Nuorten PM-kisojen tilastopaketti

18.5.2008 Suomen nuorten koripallomaajoukkueet saalistivat Tukholman Solnassa järjestetyistä koripallon PM-kisoista kaksi hopeasijoitusta ja yhden pronssisijoituksen. Alla ottelukohtaiset tilastopaketit PM-turnauksen otteluista sekä joukkuekohtaiset tilastotiivistelmät.

18-vuotiaat pojat onnistuivat PM-turnauksen alkulohkossa kaatamaan niin Islannin, Tanskan kuin Ruotsinkin, mutta kaatuivat niukasti Norjalle. Norja oli myös loppuottelussa parempi loppulukemin 50-43 (23-11). Suomen paras pisteidentekijä 18-vuotiaissa pojissa oli MaSu-Basketin kasvatti, nykyisin Hongassa pelaava Sasu Salin 15,2 pisteen keskiarvolla. Salon Vilppaasta lähtöisin oleva, nykyisin ToPossa ja 1-divisioonan Rekolan Urheilijoissa pelaava Roope Ahonen heitti 9,2 pistettä ottelua kohden. Kaksikon vanavedessä seuraavat Pussihukkien Antto Nikkarinen (7,2) ja Tampereen Pyrinnössä vuoden liigatulokkaan palkinnon pokannut Jesse Niemi (7,0). Joukkueen levypallorohmuna kunnostautuivat Salin (4,6) ja Kaarinan Urasta Kouvolan Kouvoihin vuosi sitten siirtynyt Matti Nuutinen (4,4). Eniten koriinjohtavia syöttöjä joukkueessa jakelivat Nikkarinen (3,6) ja Ahonen (3,4). 18-vuotiaat pojat heittivät kahden pisteen heittonsa turnauksessa 39,2 % tarkkuudella, kolmoset 31,6 % tarkkuudella ja vapaaheitoista upposi 79,6 %.

18-vuotiaat tytöt hävisivät alkulohkossaan suurinumeroisesti Tanskalle ja Ruotsille, mutta sisuuntuivat pronssiotteluun ja kukistivat komealla näytöksellä Norjan 72-60. Tasaisen joukkueen parhaat pisteidentekijät PM-kisoissa olivat Helsingin NMKY:n Suvi Hakkarainen (9,0), Julia Salmio (8,8), Tiia Havio (7,8) ja Riina Heino (7,0), joiden lisäksi Hongan Meriem Eerikinharju (7,3) ja Saara Väre (6,8) täydensivät joukkueen pistesaldoa tasaisesti. Levypallokahinoissa 18-vuotiaiden tyttöjen kärkeen nousivat Salmio (5,8) ja Heino (4,5), HoNsU:n Johanna Lemmetty (4,8) ja Titta Lepistö (4,5). Joukkue upotti kakkosistaan 42,3 %, kolmosistaan 26,0 % ja vapaaheitoistaan 68,5 %.

16-vuotiaat pojat hävisivät kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta paransivat turnauksen edetessä jättäen alkusarjassa taakseen Norjan ja Islannin. Pronssiottelussa Tanska piti kuitenkin Suomen takanaan 81-68. 18-vuotiaiden tyttöjen tapaan 16-vuotiaissa pojissa korinteosta vastasi tasaisesti koko joukkue. Ahkerimmin sukkaa heiluttivat Hongan Villematti Kopio (9,5), Kalle Naapi (9,0) ja Kilian Cato (8,0) sekä Tampereen Pyrinnön Osku Heinonen (7,8) ja Forssan Koripoikien Markus Molenius (7,3). Levypallokahinoissa kunnostautuivat myös Cato (6,8) ja Molenius (6,3). Joukkue heitti kakkosensa kelvollisella 48,1 % tarkkuudella, mutta kolmosista upposi vain 24,8 % ja vapaaheitoista 63,9 %.

