A-nuorten Suomen mestaruudet Espooseen ja Järvenpäähän

13.4.2008 Järvenpään Koripalloseura voitti A-poikien Suomen mestaruuden puhtaasti otteluvoitoin 2-0. Saman tempun teki Tapiolan Honka A-tyttöjen finaalisarjassa. JKS:n SM-kulta on kautta aikain ensimmäinen järvenpääläisseuralla nuorten SM-sarjoissa.

Helpolla JKS ei finaalipeleissään päässyt. Lauantaina järvenpääläiset puolustivat kotikenttäetuaan kunniakkaasti selättämällä helsinkiläisen ToPon 74-68. Mestaruusjuhlat polkaistiin käyntiin Munkkiniemessä, kun loppusummerin soidessa tulostaululla komeilivat JKS:n 78-71-voittoluvut. Ottelua seurasi lähes 600 katsojaa.

Toisen finaalin hahmoksi nousi ottelun loppuhetkillä Jesse Mäntylä, jonka seitsemän peräkkäistä pistettä nostivat Järvenpään pisteen tappioasemasta 72-69-johtoon. Lopullisen niitin iski Tuomas Viertola, jonka riisto ja kori 40 sekuntia ennen loppua haihduttivat helsinkiläistoiveet ottelusarjan tasoituksesta lopullisesti.

Toisessa finaalissa JKS:n paras korintekijä oli 18 pistettä koonnut Ville Viita. Matias Ojala säesti 13 ja Sampo Harjula 12 pisteellä, jotka hän heitti vajaassa 15 peliminuutissaan.

SM-hopealla taipuneen ToPon tehokkaimmat olivat Korisliigassakin tällä kaudella esiintyneet Juho Laakkonen (21/16) ja Roope Ahonen (20/2).

Kausi oli järvenpääläiselle koripalloilulle melkoinen menestys, sillä viikko sitten Olli-Pekka Auvisen luotsaama JKS nousi miesten I divisioonaan.

Honka A-tyttöjen ykkönen 15 vuoden tauon jälkeen

Tapiolan Honka on kestomenestyjä niin poikien kuin tyttöjenkin SM-sarjoissa. A-tyttöjen Suomen mestaruus oli kuitenkin karttanut seuraa 15 vuoden ajan aina sunnuntaihin saakka.

Hongan finaalivastus Orimattilan Jymy ei hävinnyt runkosarjassa otteluakaan, mutta espoolaiset eivät antaneet tilastoseikan menoaan häiritä. Lauantaina Honka jyräsi vieraskentällä 66-47-voittoon. Sunnuntaina voittolukemat olivat 68-56, jotka eivät tee Hongan ylivoimalle täyttä oikeutta. Espoolaiset nimittäin johtivat toista finaalia parhaimmillaan 27 pisteellä (54-27).

Molemmissa finaaleissa Hongan paras korintekijä oli Meriem Eerikinharju. 177-senttinen laituri teki lauantaina 21 ja sunnuntaina 17 pistettä.

Sunnuntaina Ann-Marie Kalergis sekä Saara Väre tekivät 14 pistettä Hongalle kummatkin. Vilja Kesänen oli 16 pisteellään Orimattilan paras.

Tapiolan Honka voitti edellisen kerran A-tyttöjen Suomen mestaruuden vuonna 1993.

Pronssit myös jaettu

B-nuorten SM-finaalisarjoissa pelataan pitkän kaavan kautta. B-pojissa helsinkiläisen ToPon ja Tapiolan Hongan sekä B-tytöissä Karhun Poikien ja Wartti Basketin voitot ovat tasan 1-1. Ratkaisevat finaalit pelataan tiistaina (15.4.).

Pronssimitalien kohtalot on kaikissa ikäluokissa jo selvät. A-pojissa Tapiolan Honka nappasi himmeimmät mitalit voittamalla Tampereen Pyrinnön 70-57. A-tytöissä pronssia huuhtoi Helsingin NMKY kukistamalla Turun Riennon vieraissa 55-51.

B-poikien pronssipelissä Tampereen Pyrintö voitti paikallisvastustajansa Raholan Pyrkivän 79-58. B-tytöissä Tapiolan Honka haki pronssimitalit 76-70-vierasvoitollaan Muuramen Urhelijoista.

Nuorten SM-sarjojen täydelliset ottelutilastot, muita tilastoja  löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/
 
5.10.2023 16:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa (U16, U17, U19) luvassa ennätysten kausi: sarjoissa edustettuna 29 kaupunkia, 47 eri seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kauden 2023–24 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa.

23.6.2022 08:11 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat 2022-23 – merkittävimmät muutokset

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.

13.8.2021 07:27 15-vuotiaiden nuorten SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2021-22

16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

21.1.2021 16:45 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistavat muuttuvat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

1.12.2020 11:12 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten ja aikuisten harrastesarjat keskeytyvät tiistaina 1.12.2020

Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.

9.10.2020 12:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa edustettuna 25 kaupunkia, 44 seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2020/21 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjat alkavat ensi viikolla, 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja tulevana viikonloppuna ja 17-vuotiaiden poikien SM-sarja otti varaslähdön alkaen jo viime viikonvaihteessa.

21.8.2020 09:29 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2020-21

16- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

15.8.2019 12:23 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot julkaistu

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

7.4.2019 21:21 Nuorten SM-sarjat

MuKille jälleen Suomen mestaruus 19-vuotiaissa pojissa

Munkkiniemen Kisapojat juhli jälleen kerran Suomen mestaruutta, kun 19-vuotiaiden poikien SM-sarjan loppuotteluissa MuKi selätti Helsinki ROCKSin otteluvoitoin 2-0.

Näytä lisää vastaavia