Möttölän kausi päättyi ”yhteen uran suurimmista pettymyksistä”

9.5.2008 Suomen koripallomaajoukkueen kapteenin Hanno Möttölän kausi päättyi ennenaikaisesti Kreikan liigan puolivälieriin. Maroussi voitti ratkaisevan puolivälierän vieraissa lukemin 85-79 lähettäen Möttölän edustaman Aris Thessalonikin kesälomalle.

Välieräpaikan lisäksi puolivälieräsarjassa oli pelissä mahdollisuus lunastaa paikka Euroliigassa, jossa Aris kuluvalla kaudella selviytyi 16 parhaan joukkoon.

- Tämä tappio on yksi ammattilaisurani suurimmista pettymyksiä. Tämä joukkue ja ennen kaikkea upea organisaatio olisi ansainnut Euroliiga-paikan ensi kaudelle, mutta nyt se jäi vain haaveeksi, kommentoi pettynyt Möttölä, joka 18 peliminuutissaan kokosi tehot 4/3.

Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama Aris oli ratkaisupelissä pahimmillaan tappiolla 14 pisteellä (56-70). Joukkue nousi vielä reilut kaksi minuuttia ennen loppua Darius Washintonin kolmosella lukemiin 72-75, mutta lopussa Maroussi ei erehtynyt vapaaheitoissaan varmistaen välieräpaikkansa. Maroussi voitti vierasvoittojen tahdissa kulkeneen ottelusarjan voitoin 2-1.

- Maroussi oli yksinkertaisesti parempi joukkue ja pelasi huomattavasti kurinalaisemmin kuin me. Heidän pelaajat noudattivat valmentajansa ohjeita, kun taas me emme tähän kyenneet. Gordie (Herbert) teki upeaa työtä koko kauden joukkueemme eteen, mutta aina ei pelaajien kemiat ja erilaiset pelaajatyypit loksahda kohdalleen ja näin kävi tänä vuonna Ariksen kanssa, Möttölä selvittää.

Pettymyksestä huolimatta Möttölä löytää sanat kuvaamaan Kreikassa vietettyä kautta.

- Aris on ylivoimaisesti paras organisaatio, jossa olen Euroopassa pelannut ja fanit ovat olleet upeita. Olemme viihtyneet perheeni kanssa täällä loistavasti ja kunhan tappion tuoma huono fiilis häipyy, jää tästä vuodesta todella hyvä muisto perheellemme, päättää Möttölä.

Aris Thessaloniki selvitti Euroliigassa tiensä alkusarjasta 16 parhaan joukkoon, mutta jäi ilman puolivälieräpaikkaa. Kreikan liigan runkosarjassa joukkue oli kolmas mahtiseurojen Panathinaikosin ja Olympiakosin vanavedessä.

209-senttinen ja 31-vuotias Möttölä kirjautti kauden keskiarvoikseen Euroliigan 20 ottelussa 8,0 pistettä ja 2,8 levypalloa ollen Ariksen tarkimpia vapaaheittäjiä (82,4 %) ja kolmospyssyjä (45,9 %). Kreikassa Möttölä pelasi runkosarjassa keskimäärin vajaat 20 minuuttia tehden 7,6 pistettä ja poimien 3,9 levypalloa.

Myös Nikkilän Sassari vaarassa pudota

Suomen toisenkin maajoukkuejätin Antti Nikkilän kausi uhkaa päättyä ennen aikojaan. Nikkilän edustama Sassari hävisi Italian kakkosliigan puolivälierissä toisen ottelunsa ja on nyt 0-2-tappiolla ottelusarjassa Jesiä vastaan. Sassarin kannalta tilannetta pahentaa se, että joukkue pelasi kaksi ensimmäistä puolivälierää kotikentällään.

Jesi voitti toisen ottelun lukemin 89-84 siitä huolimatta, että 210-senttinen Nikkilä venyi kauden parhaaseensa. Nikkilä uurasti peräti 37 minuuttia, teki kauden ennätyspisteensä (18) ja kauhoi pelin parhaan levypallosaaliin (11).

Sassari ei saanut pelissä otetta Jesin amerikkalaistakamieheen Trent Whitingiin, joka heitti peräti 32 pistettä.

Rannikon Himki voiton päässä Venäjän finaalista

Venäjän liigassa kantapäätään parantelevan Teemu Rannikon joukkue BC Himki otti tukevan kiinnityksen finaalipaikkaan, kun se voitti toistamiseen Ural Great Permin. Finaalipaikka heltiää kolmella voitolla.

Himki pelasi kaksi ensimmäistä välierää kotikentällään, voitti avauspelin 101-78 ja toisen 99-90. Ottelusarja siirtyy kolmannen ja mahdollisen neljännen pelin ajaksi Permiin. Toisessa välieräparissa kohtaavat tuore Euroliigan mestari Moskovan TsSKA ja Moskovan Dynamo.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia