2.10.2011 Gordon Herbertin valmentama, viime kaudella Saksan Bundesliigan finaaleihin selviytynyt ALBA Berlin pelaa kaudella 2011/12 Euroopan seurajoukkueiden kakkoskilpailu EuroCupissa. ALBA karsi viikonloppuna paikasta Euroliigaan, mutta hävisi ottelunsa belgialaiselle Charleroille.

Gordon Herbertin ALBA Berlin pelaa kaudella 2011/12 Euroopan kakkoskilpailu EuroCupissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Euroliiga-karsintojen ensimmäisellä kierroksella latvialaisen VEF Riikan vastustamattomasti pistein 82–60 (44–32) tieltään raivannut ALBA Berlin jäi vaisuksi karsintojen puolivälieräottelussa Charleroita vastaan. Charleroi johti koko ottelun alusta loppuun ja pääsi taistelemaan paikasta Euroliigassa 74–63 (36-32)-voitollaan.
– Olen pettynyt joukkueeni peliin. Charleroi pelasi meitä intensiivisemmin ja ansaitsi voittonsa. Menetimme pallon 11 kertaa avauspuoliskolle ja he saivat muutaman helpon korin siitä johtuen. Olimme hieman parempia toisen jakson viimeisen viiden minuutin aikana, mutta emme riittävän hyviä, harmitteli Frankfurt Skylinersin peräsimestä Berliiniin siirtynyt Herbert Euroliigan nettisivujen otteluraportissa.
ALBAn pirtein Charleroita vastaan oli Derrick Allen (20/6). Charleroita tahdittivat Dwayne Broyles (15/1/3 syöttöä) ja Caleb Green (11/6).
Eurocupin runkosarjakausi alkaa marraskuussa. ALBA Berlinin urakka Saksan Bundesliigassa alkaa sunnuntaina 9. lokakuuta vierasottelulla Bremerhavenia vastaan.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.