Korisnuoret kamppailevat Pohjoismaiden mestaruudesta

29.4.2008 Pohjoismaiden nuorten koripallomestaruudet ratkotaan loppuviikolla Tukholman Solnassa. Vapunaattona alkaviin kisoihin matkustaa Suomesta neljä joukkuetta, eli 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet. Kisat huipentuvat sunnuntaina 4.5. pelattaviin sijoitusotteluihin, jolloin ratkeaa myös kultamitalien kohtalo.

Nuorten maajoukkuerinkiin kutsutut pelaajat kokoontuivat viikonloppuna 25.-27.4. Vierumäen urheiluopistolle leiritykselle. Maajoukkuevalmentajat valitsivat leirin perusteella kunkin joukkueen PM-kisavahvuuteen 12 pelaajan ringin.

Kisat käynnistyvät vapunaattona klo 16, jolloin 16-vuotiaat tytöt kohtaavat isäntämaa Ruotsin. 16-vuotiaat pojat saavat iltakahdeksalta vastaansa Tanskan, kun taas 18-vuotiaat pojat avaavat kisansa iltakymmeneltä Islantia vastaan. 16-vuotiaat tytöt pääsevät parketilla vasta vapunpäivänä klo 11:30, jolloin vastustajana on Norja. Kaikki mainitut kellonajat ovat Suomen aikaa.

PM-kisojen alkulohkot saadaan päätökseen lauantai-iltaan 3.5. mennessä, ja sunnuntaina 4.5. on vuorossa sijoitusottelut. Viime toukokuussa Suomi toi kisoista mukanaan yhden hopean (18-vuotiaat tytöt) sekä kaksi pronssia (16-vuotiaat tytöt ja pojat). PM-turnauksen ottelutilastoja voi seurata livenä netissä osoitteessa www.basket.se.

Pohjoismaiden mestaruusturnaus on osa nuorten maajoukkueiden valmistautumista kesällä pelattaviin EM-kilpailuihin.

