Kouvot-luotsi Toijala: "Olemme pelanneet tasaisen varmasti"

1.2.2008 Valmentaja Jukka Toijalan kanssa tuoreen kahden vuoden jatkosopimuksen solminut Kouvot Kouvolasta on tällä hetkellä Korisliigan kuumin joukkue. Mestaruutta puolustavan Espoon Hongan vieraaksi lauantaina matkustava Kouvot keikkuu kuntopuntarin keulilla voitettuaan viimeisestä kymmenestä ottelustaan komeasti yhdeksän. Se ainoa tappio syntyi liigaa johtavalle ToPolle jatkoajan jälkeen. Seuraavassa Toijalan tuoreita mietteitä.

- Olemme pelanneet joulukuun cup-finaalissa kärsimämme häviön jälkeen tasaisen varmasti, vaikka olemmekin olleet liikkeellä loukkaantumisten vuoksi lähinnä kahdella jenkillä. Nyt näyttää onneksi siltä, että olemme saaneet sairastuvan tyhjäksi, kertoo Toijala, 35.

Kovilla tehoilla hyökkäävä ja tammikuun pelaajanakin palkittu Corey Smith oli sivussa ennen vuodenvaihdetta ja vastustajien pelintekijöille painetta yhdessä Roope Suonion kanssa luova takamies Wayne Bernard palasi tositoimiin keskiviikkona, kun Kouvot kypsytti Mansikka-aholla Tampereen Pyrinnön.

Puolustus toimii, hyökkäys ailahtelee

- Olemme selkeästi löytäneet oman tapamme puolustuspelissä, vaikka hyökkäyksessä otteet ovatkin ailahdelleet laidasta laitaan, poimii Toijala perusteet Kouvojen nousukiidolle.

Toijala tosin painottaa samaan hengenvetoon, että lauantaina Honkaa vastaan kaiken on onnistuttava kokonaisuutena. Kylmäpäisyyttä kaivataan myös hyökkäyksiin.

- Ilmassa ovat selkeästi sellaiset merkit, että Honka on saamassa pelinsä kuntoon. Kouvot on jälleen kerran kovan haasteen edessä Mankkaalla.

Lauantain ottelulla pohjustetaan samalla jo kevään kiivaiden pudotuspelien asetelmia, sillä Honka ja Kouvot käyvät tasaista taistelua liigan runkosarjan kolmannesta sijasta ToPon ja Lappeenrannan NMKY:n takana.

Tasaista on ollut tähän mennessä myös keskinäisissä kohtaamisissa, sillä Hongan ja Kouvojen voitot ovat liigassa 1-1.

Loukkaantumissumasta toipuneen ja joukkuepeliään hiovan Hongan kaikki tekeminen tähtää vain ja ainoastaan playoff-vaiheeseen.

- Niissä otteluissa Honka tulee olemaan jälleen kerran vaikea voitettava, varoittaa joukkoineen jo neljä kertaa mestaruutta symboloivaa Pantteri-patsasta tunteikkaasti kohotellut espoolaisvalmentaja Mihailo Pavicevic.

Lonkkavaivaisena parketeilta pukuosastolle siirtyneellä Toijalalla oli hänelläkin peliurallaan tunnetusti vahva vainu Pantterista.

- Lonkka vaivaa edelleenkin ja ikämiespelitkin ovat saaneet jäädä. Olen nykyään enemmänkin lenkkimiehiä, heittää omalla aktiiviurallaan tasavallan tarkinta työtä kolmoskaarelta tehnyt Toijala.

Kouvot ei kulje oikotietä huipulle

Kouvot raivaa kymenlaaksolaiselle koripallolle uutta tietä takaisin huipulle oikopolkuja kulkematta.

- Käynnistimme vaisun viime kauden jälkeen projektin, jonka tähtäimet ovat pitemmällä kuin pelkästään ensi keväässä. Tämä on hyvä paikka kehittyä myös nuorelle valmentajalle.

Kouvojen pitkäjänteisestä pelaajapolitiikasta kertovat muun muassa jatkosopimukset maajoukkuemies Tuomas Iisalon, Samu Kaaresvirran ja Roope Suonion kanssa.

Toijala elää kuitenkin intohimoisena koripallomiehenä väkevästi tätä päivää antamatta ajatustensa ja visioidensa karata liian kauas tulevaisuuteen.

- Honka on kaadettavissa, mutta silloin sitä ei saa päästää liikuttamaan palloa liian vapaasti hyökkäyspäässä. Samalla on satsattava levypalloihin.

Toijala pitää Honkaa ja Kouvoja pitkälti erityyppisinä joukkueina, joskin pelitavasta löytyy merkittäviä yhtäläisyyksiä.

- Molemmilla on tarkoitus liikuttaa palloa ja hakea sitä kautta ratkaisupaikkoja koko viisikolle.

Toijala povaa samalla jo mielenkiintoista kevättä, jolloin Kouvot aikoo käynnistää pudotuspelit kotiedun turvin.

- ToPo on ollut tulosten valossa jopa hämmentävän ylivoimainen, mutta se ei kerro aivan koko totuutta, viittaa Toijala helsinkiläisjoukkueen moneen niukkaan voittoon.

Korisliigalle on ollut kuluvalla kaudella - ikävä kyllä - yhtenä ominaispiirteenä lukuisat loukkaantumiset, josta ovat toki kärsineet monet muutkin joukkueet.

- Tämän vuoksi liiga ei ole ollut ehkä niin tasainen kuin aiempina vuosina. Viisi joukkuetta on erkaantunut muista, mutta toisaalta keskikastissa käydään todella kiivasta taistelua lopuista pudotuspelipaikoista, muistuttaa Toijala.

Lue myös artikkeli "Korisliigan ottelut 1.-2.2. & vedonlyönti".



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
29.6.2023 14:44 Susijengi

Kansainväliset kentät siintävät Severi Kaukiaisen silmissä

Peli-Karhujen juniorimyllystä maailmalle ampaissut Severi Kaukiainen, 25, ei ole koskaan ollut ikäluokkansa pisimpiä tai atleettisimpia pelaajia. Työmoraaliltaan ja pelikäsitykseltään hän on kuitenkin aina ollut Suomen huippua. Nämä avut ovat saavuttaneen kotkalaislähtöisen Kaukiaisen Suomen mestariksi ja Korisliigan MVP:ksi.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

Näytä lisää vastaavia