaa 

Eräs miesten maajoukkueen menestyksen kulmakivistä oli joukkueen uhrautuvainen, epäitsekäs ja puolustuspelin merkitystä korostava pelitapa; maajoukkue pyöritti käytännössä kymmenen pelaajan tasavahvaa rotaatiota. Samoihin ihanteisiin uskotaan myös Korisliigassa.

 

– Tulemme pelaamaan äärimmäisen aggressiivista miespuolustusta. Olimme vastikään Tallinnassa pelaamassa harjoitusotteluita ja siellä pelasimme niin, että jokainen joukkueen pelaaja pelasi vähintään 15–20 minuuttia ottelua kohden. Niin pystymme säilyttämään energiatason, jota kentällä tavoittelemme, paljastaa Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

Epäitsekkyyteen ja joukkuekoripalloon sitoudutaan myös Kouvolassa. Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen, 37, pyrkii valmentamaan liigan nuorimmasta (keski-ikä 22,5 vuotta) joukkueesta eheään, kurinalaiseen joukkuepeliin uskovan ryhmän.

 

– Ensimmäisessä kymmenessä pelissämme meille saattaa tulla 20 menetystä ottelua kohden. Niin se oli viime vuonnakin, mutta pystyimme silti voittamaan pelejä. Yritämme pitää tempoa yllä koko joukkueen voimin, Lehtonen kertoo.

 

– Meillä on hieno tilanne, kun joukkueessa on paljon työntekoon sitoutuneita nuorten maajoukkuepelaajia, kuten vaikkapa Aleksi Akpaso, Atte Perttu, Samuli Vanttaja ja Ilari Seppälä. Toivottavasti voimme olla auttamassa heitä kaikkia eteenpäin.

 

Välivuoden jälkeen paluun ToPon peräsimeen tekevä Tomi Kaminen, 41, saa alkavalla kaudella käyttöönsä maajoukkueen veteraanipelaajat Kimmo Muurisen ja Tuomas Iisalon sekä 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen runkomiehen Carl Lindbomin. Kaminen toivoo, että maajoukkueen pelitavasta tarttui jotain myös ToPoon.

 

– Seurasin maajoukkuepelejä ja maajoukkueen toimintaa pala kurkussa koko kesän. Toiminta huokui yhteenkuuluvuutta, iloisuutta, rohkeutta, tekemisen meininkiä ja tulostakin tuli. Jos maajoukkue on Suomi-koriksen ilmentymä, haluamme ehdottomasti tuoda kaikkia näitä asioita myös ToPoon.

 

Maajoukkueen esimerkki näkyy paitsi liigajoukkueiden, myös junioriseurojen toiminnassa. Uudenkaupungin Korihaiden päävalmentaja Tom Westerholmilla, 38, on pitkältä aikaväliltä kokemusta junioriseuran organisoimisesta, ja hän kuvailee viime viikkoina Uudessakaupungissa ilmennyttä koripalloinnostusta ennennäkemättömäksi.

 

– Koripallon pelaajat ovat kiinnostavampia kuin aiemmin ja heitä tunnistetaan helpommin kuin ennen, kiitos maajoukkueen. En tiedä, miten muualla on käynyt, mutta meillä Korihaissa aloittavissa ikäryhmissä on nähty pelaajaryhmien kolmin-, jopa nelinkertaistumista. Laskisin tästä aika ison osan maajoukkueen ja medianäkyvyyden ansioksi.

Miesten maajoukkuepelaajat Korisliigassa 2011/12* 

* = maajoukkuepelaajiksi lasketaan jokainen vähintään yhden aikuisten maaottelun pelannut pelaaja.

 

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Joukkue

Maaottelut/pist.

Ahvenniemi

Olli

207

4.4.1983

Pyrintö

12 / 1,7

Heinonen

Petri

207

12.9.1988

Korihait

11 / 2,1

Heinonen

Timo

198

26.11.1981

ToPo

8 / 1,4

Iisalo

Tuomas

195

29.7.1982

ToPo

57 / 2,5

Kanervo

Antti

192

12.4.1989

Kataja

14 / 2,8

Kataja

Jukka

198

13.4.1982

Vilpas

13 / 2,0

Koivisto

Mikko

194

18.4.1987

Bisons

54 / 4,9

Lehtoranta

Sami

205

13.11.1979

Kataja

89 / 4,3

Matinen

Jukka

203

6.11.1978

KTP-Basket

91 / 8,7

Muurinen

Kimmo

202

23.2.1981

ToPo

116 / 6,5

Mäkäläinen

Vesa

200

3.9.1986

Karhu

28 / 1,5

Mäkäläinen

Ville

194

27.2.1985

Lahti

10 / 0,8

Nikkilä

Antti

210

25.8.1978

Pyrintö

117 / 5,8

Riihelä

Pasi

199

6.4.1975

LrNMKY

66 / 5,1

Sten

Juha

191

23.12.1983

Kataja

31 / 3,2

Virtanen

Petri

183

18.9.1980

Kataja

130 / 7,6

 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

6.2.2018 12:40 Pääjuttu

Susijengi-veteraani Mikko Koivisto jatkaa Salon Vilppaassa

Susijengin kanssa viidet kansainväliset arvokisat käynyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 30, jatkaa Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaassa. 194-senttinen, aiemmin urallaan mm. Loimaa Bisonsia ja Frankfurt Skylinersiä edustaneen tarkkakätisen Koiviston sopimus Vilppaan kanssa on yksivuotinen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

20.12.2017 09:10 Pääjuttu

Teemu Rannikko jatkaa Vilppaassa kaudella 2018-19

Joensuulaisesta Kataja Basketista viime kesänä Saloon siirtynyt pitkäaikainen Susijengi-pelinrakentaja Teemu Rannikko, 37, jatkaa Vilppaassa myös kaudella 2018-19. Valmennuspuolella Vilpas on solminut jatkosopimuksen apuvalmentaja Juuso Konttisen kanssa.

17.12.2017 13:45 Pääjuttu

Konkari Juho Nenonen jatkosopimukseen Vilppaan kanssa

Kolmen kauden ajan Salohallia hurmannut Susijengi-laituri ja Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 30, allekirjoitti lauantaina jatkosopimuksen Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaan kanssa. 202-senttinen kolmospyssy ja ikitaistelija nähdään Salossa myös kaudella 2018-19.

13.12.2017 Pääjuttu

Juho Nenoselle vuoden URAteko-tunnustuspalkinto

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.

2.12.2017 14:30 Pääjuttu

Carl Lindbom palaa Helsinki Seagullsiin

Suomalaisyleisöä viime syyskesän EM-kotikisoissa villinnyt Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, palaa Suomeen ja Helsinki Seagullsiin. Lindbomin ja Seagullsin välinen sopimus kattaa joulukuun. 206-senttinen Susijengi-laituri aloitti kauden Liettuan Juventus Utenosissa, jonka kanssa solmittu sopimus purettiin yhteisymmärryksessä kaksi viikkoa sitten.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Näytä lisää vastaavia