Anni Mäkitalo palkittiin Suomen 18-vuotiaiden parhaana

4.1.2008 Baltic Sea Cup päättyi 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen osalta tappioon. Ruotsi voitti tasaisen ottelun viime sekunnin heitolla lukemin 60-57. Lohtua tuli kuitenkin vähän, sillä järjestäjät palkitsivat ansaitusti Anni Mäkitalon Suomen parhaana pelaajana. Mäkitalo ja koko Suomen joukkue pelasi uhrautuvasti harmittavasti tappiosta huolimatta.

Eilisestä Latvia-ottelusta hyvän taisteluvireen löytäneet 18-vuotiaat tytöt jatkoivat siitä, mihin eilen jäivät. Suomen puolustus oli saanut lisää valmennustiimin vaatimaa aggressiivisuutta ja Julia Salmion, Johanna Lemmetyn sekä Anni Mäkitalon johdolla ensimmäinen kymmenminuuttinen kirjattiin Susi-paidoille 23-14.

Toisen jakson alussa Suomen hyökkäyspeli seisahtui ja heittopaikkojen rakentaminen oli vaikeaa vastustajan saadessa yhä paremmin omasta pelirytmistään kiinni. Ruotsi antoi Susi-

paidolle jakson aikana ainoastaan neljä pistettä. Tauolle lähdettiin kuitenkin Suomen johdossa lukemin 27-24.

Ruotsi aloitti kolmannen jakson kovalla sykkeellä ja jakson alussa ottelu näytti jo ratkeavan. Susi-paidat saivat toisenkin lisähaasteen, kun joukkueen pistenikkarina häärinyt Anni Mäkitalo sai neljännen virheensä kolmannen jakson puolivälissä.

Mäkitalon istuessa penkillä nousi uusia vastuunkantajia. Aino Tuomi otti vahvaa roolia pelinjohdossa ja Susi-paidat taistelivat levypalloja itselleen sekä onnistuivat murtautumaan vastustan korin alle. Varsinkin Julia Salmio laittoi itseään peliin kentän molemmissa päissä. Suomi johti jakson päättyessä vahvan levypallopelinsä ansiosta lukemin 43-36.

Onnekas kolmonen pelasti Ruotsin

Takaa-ajajana olleet ruotsalaiset aloittivat raivoisan kirin neljännen jakson alussa ja tulivat tasoihin vajaan kahden minutin pelin jälkeen (43-43). Ottelun lopusta kehkeytyi varsinainen trilleri. Viimeiselle minuutille lähdettiin tasatilanteessa 55-55 Johanna Lemmetyn tuodessa Susi-paidat takaisin voittotaisteluun kovalla kolmosella.

Suomi onnistui puolustamaan Ruotsin seuraavan hyökkäyksen, jonka seurauksena Julia Salmio pääsi tahallisen virheen jälkeen vapaaheittoviivalle. Salmio heitti molemmat kylmästi pussin pohjalle vieden Suomen 57-55 johtoon. Suomen pallonhallinta virheen jälkeen päättyi kuitenkin menetykseen ja Ruotsille jäi 14 sekuntia aikaa ratkaista ottelu.

Ruotsi pääsi kaatamaan kylmää vettä 18-vuotiaiden niskaan viimeisen hyökkäyksen aikana. Estelyistä huolimatta huikea kolmonen sujahti sisään ja Susi-paidat joutuivat lähtemään kohti kotia pisteen tappio niskassaan.

- Kokemattomuus ottelun loppuhetkillä näkyi otteissamme. Kovinkaan moni pelaajista ei ole vielä ollut näin tiukassa paikassa kansainvälisillä kentillä, myönsi joukkueen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

- Mutta näitä kokemuksia juuri nuoret pelaajat tarvitsevat, hän jatkoi.

Kokonaisuudessaan ottelu oli Suomelta turnauksen paras. Suomi hallitsi levypalloja ja pelasi ilman Hanna Vapamaata ja virhevaikeuksissa olleita avainpelaajiaan tasaisesti. Valmennustiimi antoi tunnustusta Johanna Lemmetylle ja Margareeta Mäkelälle, jotka molemmat onnistuivat hyvin.

- Paransimme peliämme puoliaika puoliajalta läpi koko turnauksen. Baltic Sea Cup antoi paljon lisää tietoa siitä missä mennään, joten todella hyvä turnaus tämä oli meille, arvioi Rantanen lyhyesti turnauksen antia.

Baltic Sea Cupin tapahtumia ja tilastoja voi seurata Koris.netistä sekä turnauksen nettisivuilta osoitteesta http://bsbc.basket.ee/.

Baltic Sea Cup 2.-5.1. Tallinna

18-vuotiaat tytöt, Suomi-Ruotsi 57-60 (27-24)

Nimi

pisteet/levypallot

Karolina Halonen

0/0

Tiia Havio

0/0

Riina Heino

0/1

Jutta Jortikka

4/1

Johanna Lemmetty

10/5

Margareeta Mäkelä

7/14

Anni Mäkitalo

8/1

Jennina Niemi

6/1

Essi Punkkinen

0/6

Julia Salmio

18/11

Aino Tuomi

4/3/ 7 syöttöä

Hanna Vapamaa

Kuumeessa

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot/
 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

19.8.2017 Pääjuttu

Jantunen, Vähäsalo ja Ukkonen hakivat uusia eväitä BWB-leiriltä

NBA:n Basketball Without Bordersin (BWB) Israelin Tel Avivissa pidetylle leirille 13.-16. elokuuta oli kutsuttu kolme suomalaispelaajaa. Poikien puolelta Suomea leirillä edusti Mikael Jantunen ('00) ja tyttöjen puolella Saga Ukkonen ('01) sekä Sonja Vähäsalo ('00).

Näytä lisää vastaavia