Anni Mäkitalo vireessä Baltic Sea Cupin avauksessa

2.1.2008 Suomen 18- ja 16-vuotiaiden maajoukkueiden kansainvälinen turnaus Baltic Sea Cup alkoi Tallinassa 18-vuotiaiden tyttöjen ottelulla Viroa vastaan. Tapiolan Hongan Anni Mäkitalo löysi pelirytminsä Susi-paidoista parhaiten, vaikka Viro rymistelikin 66-40 voittoon.

Mäkitalo tehtaili ottelussa 15 pistettä ja osoitti heti kuuluvansa maajoukkueen vakiokalustoon.

 

- Tämä oli ensimmäinen otteluni uuden maajoukkueryhmän kanssa. Pelikuviot eivät vielä ole täysin hallinnassa, koska ei vielä oikein tunneta toistemme vahvuuksia, totesi Mäkitalo tulikasteensa jälkeen.

 

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ehti käydä kuvioita läpi aiemmin vain yhdellä maajoukkueleirillä, jonka jälkeen Baltic Sea Cupin joukkue valittiin. Mäkitalo harmittelikin joukkuepelaamisen puuttumista sekä heikkoja heitonvalintoja. Viro juoksi jo ottelun alussa karkuun suomalaisten päästessä kansainväliseen vauhtiin vasta toisella puoliajalla.

 

- Emme osaa vielä lukea kaverin liikkeitä kentällä. Lisäksi heitimme kaukaa aika paljon ohitse, mutta toisaalta emme juuri saaneet rakenneltua kovin hyviä heittopaikkoja, kertasi Mäkitalo ottelun kulkua.   

 

Omaan esitykseensä espoolainen voi kuitenkin olla suhteellisen tyytyväinen, vaikka löysi laituri heti parannettavaakin.

 

- Vapaaheitot eivät menneet hyvin, muuten yllättävänkin hyvin pääsi rytmiin kiinni. Tästä mennään vaan eteenpäin. Annoimme Viron olla hyviä heidän omissa vahvuuksissaan, myönsi Mäkitalo.  

 

18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen joutui käskyttämään joukkuettaan välillä kovempaakin, mutta uskoo pelin paranevan turnauksen edetessä.

 

- Jostain pitää aloittaa. Maajoukkuekausi alkaa täältä ja viime ryhmän kanssa hävisimme kaikki Baltic Sea Cupin ottelumme, mutta olimme kesän lopussa EM-kisoissa viidensiä. Puolustus parani ottelun loppua kohti, totesi tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen, joka joutui juoksuttamaan suojattinsa kentälle lähes suoraan Viking Linen Tallinnan terminaalista.

 

Nuorten maajoukkueiden edesottamuksia Tallinnassa on seuraamassa myös miesten maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann, jonka silmiin pisti myös Mäkitalon vahvat otteet.

 

- Annin pelaaminen näyttää hyvinkin valmiilta. Vaikuttaa myös siltä, että hänessä on potentiaalia vielä paljon parempaankin, kunhan saa lisää itseluottamusta ja oivaltaa oman hyvyytensä, kommentoi Dettmann Mäkitalon otteita.

 

Baltic Sea Cupin kaikissa ikäluokissa ovat Suomen lisäksi mukana Latvia, Ruotsi ja Viro. 18-vuotiaiden poikien turnauksessa nähdään lisäksi yksi uusi maa, kun Puola otti tutulta nelikolta haasteen vastaan. Tytöt kohtaavat torstaina Latvian.

 

Baltic Sea Cupin tapahtumia ja tilastoja voi seurata Koris.netistä sekä turnauksen nettisivuilta osoitteesta http://bsbc.basket.ee/. 

 

Baltic Sea Cup 2.-5.1. Tallinna

 

18-vuotiaat tytöt, Suomi-Viro 40-66 (25-45)

Nimi

pisteet/levypallot

Karolina Halonen

4/1

Tiia Havio

3/2

Riina Heino

2/0

Jutta Jortikka

0/2

Johanna Lemmetty

0/1

Margareeta Mäkelä

2/3

Anni Mäkitalo

15/5

Jennina Niemi

0/2

Essi Punkkinen

3/5

Julia Salmio

7/5

Aino Tuomi

1/1

Hanna Vapamaa

3/4

 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

19.8.2017 Pääjuttu

Jantunen, Vähäsalo ja Ukkonen hakivat uusia eväitä BWB-leiriltä

NBA:n Basketball Without Bordersin (BWB) Israelin Tel Avivissa pidetylle leirille 13.-16. elokuuta oli kutsuttu kolme suomalaispelaajaa. Poikien puolelta Suomea leirillä edusti Mikael Jantunen ('00) ja tyttöjen puolella Saga Ukkonen ('01) sekä Sonja Vähäsalo ('00).

Näytä lisää vastaavia