Teemu Rannikko kolmannen kerran vuoden koripalloilija

18.12.2007 Suomen urheilutoimittajat ovat jälleen valinneet vuoden parhaat urheilijat. Vuoden koripalloilija –titteli myönnettiin kolmatta kertaa maajoukkueen tähtipelintekijä Teemu Rannikolle. 27-vuotias Rannikko oli nostamassa maajoukkueen A-divisioonaan ja pelasi loistavan kauden Sloveniassa ennen kuin hänet kaapattiin venäläiseen huippuseuraan.

Syksyn EM-karsinnoissa 189-senttinen Rannikko oli maajoukkueen paras korintekijä keskiarvollaan 16,7, jonka lisäksi Turun NMKY:n kasvatti jakeli 4,1 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.  

Rannikko pussitti kahdessa EM-karsintaottelussa peräti 29 pistettä. Näistä jälkimmäinen esitys tuli Suomen kannalta elintärkeään saumaan, sillä Rannikko piti lähes yksinään Suomea pystyssä pudotuspelien ensimmäisessä osaottelussa Romaniassa. Suomi toipui tappiostaan nopeasti ja mätti Romaniaa rumasti kuonoon toisessa osaottelussa Vantaalla peräti 50 pisteen (111-61) erolla varmistaen nousunsa A-divisioonaan.  

Talousvaikeuksien sävyttämällä viime kaudella Rannikko oli slovenialaisen Olimpija Ljubljanan yksinäinen tähti läpi kauden niin Euroliigassa kuin Balkanin alueen yhteisessä Adriatic-liigassakin.   

Ljubljanan tie Euroliigassa nousi pystyyn alkusarjassa, mutta Rannikko oli sensaatiomaisen hyvä viimeisten kierrosten aikana. Rannikon piiskaamana Olimpija voitti maanosan kovimmassa seurakilpailussa kolme neljästä viimeisestä pelistään. Putken ainoa tappio tuli Partizan Belgradia vastaan, jolloin Ljubljanan suomalaistähti oli flunssaisena sivussa. Tel Aviv Maccabin Rannikko upotti loppuhetkien korillaan, Espanjan mestari Unicaja Malagan hän kaatoi pussittamalla Ljubljanan lopulliseen irtiottoon johtaneella kolmannella jaksolla peräti 14 pistettä ja runkosarjan päätösottelussa Joventut Badalona kaatui Rannikon 22 pisteen myötä.  

Adriatic-liigassa Rannikon huippuvire osui tammi-helmikuulle, jolloin 189-senttinen suomalainen tykitti neljän pelikierroksen keskiarvoikseen huimat 29,8 pistettä jakaen ohessa peräti 5,5 koriin johtanutta syöttöä.  

Euroliigassa Rannikon ottelukohtaisiksi keskiarvoiksi muodostui 13 ottelussa 14,6 pistettä ja 3,3 syöttöä. Adriatic-liigassa vastaavat lukemat olivat 15,6 pistettä ja 3,8 syöttöä.   

Kesän aikana Venäjän pronssijoukkue Himki kaappasi Rannikon riveihinsä kaksivuotisella sopimuksella. Himki tavoittelee Euroopan kakkoskilpailun ULEB Cupin voittoa ja sen tuomaa nousua ykkössarjaan Euroliigaan. Lisäksi Himki haluaa kirkastaa viime kauden mitalinsa Venäjän pääsarjassa. Alkukausi on ollut Himkille erinomainen, sillä se ei ole vielä kärsinyt ainoatakaan tappiota ULEB Cupissa ja Venäjälläkin häviöitä on vasta yksi.  

Rannikko on pelannut urallaan 71 miesten maaottelua. Ammattilaiseksi hän siirtyi ulkomaille vuonna 2000 ollessaan vasta 19-vuotias.  

Vuoden koripalloilija –titteli on viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut kahden miehen kauppa. Vuodesta 1997 lähtien Rannikon maajoukkuekaveri Hanno Möttölä on vienyt sen nimiinsä ennätykselliset kahdeksan kertaa. Rannikon aiemmat valinnat sijoittuvat vuosille 2003 ja 2006.

Urheilutoimittajat ovat valinneet vuoden koripalloilijan vuodesta 1948 lähtien.

Lue myös artikkeli "Petteri Koponen vuoden nuori urheilija".



Lisätietoja: /info/historia_suomi/vuoden_koripalloilija/
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia