Kouvojen kirjoitutettava historia uusiksi

24.4.2008 Korisliigan finaalisarja jatkuu perjantaina Kouvolassa pelattavalla kolmannella loppuottelulla. Otteluvoitoissa 0-2-tappioasemaan ahdistettu Kouvot joutuu kirjoituttamaan historian uusiksi, mikäli aikoo raivata tiensä Suomen mestaruuteen ohi Espoon Hongan.

Koripallon pääsarjassa on pelattu pudotuspelejä vuodesta 1974. Finaaleissa ei ole yksikään joukkue noussut 0-2-tappioasemasta ottelusarjan voittoon.  

Pudotuspeleissä temppu on sentään onnistunut. Välierissä Namika Lahti 2004 ja Pantterit 1983 sekä puolivälierissä Pyrbasket 2001 käänsivät ottelusarjat edukseen hävittyään kaksi ensimmäistä ottelua.  

Historian valossa Kouvoille antaa lohtua se, että loppuotteluissa on kahdesti noustu 0-2-tilanteesta tasoihin. Teamware ToPo onnistui tässä vuonna 2000 Lahtea vastaan ja Tampereen Pyrintö vuonna 1980 Panttereita vastaan.  

Erityisesti vuoden 2000 finaalisarjassa ToPo pääsi lähelle mestaruutta, vaikka Juha Luhtasen tähdittämä Lahti vei kaksi ensimmäistä finaalia. Viidennen ja ratkaisevan loppuottelun sankariksi nousi Lahden nykyinen kapteeni Teemu Laine, joka sinetöi joukkueensa voiton vapaaheittoviivalta vasta 25 sekuntia ennen loppua.  

ToPoa valmensi vuosituhanteen vaihteessa Tomi Kaminen, joka astui ruorin taakse kesken kauden. Kamisella on joukkueen finaalisarjan nousu tuoreessa muistissa. 

- Meiltä suurin lataus meni välieriin, jossa pudotimme Hongan. Aiemmin kaudella Sakari Pehkonen ja Falur Hardarson sekä valmentaja Aaron McCarthy olivat siirtyneet meiltä Honkaan. Välieräsarjan voitto oli eräänlainen kuitti.  

Lahti vei ensimmäisen finaalin helposti kotonaan 84-69 ja toisen vieraissa 74-63.  

- Meillä oli ToPossa silloin todella kokenut joukkue. Joukkue ei missään vaiheessa antanut sijaa ajatukselle tappiosta. Erityisesti Greg Joyner oli sellainen soturi, jonka tahto taisi tarttua muihinkin, Kaminen muistelee.  

Joynerin lisäksi ToPoa edustivat mm. Pekka Markkanen, Mika Luukkanen, Mika-Matti Tahvanainen sekä kokeneet amerikkalaiset Eric Taylor ja Charles Thomas. 

- Kokenut kaarti oli täynnä kovia jätkiä, jotka eivät panikoineet, vaan jatkoivat uskomista omaan tekemiseensä. Kolmas välierä kääntyi paikkapuolustuksella ja samalla ottelusarjan momentum siirtyi meille. Neljännessä ottelussa (33 pistettä heittänyt) Thomas oli täysin pitelemätön, Kaminen lisää.  

- Aika pirun lähelle päästiin. Henkinen kantti näissä peleissä lopulta ratkaisee.  

Korisliigan kolmas finaali pelataan Mansikka-ahon Urheiluhallissa perjantaina klo 18.30 alkaen. Urheilukanava televisioi ottelun suorana lähetyksenä.

Lue myös seuraavat



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

Näytä lisää vastaavia