22.11.2011 Samuel Haanpään edustama Keravnos Strovolou haki tiistaina toisen voittonsa Euroopan seurajoukkueiden kolmosliiga EuroChallengessa. Keravnos kaatoi vieraskentällä Unkarin mestari KK Szolnoki Olajin pistein 81–93 (48–50).

Samuel Haanpään Keravnosin EuroChallenge-voitot jatkuvat. Kuva: Ville Vuorinen.
Päättyvän vuoden aikana Suomen maajoukkueelle ja Tampereen Pyrinnöllekin tutuksi tulleessa Szolnokin hornankattilassa pelattiin 35 minuutin ajan tasaisesti voitosta. Kun ottelua oli vielä pelaamatta neljä minuuttia ja 30 sekuntia, johti Keravnos kutkuttavasti pistein 74-76.
Ote siirtyi kuitenkin ratkaisevasti vieraille, kun Sarhinja Dragicevicin ajo ja bonusvapaaheitto sekä William Hatcherin kakkonen veivät Keravnosin 74-81 johtoon kolmen minuutin rajapyykin kohdalla. Szolnokin Akos Horváth kavensi eron vielä viiteen pisteeseen, mutta Keravnosin Winsome Frazier kuittasi toisessa päässä kolmosellaan. Szolnokin aikalisän jälkeen vieraiden William Hatcher katkaisi Szolnokin sisäänsyötön ja vei eron jo kymmeneen pisteeseen, josta kotijoukkue ei enää toipunut.
Samuel Haanpää pelasi ottelussa runsaat kaksi minuuttia keräten tilastomerkinnöikseen yhden virheen. Vieraiden voiton pääarkkitehdit olivat Winsome Frazier (27/10) ja Marcus Moore (10/8/13 syöttöä/3 riistoa), kun taas kotijoukkuetta kannattelivat Márton Báder (23/11/3 syöttöä/2 blokkia) ja Akos Horváth (20/3/5 syöttöä).
Keravnos on voittanut kolmesta EuroChallenge-ottelustaan kaksi. Joukkueen urakka jatkuu ensi viikon tiistaina vierasottelulla Artland Dragonsia vastaan.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.