16-vuotiaat tytöt taistelivat PM-kisoissa mallikkaan alkulohkon jälkeen tiensä loppuotteluun, jossa fyysinen Ruotsi vei kultamitalit kotiin 68-53. 16-vuotiaiden tyttöjen korikuningattaret olivat Wartti Basketin Janniina Koivunen (16,6) ja Karhun Poikien Anette Juvonen (13,6), joiden lisäksi HNMKY:n Laura Saarinen (7,2) esiintyi pirteästi hyökkäyspäässä. Koivunen (7,4) ja Saarinen (7,6) vastasivat myös pitkälti joukkueen levypallovoimasta. Saarinen kirjautti tilastoriveilleen myös 1,5 torjuntaa ottelua kohden. 16-vuotiaiden tyttöjen kahden pisteen heittoprosentiksi jäi 42,7 %, kolmoset upposivat 37,4 % ja vapaaheitot 71,8 % tarkkuudella.

 

U18 POJAT PM-KISOISSA

Suomi-Islanti 84-69 (35-22) Solna (SWE) 30.4.2008

Suomi: Miska Ahokas 13/7/3 riistoa, Lauri Tiainen 13/3, Jesse Niemi 11/2/4 riistoa, Matti Nuutinen 9/3/3 syöttöä, Antto Nikkarinen 8/4, Carl Lindbom 7/0, Sasu Salin 6/4, Jussi Turja 5/4, Samuli Vanttaja 5/1, Roope Ahonen 4/2/3 riistoa, Lauri Toivonen 2/1, Mikael Sandberg 1/0. Islanti: Örn Sigurdarson 15/9.

Tanska-Suomi 61-83 (25-55) Solna (SWE) 1.5.2008

Suomi: Sasu Salin 17/7/3 syöttöä, Jussi Turja 14/4, Jesse Niemi 11/5, Antto Nikkarinen 10/2/5 syöttöä, Samuli Vanttaja 9/3, Matti Nuutinen 8/7, Mikael Sandberg 4/3, Roope Ahonen 3/1/5 syöttöä, Lauri Tiainen 3/1, Lauri Toivonen 2/3, Miska Ahokas 2/2, Carl Lindbom 0/0. Tanska: Jacob Wang 16/3.

Norja-Suomi 67-64 (44-33) Solna (SWE) 2.5.2008

Suomi: Sasu Salin 19/2, Jesse Niemi 13/6, Lauri Tiainen 7/4, Mikael Sandberg 6/1, Roope Ahonen 5/2/3 syöttöä, Antto Nikkarinen 5/1/6 syöttöä, Jussi Turja 2/3, Matti Nuutinen 2/3, Miska Ahokas 2/1, Lauri Toivonen 2/1, Samuli Vanttaja 1/1, Carl Lindbom.

Norja: Anders Stien 22/6.

Suomi-Ruotsi 64-59 (27-23) Solna (SWE) 3.5.2008

Suomi: Sasu Salin 22/3, Roope Ahonen 20/3/5 syöttöä, Antto Nikkarinen 6/3, Jussi Turja 4/1, Carl Lindbom 4/0, Mikael Sandberg 3/1, Lauri Toivonen 2/2, Lauri Tiainen 2/1, Matti Nuutinen 1/5, Jesse Niemi 0/2, Samuli Vanttaja 0/0, Miska Ahokas. Ruotsi: Andreas Person 18/6, Omar Zaghden 17/7.

Loppuottelu: Norja-Suomi 50-43 (23-11) Solna (SWE) 4.5.2008

Suomi: Roope Ahonen 14/2, Sasu Salin 12/7, Antto Nikkarinen 7/5/3 syöttöä, Miska Ahokas 6/3, Matti Nuutinen 4/4, Mikael Sandberg 0/5, Jesse Niemi 0/2, Carl Lindbom 0/1, Jussi Turja 0/1, Lauri Tiainen 0/1, Samuli Vanttaja 0/1, Lauri Toivonen 0/0. Norja: Anders Stien 12/5.

WU18 TYTÖT PM-KISOISSA

Suomi-Norja 78-68 (42-33) Solna (SWE) 30.4.2008

Suomi: Tiia Havio 18/1/3 syöttöä/5 riistoa, Suvi Hakkarainen 12/3/3 riistoa, Julia Salmio 10/6, Jennina Niemi 10/4, Meriem Eerikinharju 8/3, Essi Punkkinen 6/1, Saara Väre 5/0, Jenny Lausti 4/2/3 syöttöä/3 riistoa, Johanna Lemmetty 3/6, Riina Heino 2/6, Titta Lepistö 0/3, Anu Ansolahti 0/0. Norja: Sigrid Skorpen 21/4.

