Pippen lämmitti Energia Areenan ja ToPon

5.1.2008 Honka ja ToPo esittivät vauhdikasta koripalloa Vantaan Energia Areenan odotetussa kohtaamisessa. Illan päätähti Scottie Pippen pääsi vauhtiin toisella jaksolla, mutta itse ottelun tähdiksi nousivat ToPon Timo Heinonen sekä Iiro Tenngren. ToPo voitti taiston lukemin 98-85.

Joukkueet aloittivat pelin vauhdikkaasti. Illan päätähti NBA-legenda Scottie Pippen oli heti ensi minuutista lähtien tiukassa vartioinnissa ja ensimmäisen jakson hahmoina olivatkin lähinnä Hongan Matthew Williams ja Monte Cummings. Topon riveistä eniten tuhoja aiheuttivat korin alla painineet Jerald Fields sekä puoliaikaan mennessä 13 pistettä nostellut Iiro Tenngren. 

Scottie Pippen antoi muutamia väläyksiä takavuosilta, mutta pysyi Kimmo Muurisen ja Matthew Williamsin pihdeissä pisteittä. Kovimman kohauksen NBA-legenda sai aikaiseksi antaessaan Anselmi Vanjoen kokea NBA-tyylin mäjäyksen Pippenin torjuessa Vanjoen heiton taalakenttien tyyliin.  

Puoliaika päättyi lukemissa 45-39 Espoon Hongan johtaessa.

ToPo hurmoksessa toisen puoliajan

Kolmannen jakson alussa Energia Areenan yleisö sai sen, mitä halusi. Scottie Pippen avasi pistetilinsä päättäen ToPon jakson ensimmäisen hyökkäyksen kolmen pisteen koriin. Tätä seurasi pari lisäpistettä vapaaheittoviivalta, jonka jälkeen halli räjähti uudelleen.

Michael Jordanin aisaparina ja hyvistä syötöistä tunnettu Pippen vapautti Timo Heinosen lentävään donkkiin, jolla ToPo tuli tasoihin (57-57). Hetkeä myöhemmin Pippen-Heinonen akseli toimi uudelleen, tällä kertaa Heinosen tykittäessä kolmosen sisään Pippenin syötöstä.

Monipuolisesta pelityylistä NBA:ssakin mainetta kerännyt Pippen antoi muutaman näytteen myös riisto ja levypallo pelistään napaten jakson aikana pari näitäkin merkintöjä tilastoihinsa.

ToPo siirtyi jakson aikana johtoon (67-64) paljolti Scottie Pippenin ja Timo Heinosen loistavilla suorituksilla.

Iiro Tenngren tehtaili 32 pistettä  

Viimeisen neljänneksen ToPo-sankariksi nousi jälleen Iiro Tenngren. Vahvaa ottelua pelannut sentteri siiviitti ToPon irtiottoa ja keräsi lopulta saldokseen 32 pistettä. Hurmioon päässeet helsinkiläiset hyökkäyspelin ohella puolustivat hyvin tehokkaasti.

Pippen tyytyi tyylilleen ominaisesti tarjoilemaan avopaikkoja kuumina oleville joukkuetovereilleen. Ottelun jälkeen halli hurrasi ToPon 98-85 voittoa.

-  En tiedä, mitä siinä kolmannella jaksolla tapahtui. Päästettiin kaveri kuumaksi. ToPolta löytyi paljon ratkaisijoita ja Heinonen oli liekeissä. Tenngren teki korin joka kerta korin alta. Paljon on töitä vielä edessä ja täytyy miettiä, mitä voidaan tehdä puolustuksessa, pohti Hongan Petteri Koponen ottelun jälkeen.

NBA-varattu Koponen kiitteli tappiosta huolimatta Areenan hienoa tunnelmaa ja kehui myös NBA-veteraania.

- Kyllä hän näytti tänään, miksi on ollut yksi maailman parhaista pelaajista. Pallotuntuma oli tietysti aluksi vähän kateissa ja hän lämpeni vasta hieman myöhemmin, mutta oli niitä elementtejä siellä näkyvissä läpi ottelun, siitä miten hyvä hän on, Koponen totesi.

Ottelussa upeat 32 pistettä heittänyt Iiro Tenngren pyöritteli päätään vielä lehdistötilaisuudessakin.

- Kaikki tsemppasi ihan mahtavasti, mahtava joukkue, mahtava valmentaja ja hienot puitteet, luetteli Tenngren.

- On helppo panna pallo pussiin, kun Scottie antoi palloa korin alle. Tärkeintä on kuitenkin se, että voitettiin peli, omilla suorituksilla ei sinänsä ole mitään väliä. Iso halli ja mahtavat puitteet, joten kiitoksia vain Aleksi Valavuorelle tämän tapahtuman järjestämisestä, kiitteli Tenngren.

Espoon Hongan Mihailo Pavicevic korosti, että mestaruutta ratkaistaan vasta keväällä.

- Peli oli parempi, kuin mitä odotin. Tälläiseen otteluun oli vaikeaa valmistautua. Tapahtuma kuitenkin osoitti, että suomalaiset pitävät koripallosta. ToPo pelasi tänään hyvin, mutta kun pääsemme terveiksi olemme valmiita puolustamaan mestaruutta, Pavicevic kommentoi.

ToPon kovalla latauksella ottelussa elänyt Tomi Kaminen oli huojentunut joukkueensa upeasta illasta

- Huikeat tunnelmat. Silmäkulma jopa vähän kostuu, kun ajattelee meidän joukkuetta ja tätä peliä ja koko tapahtumaa, liikuttunut Kaminen iloitsi.

Ottelun tilastot http://www.basket.fi/

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia