Korismaajoukkueiden lohkoarvonnat lauantaina

14.2.2008 Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet pelaavat ensi kesänä Euroopan A-divisioonassa ja tavoittelevat paikkoja vuoden 2009 EM-lopputurnauksiin. Vaikka pelien käynnistymiseen on vielä puoli vuotta aikaa, on ensimmäinen jännityksen paikka lauantaina, jolloin suoritetaan lohkoarvonnat. Arvontatilaisuus järjestetään Italian Venetsiassa.

Miesten EM-kisalipuista taistelee A-divisioonassa 17 maata. Joukkueet jaetaan kolmeen neljän joukkueen sekä yhteen viiden joukkueen lohkoon. Kunkin lohkon voittajat sekä kolme parasta lohkokakkosta lunastavat paikan vuoden 2009 EM-kisoihin. Ilman kisalippuja jääneiden kesken jaettavaksi jää vielä yksi paikka lopputurnaukseen, joka ratkeaa kesällä 2009 pelattavissa jatkokarsinnoissa.

Naisten A-divisioonan ensimmäinen osa pelataan kolmessa viiden joukkueen ja yhdessä neljän joukkueen lohkossa. Jokaisen lohkon kaksi parasta sekä paras lohkokolmonen selviytyvät EM-kisoihin 2009. Naiset pelaavat jatkokarsinnan kahdesta EM-kisalipusta niiden joukkueiden kesken, jotka ensivaiheessa jäävät ilman paikkaa EM-lopputurnauksessa.

Suomen maajoukkueet ovat A-divisioonien kinkereissä mukana ainoana pohjoismaana.

Suomi neloskoreissa

Upeasti tiensä A-divisioonaan raivanneet Suomen miehet lähtee arvontoihin sarjanousijana luonnollisesti viimeisestä eli neljännestä arvontakorista. Myös Suomen naisten arvontakorin numero on neljä, joskin naisten lohkoarvonnoissa tarvitaan viisi koria.

Miesten ykkös- ja kakkoskorin kahdeksan joukkuetta olivat mukana viime kesän EM-lopputurnauksessa. Varmaa on, että Suomi saa vastaansa ykköskorista Ranskan, Italian, Portugalin tai Israelin. Kakkoskorista tulee vastaan Turkki, Latvia, Serbia tai Tshekki. Kolmoskorista Suomea vastaan asettuu Bosnia-Hertsegovina, Makedonia, Ukraina tai Bulgaria.

Neljännessä arvontakorissa ovat Suomen lisäksi Viro, Belgia, Unkari sekä niin ikään B-divisioonasta sarjaporrasta ylemmäs NBA-tähti Luol Dengin avulla ponkaissut Iso-Britannia. Neloskorin joukkueista Suomi ottaa mittaa vain, mikäli se arvotaan viiden joukkueen lohkoon.

Naisten arvontakoreissa 1 ja 2 on miesten tapaan mukana ainoastaan viime kesän EM-kisoissa mukana olleita joukkueita. Ykköskorista Suomea vastaan nostetaan Liettua, Belgia, Ranska tai Italia. Korista 2 arpa voi heittää Suomea vastaan Saksan, Turkin, Serbian tai Romanian ja kolmoskorista Israelin, Kroatian, Kreikan tai Puolan. Mikäli Suomi pelaa viiden joukkueen lohkossa, saa vastaansa vielä viitoskorista Unkarin, Bosnia-Hertsegovinan tai Ison-Britannian.

Naisten neloskorista löytyy Suomen lisäksi Slovakia, Bulgaria ja Ukraina.

A-divisioonan otteluissa eivät ole mukana suoraan EM-kisoihin selviytyneet joukkueet. Miesten puolella Euroopan mestari Venäjä, maailmanmestari ja EM-hopeamitalisti Espanja sekä EM-kisoissa kolmanneksi tullut Liettua pelaavat kesällä 2008 varmuudella olympialaisissa. EM-menestyksen perusteella Kreikka, Kroatia, Saksa ja Slovenia lunastivat paikkansa olympiakarsinnoissa, jotka pelataan kesällä 2008. Kyseisille maille isäntämaa Puolan ohella on myönnetty automaattisesti paikka EM-kisoissa 2009.

Naisten puolella automaattiset EM-kisapaikat myönnettiin olympialaisiin varmuudella osallistuvalle Euroopan mestarille Venäjälle sekä olympiakarsintoihin matkaaville Espanjalle, Latvialle, Tshekille ja Valko-Venäjälle.

Naisille avataan maaotteluikkuna tammikuulle

Sekä miesten että naisten EM-karsintoja on vuodesta 2003 lähtien pelattu elo- ja syyskuussa. Miesten A-divisioonan aikataulutus säilyy ennallaan, mutta naisten puolella palataan vanhaan.

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt avata naisten karsintapeleille maaotteluikkunan tammikuulle. Lauantaina arvottavat A-divisioonalohkojen ottelut pelataan kokonaisuudessaan 13.8.-13.9.2008 välisenä aikana. Ilman kisapaikkoja jäävät joukkueet pelaavat jatkokarsinnan 4.-19.1.2009.

Miesten puolella A-divisioonan lohko-ottelut pelataan 20.8.-20.9.2008. Mahdolliset jatkokarsinnat järjestetään 5.-30.8.2009.

Miesten EM-lopputurnaus järjestetään Puolassa 7.-20.9.2009. Naisten kisat pidetään samanaikaisesti Latviassa.

Miesten arvontakorit

Kori 1       

Kori 2     

Kori 3

Kori 4

 

Ranska

Turkki

Bosnia-H.

Viro

 

Italia

Latvia

Makedonia

Belgia

 

Portugali

Serbia

Ukraina

Unkari

 

Israel

Tshekki

Bulgaria

Suomi

 
     

Iso-Britannia

 

Naisten arvontakorit

Kori 1       

Kori 2     

Kori 3       

Kori 4          

Kori 5

Liettua

Saksa

Israel

Slovakia

Unkari

Belgia

Turkki

Kroatia

Bulgaria

Bosnia-H.

Ranska

Serbia

Kreikka

Suomi

Iso-Britannia

Italia

Romania

Puola

Ukraina

 


Lisätietoja: /maajoukkueet/
 

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

28.11.2013 12:45 Yhteistyökumppanit

Susijengi Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, korisperhe laajasti hyvällä asialla

Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

3.2.2012 EM-karsinnat

Suomen miehet pelaavat Helsingin Jäähallissa, naiset Tikkurilan Valtti Areenalla

Suomen Koripalloliitto on valinnut aikuisten maajoukkueiden pelipaikat ensi kesän EM-karsintojen kotiotteluille. EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneen Suomen miesten maajoukkueen eli ”Susijengin” kotiluolana säilyy Helsingin Jäähalli. Korisnaiset pelaavat puolestaan kotiottelunsa Tikkurilan Valtti Areenalla, Vantaalla. Myös kotiotteluiden ajankohdat ovat tarkentuneet.

Näytä lisää vastaavia