Tanska-Suomi 83-45 (42-30) Solna (SWE) 30.4.2008

Suomi: Johanna Lemmetty 9/7, Saara Väre 8/2, Julia Salmio 6/6, Titta Lepistö 6/3, Meriem Eerikinharju 5/3, Suvi Hakkarainen 4/1, Jennina Niemi 3/2, Riina Heino 2/2, Anu Ansolahti 2/1, Tiia Havio 0/5, Jenny Lausti 0/1, Essi Punkkinen 0/0. Tanska: Ida Tryggedsson Preetzmann 32/7/5 syöttöä/5 riistoa.

Suomi-Ruotsi 63-88 (24-46) Solna (SWE) 1.5.2008

Suomi: Suvi Hakkarainen 13/4, Julia Salmio 10/6, Riina Heino 10/3, Saara Väre 8/2, Meriem Eerikinharju 7/5, Essi Punkkinen 5/1, Jenny Lausti 4/2, Johanna Lemmetty 4/2, Titta Lepistö 1/4, Tiia Havio 1/0, Anu Ansolahti 0/1, Jennina Niemi 0/0. Ruotsi: Danielle Hamilton-Carter 19/5.

Islanti-Suomi 63-76 (28-31) Solna (SWE) 3.5.2008

Suomi: Riina Heino 14/6/5 riistoa, Tiia Havio 12/0, Titta Lepistö 9/8, Julia Salmio 9/5, Meriem Eerikinharju 9/4, Suvi Hakkarainen 7/4/3 riistoa, Saara Väre 6/3, Jennina Niemi 5/2, Johanna Lemmetty 4/4, Jenny Lausti 1/2, Anu Ansolahti 0/2, Essi Punkkinen 0/1. Islanti: Ingibjörg Jakobsdottir 15/6.

Sijoitusottelu: Suomi-Norja 72-60 Solna (SWE) 4.5.2008

Suomi: Meriem Eerikinharju 14, Julia Salmio 13, Riina Heino 10, Suvi Hakkarainen 8, Johanna Lemmetty 7, Saara Väre 6, Titta-Riina Lepistö 6, Tiia Havio 4, Jennina Niemi 3, Jenny Lausti 1, Essi Punkkinen, Anu Ansolahti. 

U16 POJAT PM-KISOISSA

Suomi-Tanska 41-72 (19-37) Solna (SWE) 30.4.2008

Suomi: Osku Heinonen 8/2, Paavo Heinäharju 6/0, Robin Nordman 5/3, Aleksi Koskinen 5/1, Kalle Naapi 5/0, Kilian Cato 4/5/3 riistoa/3 blokkia, Daniel Dolenc 3/1, Markus Molenius 2/3, Villematti Kopio 2/1, Henri Jokinen 1/1, Lauri Kuuluvainen 0/1, Joel Heinikoski 0/1. Tanska: Tue Leth Nielsen 13/3.

Ruotsi-Suomi 79-65 (33-42) Solna (SWE) 1.5.2008

Suomi: Kilian Cato 15/5, Markus Molenius 13/11, Villematti Kopio 12/1, Joel Heinikoski 9/2/3 syöttöä, Osku Heinonen 8/1, Robin Nordman 7/7, Lauri Kuuluvainen 1/0, Paavo Heinäharju 0/2, Aleksi Koskinen 0/2, Henri Jokinen 0/2, Daniel Dolenc 0/0. Ruotsi: Jonathan Person 24/6/4 syöttöä.

Suomi-Norja 72-46 (42-27) Solna (SWE) 3.5.2008

Suomi: Kalle Naapi 16/1, Aleksi Koskinen 10/1/4sy/3ri, Villematti Kopio 10/0, Joel Heinikoski 8/3, Lauri Kuuluvainen 6/2, Kilian Cato 5/7, Henri Jokinen 5/1, Robin Nordman 3/4, Daniel Dolenc 3/3, Markus Molenius 3/3, Paavo Heinäharju 2/1, Osku Heinonen 1/3. Norja: Joakim Bergh 10/2.

