Finaalipaikka katkolla keskiviikkona PeKalle ja Catzille

24.3.2008 Naisten SM-runkosarjaa hallinneet Peli-Karhut ja Catz hakivat välierien toisista kohtaamisista vierasvoiton, joten loppuottelupaikat ovat ensi kertaa katkolla jo keskiviikkona Kotkassa ja Lappeenrannassa.

Karhuvuoren korispyhättöön Äänekosken Huiman vievä PeKa haki Keski-Suomesta kiistattoman voitoin pistein 100-64 (51-33). 

- Kenellekään joukkueessa ei muistunut mieleen, olisimmeko joskus aiemmin voittaneet Äänekoskella näin selkeästi ja sataan pisteeseen yltäen, myhäili PeKan valmentaja Seppo Kurki Huiman kaaduttua toistamiseen.

PeKalla on ollut vatsatautia ongelmanaan. Kahdeksalla pelaajalla urakoineesta joukkueesta mm. Shanika Freemanin peliaika jäi siksi alle puoleen täysistä minuuteista.

Kun PeKan pisteitä tehneet seitsemän pelaajaa nakuttivat kuitenkin kaikki kaksinumeroiset lukemat huippunaan Ashley Haynes (22) ja Dionne Pounds (20), ei Huimasta löytynyt vastusta.

- Saimme Huiman hyytymään paikkapuolustukseemme, koska heiltä ei löydy tarpeeksi kaukoheittovoimaa, Kurki huomautti.

Lappeenrantalainen Catz ei tehnyt turhaa matkaa Helsinkiin, vaikka HNMKY laittoikin vieraansa Urheilutalossa kohtalaisen tiukoille. Päätösjakson kahdeksalla pisteellä voittanut Catz otti ottelusarjan toisen voittonsa lukemin 76-59 (39-34).

- Vastustaja pelasi hyvin, mutta joukkueemme loppuhetkien esitys oli taktisesti kypsää. Meille huudellaan juniorien puutteesta, mutta nyt nähtiin tämän olevan naisten SM-sarjaa, kommentoi Catzin valmentaja Tommi Koskinen.

Catzin tehokaksikkona häärivät lähes kahdestaan kotijoukkueen kokoisen pistesaldon koonneet Tamara Tatham (24) ja Lizanne Murphy (21). HNMKY:n hyvin esiintynyt Niina Laaksonen (16/13) ei pystynyt pysäyttämään korilla heitä molempia.

- Olimme harjoitelleet tarpeeksi paikkapuolustusta vastaan, joten HNMKY ei saanut sitä toimimaan, Koskinen korosti.

Naisten SM-pudotuspelien tulokset, tulevat ottelut ja täydelliset tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia