27.10.2011 Moninkertainen Italian Serie A:n mestari Montepaschi Siena päihitti Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanan Euroliigan torstai-illan kierroksella 79–57 (38–29). Siena määräsi ottelun kulun jo avausjaksolla, joka päättyi italialaisten hyväksi henkeäsalpaavasti 26-4.

Sasu Salinin Olimpija koki Montepaschi Sienan kovuuden. Kuva: Tomi Kaminen.
Jo entuudestaan väkivahva ja aiemmin viikolla pistelinko Igor Rakocevicilla vahvistunut Siena ei aikaillut hetkeäkään, vaan vyörytti virheettömällä joukkuepuolustuksellaan ja kontrolloidulla tempohyökkäyksellään taululle kymmenessä minuutissa 26-4-lukemat. Erityisen kovassa vireessä oli David Moss, joka jylläsi jakson aikana taululle kymmenen pistettä.
Päävalmentajansa Saso Filipovskin ripittämä Olimpija saapui toiselle jaksolle sisuuntuneena ja sai Sienan itsetuntoa horjutettua puolustuksen kautta. Siena johti parhaimmillaan pistein 30-6, mutta Olimpija vei seuraavat minuutit 12-2 ja hiipi tauolle yhdeksän pisteen päähän.
Olimpija pääsi kolmannen jakson alussa seitsemän pisteen päähän (42–35), jonka jälkeen Siena sai rivinsä uudelleen järjestykseen ja karkasi yli 20 pisteen johtoon. Päätösjakson aikana Siena ei hellittänyt puolustuspäässä otettaan hetkeksikään ja jätti Olimpijan vain 57 pisteeseen.
Olimpijan aloitusviisikkoon kuulunut Sasu Salin oli muiden joukkueensa johtohahmojen tapaan Sienan valmennusjohdon vahvasti scouttaama, ja MaSu-Basketin kasvatti jäi vaille luontaisia heittopaikkojaan. Salin urakoi kentällä 17 minuuttia ennen virhetilinsä täyttymistä ja hänen saldokseen merkittiin kaksi kolmen pisteen heittoyritystä, yksi levypallo sekä yksi koriin johtanut syöttö.
Sienalta tilastojen valossa tehokkaimmat olivat McCalebb (17/3/3 syöttöä/3 riistoa), Ksistof Lavrinovic (12/8/3 riistoa) ja Rimantas Kaukenas (11/0). Olimpijalta yli kymmenen pisteen pääsi vain Davis Bertans (12/4).
Olimpija pelaa seuraavan kerran Euroliigaa 2. marraskuuta kotonaan puolalaista Asseco Prokomia vastaan.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.