Islanti-Suomi 62-74 (28-38) Solna (SWE) 3.5.2008

Suomi: Villematti Kopio 14/5/3 syöttöä, Osku Heinonen 14/3, Markus Molenius 11/8, Robin Nordman 9/3/3 riistoa, Kilian Cato 8/10, Kalle Naapi 6/2, Daniel Dolenc 4/3, Joel Heinikoski 3/4, Aleksi Koskinen 3/1, Henri Jokinen 2/3, Lauri Kuuluvainen 0/0.

Islanti: Styrmir Gauti Fjeldstedt 14/3.

Sijoitusottelu: Tanska-Suomi 81-68 Solna (SWE) 4.5.2008

Suomi: Villematti Kopio 18, Markus Molenius 12, Joel Heinikoski 9, Osku Heinonen 9, Robin Nordman 8, Paavo Heinäharju 4, Daniel Dolenc 4, Kalle Naapi 2, Kilian Cato 2, Aleksi Koskinen, Lauri Kuuluvainen, Henri Jokinen.

WU16 TYTÖT PM-KISOISSA

Suomi-Ruotsi 62-78 (23-40) Solna (SWE) 30.4.2008

Suomi: Anette Juvonen 21/1, Janniina Koivunen 12/6, Laura Juhola 8/0, Susanne Uecker 5/1, Ellen Nurmi 5/0, Laura Saarinen 4/5, Karoliina Jaatinen 4/1, Evita Iiskola 3/3, Emma Nikula 0/1, Taru Madekivi 0/0, Emma Välikoski 0/0, Sophie Weckström. Ruotsi: Amanda Zahui 20/6/3 riistoa.

Islanti-Suomi 42-91 (25-43) Solna (SWE) 1.5.2008

Suomi: Janniina Koivunen 13/7/4 syöttöä, Anette Juvonen 13/4/4 syöttöä/7 riistoa, Evita Iiskola 11/4, Laura Saarinen 10/7/4 blokkia, Ellen Nurmi 10/5, Susanne Uecker 9/5, Laura Juhola 7/3/3 syöttöä/7 riistoa, Taru Madekivi 7/3, Sophie Weckström 5/1, Emma Nikula 3/4/3 riistoa, Karoliina Jaatinen 2/0/3 syöttöä, Emma Välikoski 1/3. Islanti: Gudbjörg Sverrisdóttir 8/7/3 riistoa.

Tanska-Suomi 55-64 (26-30) Solna (SWE) 2.5.2008

Suomi: Janniina Koivunen 21/8, Anette Juvonen 13/0/4 syöttöä, Evita Iiskola 6/6, Karoliina Jaatinen 6/1/3 syöttöä, Taru Madekivi 6/1, Laura Juhola 5/3, Susanne Uecker 5/1/4 syöttöä, Ellen Nurmi 2/0, Emma Nikula 0/3, Laura Saarinen 0/2, Sophie Weckström 0/0, Emma Välikoski. Tanska: Gritt Ryder 14/1.

Suomi-Norja 84-44 (49-26) Solna (SWE) 3.5.2008

Suomi: Janniina Koivunen 21/11, Laura Saarinen 14/9, Anette Juvonen 9/4, Sophie Weckström 9/1, Ellen Nurmi 8/5, Taru Madekivi 8/1/3 riistoa, Susanne Uecker 7/4, Laura Juhola 5/2, Emma Välikoski 2/0, Evita Iiskola 1/3, Emma Nikula 0/2, Karoliina Jaatinen 0/1. Norja: Emilie Grönås 16/6.

Loppuottelu: Ruotsi-Suomi 68-53 (31-33) Solna (SWE) 4.5.2008

Suomi: Janniina Koivunen 16/5, Anette Juvonen 12/1, Laura Saarinen 8/15, Ellen Nurmi 5/1, Sophie Weckström 5/0, Laura Juhola 2/2/5 syöttöä, Emma Nikula 2/2, Taru Madekivi 2/0, Karoliina Jaatinen 1/1/3 syöttöä, Evita Iiskola 0/1, Susanne Uecker 0/1, Emma Välikoski 0/0. Ruotsi: Farhiya Adbi 19/5.

 

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia