Orimattila lunasti paikan naisten SM-sarjassa

9.3.2008 Orimattilan Jymy valloitti näytöstyyliin naisten I divisioonan voiton sunnuntaina ja lunasti samalla paikan SM-sarjakartalla. Pakkovoiton edessä Jymy pyöritti päätöskierroksella komean 82-50-kotivoiton vantaalaisjoukkue Puhuttarista. Orimattila nousi II divisioonasta sarjaporrasta ylemmäs vasta vuosi sitten.

Hannu Kesäsen valmentama Jymy oli sarjanousijan statuksesta huolimatta vakuuttava läpi kauden. Joukkue kärsi vain yhden tappion 18 ottelussaan. Orimattila voitti ottelunsa keskimäärin yli 20 pisteen erolla.

- Tämä nousu on ollut koko joukkueen voitto. Joukkueessa on yksitoista pelaajaa ja jokaisella tärkeä rooli onnistumisessa. Pelaajilla on kova hinku kentälle ja tämä kilpailutilanne on synnyttänyt tilanteen, jossa harjoituksien kautta ansaitaan peliaikaa otteluissa, kertoi Hannu Kesänen.

Naisten I divisioonan lopullisessa sarjataulukossa Orimattilan kanssa tasapisteisiin päätyi Joensuun Kataja. Molemmat joukkueet kärsivät kauden ainoat tappionsa toisiaan vastaan. OrJy kuitenkin hankki keskinäisistä peleistä paremman korieron (+8) ja sijoittui näin ollen Katajan edelle.

Katajalla on mahdollisuus lunastaa niin ikään paikka SM-sarjassa, sillä se pelaa paras kolmesta –karsinnan SM-sarjassa viimeiseksi jäänyttä Forssan Alkua vastaan. Ottelusarjan voittaja pelaa SM-sarjassa ensi kaudella. SM-karsinta käynnistyy jo tiistaina 11.3. Forssasta.

Orimattilan Jymyn tarinasta tekee herkullisen se, että joukkue nousi I divisioonaan viime vuonna A-juniorijoukkueellaan. Kahtena edellisenä vuonna OrJy huuhtoi B-nuorten SM-sarjassa ensin SM-pronssia 2005 ja vuoden päästä SM-kultaa. Tällä kaudella samainen joukkue on naisten divarimenestyksensä ohella ollut voittamaton A-tyttöjen SM-sarjassa. Lauantaina se otti jo 16 peräkkäisen voittonsa lyömällä jyväskyläläisen HoNsU:n.

Jymyn kokoonpanosta löytyy peräti seitsemän nuorten maajoukkuepelaajaa, joista kuusi on Orimattilan omia kasvatteja. Lisäksi Jymyn kasvateista mm. Vilma Kesänen pelaa naisten SM-sarjaa Lappeenrannan Catzin riveissä ja raivasi viime kesänä tiensä aina naisten maajoukkueeseen asti.

Naisten divarissa Jymystä amerikkalaislaituri Maxienne White vei nimiinsä sekä sarjan korikuningattaruuden (keskiarvo 20,6) että levypallotilaston voiton (11,7).

- Vahvistuksen valinta onnistui hyvin. Löydettiin pelaaja, joka on nopea niin ilman palloa kuin pallon kanssa, kehui Kesänen.

Maaliskuun 19. päivänä vasta 17 vuotta täyttävä Vilja Kesänen (pistekeskiarvo 16,1), 17-vuotiaat Hanna Vapamaa (11,1), Margareeta Mäkelä (9,6) ja Aino Tuomi (8,6) täydensivät orimattilalaisten tehoviisikon.

Vuonna 2003 satavuotisjuhliaan viettänyt Orimattilan Jymy ei ole pitkän historiansa aikana yltänyt aiemmin sen paremmin naisten kuin miestenkään pääsarjatasolle.

(Artikkelin kokoamisessa Koris.netin toimitusta avitti Olli Patja.)

Naisten I divisioonan ottelutulokset, sarjataulukko ja täydelliset tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_i_divisioona/
 
21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

26.11.2021 12:34 Pääjuttu

Susiladies-yhteistyöverkosto on aloittanut toimintansa

Nais- ja tyttökoripalloilun kehittämiseen keskittyvä yhteistyöverkosto on kokoontunut syksyn aikana kaksi kertaa ja seuraava tapaaminen on sovittu tammikuulle. Verkoston toiminnassa on ollut mukana ensimmäisessä vaiheessa päävalmentajat kymmenestä pääsarjojemme seurasta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

7.12.2020 15:00 Naisten Korisliiga

Pääsarjojen tulevien viikkojen otteluohjelma on varmistunut

Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.

Näytä lisää vastaavia