Suomen 18-vuotiaat pojat PM-kisoissa

Nimi

Nro

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

Miska

Ahokas

#11

197

10.3.1990

F

Turun NMKY

Roope

Ahonen

#5

187

12.6.1990

G

ToPo, Helsinki

Carl

Lindbom

#6

200

10.11.1991

G

Honka

Jesse

Niemi

#9

191

31.3.1990

G

Tampereen Pyrintö

Antto

Nikkarinen

#4

183

1.3.1991

G

Pussihukat, Vantaa

Matti

Nuutinen

#12

198

6.5.1990

F

Kouvot, Kouvola

Sasu

Salin

#7

187

11.6.1991

G

Espoon Honka

Mikael

Sandberg

#15

206

9.3.1991

C

Turun NMKY

Lauri

Tiainen

#10

183

12.1.1990

F

Salon Vilpas

Lauri

Toivonen

#13

197

21.4.1991

F

Honka

Jussi

Turja

#8

193

5.1.1990

G

Korikobrat, Lapua

Samuli

Vanttaja

#14

203

22.4.1991

F

Espoon Honka

Päävalmentaja Juha Dahlström
Valmentaja Kimmo Kujansivu
Valmentaja Jukka Toijala

Suomen 18-vuotiaat tytöt PM-kisoissa

Nimi

Nro

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

Anu

Ansolahti

#6

170

15.4.1991

G

Pussihukat, Vantaa

Meriem

Eerikinharju

#10

180

22.8.1990

F

Tapiolan Honka, Espoo

Suvi

Hakkarainen

#7

172

25.3.1990

G

Helsingin NMKY

Tiia

Havio

#5

170

21.1.1990

G

Helsingin NMKY

Riina

Heino

#11

177

27.9.1991

F

Helsingin NMKY

Jenny

Lausti

#4

166

3.3.1991

G

Turun Riento

Johanna

Lemmetty

#12

183

10.3.1990

F

HoNsU, Jyväskylä

Titta

Lepistö

#15

183

28.9.1990

C

HoNsU, Jyväskylä

Jennina

Niemi

#9

177

4.9.1990

F

BC Nokia

Essi

Punkkinen

#14

182

30.1.1990

F

Helsingin NMKY

Julia

Salmio

#13

183

28.7.1991

C

Helsingin NMKY

Saara

Väre

#8

178

30.9.1991

G

Tapiolan Honka, Espoo

Päävalmentaja Ilpo Rantanen
Valmentaja Pasi Salervo
Valmentaja Jyrki Suhonen

Suomen 16-vuotiaat pojat PM-kisoissa

Nimi

Nro

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

Kilian

Cato

#12

200

26.3.1992

F

Tapiolan Honka

Daniel

Dolenc

#13

201

8.10.1993

C

Espoo Basket Team

Joel

Heinikoski

#7

183

30.5.1992

G

ToPo, Helsinki

Osku

Heinonen

#11

191

4.9.1992

F

Tampereen Pyrintö

Paavo

Heinäharju

#5

177

11.10.1992

G

Pussihukat, Vantaa

Henri

Jokinen

#10

189

14.8.1992

F

BC Nokia

Villematti

Kopio

#4

176

5.3.1992

G

Tapiolan Honka

Aleksi

Koskinen

#6

181

19.2.1992

G

BC Nokia

Lauri

Kuuluvainen

#9

187

12.2.1992

G

Salon Vilpas

Markus

Molenius

#14

201

16.1.1992

F

Forssan Koripojat

Kalle

Naapi

#8

185

13.01.1993

G

Tapiolan Honka

Robin

Nordman

#15

201

20.6.1992

C

Tapiolan Honka

Päävalmentaja Ari Tammivaara
Valmentaja Antti Koskelainen
Valmentaja Mikko Larkas

Suomen 16-vuotiaat tytöt PM-kisoissa

Nimi

Nro

Pituus

Synt.

Pos.

Seurajoukkue

Evita

Iiskola

#8

180

28.3.1993

F

Tapiolan Honka

Karoliina

Jaatinen

#6

160

15.9.1992

G

Äänekosken Huima

Laura

Juhola

#4

165

7.11.1992

G

Karhun Pojat, Helsinki

Anette

Juvonen

#7

169

20.5.1993

G

Karhun Pojat, Helsinki

Janniina

Koivunen

#14

184

6.8.1993

C

Wartti Basket

Taru

Madekivi

#10

178

19.8.1992

F

Turun Riento

Emma

Nikula

#9

180

14.2.1992

F

Muuramen Urheilijat

Ellen

Nurmi

#12

181

5.1.1993

F

Turun Riento

Laura

Saarinen

#13

185

15.1.1992

C

Helsingin NMKY

Susanne

Uecker

#11

177

22.9.1992

F

Äänekosken Huima

Sophie

Weckström

#5

167

9.8.1993

G

Tapiolan Honka

Emma

Välikoski

#15

182

24.1.1992

C

Tapiolan Honka

Päävalmentaja Harri Jokela
Valmentaja Jussi Räikkä
Valmentaja Jussi Laakso

Turnausaikataulu

Kellonajat Suomen aikaa. WU = tytöt, U = pojat.

Ke 30.4.

16:00 WU16 Suomi-Ruotsi
20:00 U16 Suomi-Tanska
22:00 U18 Suomi-Islanti

To 1.5.

11:30 WU18 Suomi-Norja
13:30 WU16 Islanti-Suomi
13:30 U18 Tanska-Suomi
15:30 U16 Ruotsi-Suomi
19:30 WU18 Tanska-Suomi

Pe 2.5.

12:00 WU16 Tanska-Suomi
14:00 U18 Norja-Suomi
16:00 WU18 Suomi-Ruotsi

La 3.5.

10:00 WU16 Suomi-Norja
12:00 U18 Suomi-Ruotsi
12:00 U16 Suomi-Norja
14:00 WU18 Islanti-Suomi
20:00 U16 Islanti-Suomi

Su 4.5.

Sijoitusottelut



Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

30.6.2018 00:27 Sudenpennut

Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

19.8.2017 Pääjuttu

Jantunen, Vähäsalo ja Ukkonen hakivat uusia eväitä BWB-leiriltä

NBA:n Basketball Without Bordersin (BWB) Israelin Tel Avivissa pidetylle leirille 13.-16. elokuuta oli kutsuttu kolme suomalaispelaajaa. Poikien puolelta Suomea leirillä edusti Mikael Jantunen ('00) ja tyttöjen puolella Saga Ukkonen ('01) sekä Sonja Vähäsalo ('00).

Näytä lisää vastaavia