Karhulle liigakauden ensimmäinen vierasvoitto

1.10.2011 Korisliigan kauden 2011/12 ensimmäinen vierasvoitto meni Kauhajoen Karhun nimiin. Pohjanmaalaiset hakivat Uudenkaupungin Korihailta pisteet 78–84 (48–43)-tuloksella.

Aleksi Huuskonen ja Karhu jatkavat Korisliigaa puhtaalla pelillä. Kuva: Kimmo Metsälä.

Ottelu eteni pitkään kotijoukkueen muutaman pisteen johdossa, kunnes Karhu nousi edelle kuutisen minuuttia ennen loppua. Korihait palasi vielä johtoon, mutta Karhu oli viimeisillä minuuteilla terävämpi. Viimeinen kymmenminuuttinen merkittiin Karhulle 21–10.

 

– Olimme vaikeuksissa kolme ensimmäistä jaksoa, mutta lopussa jaksoimme punnertaa väsyneinäkin voittoon. Emme jättäneet ratkaisuhetkillä puolustuksellamme Korihaille tilaa, totesi Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara, joka johdatti joukkueensa vieraspeliin lyhyellä palautumisajalla.

 

Karhun korinteosta vastasivat Clevin Hannah (23/7) ja Kelly Beidler (16/6/2 blokkia). Vain kolme kotipeliä viime kaudella hävinneestä Korihaista kunnostautuivat Cory Johnson (20/6), Mikko Jalonen (12/2/5 syöttöä/3 riistoa) sekä Nigel Moore (12/8/5 syöttöä/6 riistoa).

 

- Karhu oli lopussa huomattavasti aggressiivisempi. Meille jäi paljon parannettavaa etenkin puolustukseen ja levypallopeliin, murehti Korihaiden päävalmentaja Tom Westerholm.

 

 

Asiat

 
29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

25.5.2026 15:30 Korisliiga

Teemu Turunen Lahti Basketballin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella

Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

15.5.2026 10:42 Korisliiga

Iiro Tuomi jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

Näytä lisää vastaavia