Salin sammutti Punaisen Tähden tuikkeen kolmosillaan

15.10.2011 Kesän EM-kisoissa yhdeksänneksi sijoittuneen Suomen miesten maajoukkueen luottotakamies Sasu Salin, 20, tekee vahvaa esiinmarssiaan myös Euroopan kentillä. Lauantai-iltana Salin laukoi 23 pistettä ja upotti kuusi kolmosta, kun hänen edustamansa Union Olimpija Ljubljana nipisti 93–101 (56–61)-vierasvoiton perinteikkäästä Punaisesta Tähdestä Belgradissa.

Belgradin Punainen Tähti oli paperia Sasu Salinin päästessä kaaren taakse.

Tuukka Kotti nosteli 14 pistettä Barcellonaa vastaan.

Joonas Cavén debytoi CB Prat Joventutin aloitusviisikossa. Kuvat: Tytti Nuoramo, Tomi Kaminen ja Francois Perthuis.

Serbian jättiseura Punaisen Tähden ja slovenialaisen Union Olimpijan kohtaaminen ei ollut suurta puolustusjuhlaa, sillä molemmat joukkueet säkittivät jo avausjaksolla 34 pistettä.

 

Heittokilpailu jatkui toisesta kymmenminuuttisesta lähtien Olimpijan hienoisessa komennossa, ja viimeiset naulat Punaisen Tähden arkkuun takoi Salin, jonka kolmoset lävistivät renkaan ensiksi tilanteessa 90–91 ja hetkeä myöhemmin tilanteessa 90–96. Olimpijan kauden kolmas voitto merkittiin pistein 93–101 (56–61).


Viime kaudella vähäisille minuuteille jäänyt Salin oli Belgradin illassa vailla vertaa. MaSu-Basketin kasvatti paukutti vain 24 peliminuutissa kentän toiseksi korkeimman pistemäärän, 23. Salin laulatti rannettaan kaaren takaa seitsemän kertaa, ja heitoista peräti kuusi löysi tiensä pussin pohjalle.

 

– Edellisissä peleissä ei ollut oikein uponnut, joten nyt meni sitten senkin edestä. Hyvät koriraudat Belgradissa näköjään, Salin kuittasi.

 

Ottelua seurasi Serbian pääkaupungissa 3,400 katsojaa, jotka suomalaistakamies onnistui hiljentämään tehokkaasti kaukoheitoillaan. Ennätyspisteidensä lisäksi takamies sieppasi neljä levypalloa, antoi yhden korisyötön, riisti pallon kerran, menetti kahdesti ja rikkoi vastustajaa kahdesti.

 

– Meteliä, väkeä ja tupakansavua riitti ihan reilusti, vaikka Punaisen Tähden fanaattisimmat kannattajat boikotoivat seuran matseja tällä hetkellä. Aina mukavampi pelata kun on tupa täysi, luonnehti Salin.

 

Salinin lisäksi Olimpijasta nousi esiin Ratko Varda (16/1). Kentän korkeimmasta pistemäärästä vastasi Punaisen Tähden entinen NCAA-tähti Adam Morrison (30/1/3 syöttöä), jolla on takanaan myös NBA-kausia Charlotte Bobcatsissa ja Los Angeles Lakerissa.

 

Kotti nakutti 14 pistettä

 

Tuukka Kotti nakutteli kauden piste-ennätyksensä Italian kakkosliiga LegaDuen lauantain ainoassa kamppailussa. Kotin hyvästä illasta huolimatta hänen edustamansa Aget Imola kärsi kauden avaustappionsa kotonaan Barcellonalle 73-89 (29-48).

 

Barcellona oli alusta alkaen terävämpi pelin kaikilla osa-alueilla ja johti jo toisella jaksolla parhaimmillaan yli 20 pisteellä. Päätösjakson aikana Barcellona peluutti vaihtopelaajiaan ja Imola pääsi kuromaan eron inhimillisiin lukemiin.

 

Vaihdosta kentälle saapunut Kotti pelasi 32 minuuttia, nosteli 14 pistettä (kakkoset 6/9, vapaaheitot 2/3), sieppasi neljä levypalloa, antoi yhden syötön, menetti pallon kahdesti ja rikkoi vastustajaa kahdesti. Kentän tehokkaimmat olivat Barcellonan Mindaugas Lukauskis (18/9/3 syöttöä) ja Philip Martin (17/6).

 

Cavénin Joventutille avausvoitto

 

Joonas Cavénin edustama CB Prat Joventut aukaisi voittotilinsä Espanjan kolmosliiga Adecco Platassa myöhään perjantaina illalla. Joventut nipisti kotikentällään voiton Andorrasta lukemin 75-70 (33-43).

 

Andorra johti peliä kymmenellä pisteellä vielä päätösjakson avaushetkillä, mutta lopussa Joventut onnistui horjuttamaan vieraiden itseluottamusta puolustuspelaamisellaan. Viimeisen viisiminuuttisen Joventut vei murskaavasti 15-5.

 

211-senttinen Cavén kuului Joventutin avausviisikkoon ja hikoili kaikkiaan 11 minuuttia keräten neljä pistettä (kakkoset 0/2, kolmoset 1/2, vapaaheitot 1/2), yhden levypallon, yhden pallonmenetyksen ja yhden virheen. Joventutin voiton pääarkkitehdit olivat Albert Ventura (20/3) ja Marco Todorovic (12/10).

 

Herbertin ALBA avausvoittoon

 

Gordon Herbertin ALBA Berlin haki avausvoittonsa Saksan Bundesliigassa keskiviikkona kukistamalla vieraissa NY Phantoms Braunschweigin 68-87 (26-47). ALBA:n ykkönen oli DaShaun Wood (16/5/6 syöttöä).

 

Mika Turusen valmentama Debrecen koki avaustappion Unkarin liigan ensimmäisellä kierroksella. Liigan ennakkosuosikkeihin kuuluva Albacomp höykytti Debreceniä kotonaan ylivoimaisesti 109–65 (52–31).

Henkilöt

 
3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

Näytä lisää vastaavia