Turun NMKY luopuu I divisioonasta, paikkaa ei täytetä

21.5.2008 Miesten I divisioonassa viidenneksi sijoittunut Turun NMKY on luopunut sarjapaikastaan. Tiistai-iltana koolla ollut Koripalloliiton hallitus päätti olla täyttämättä paikkaa aikaistaen samalla divisioonan joukkuemäärän kavennussuunnitelmaa vuodella. Tulevalla pelikaudella I divisioonassa pelaa 13 joukkuetta.

Luopumisperusteluikseen Turun NMKY ilmoittaa pelaajavaikeudet. Seura ilmoitti tiistaina liitolle, ettei sillä ole divisioonatason edellyttämiä kotimaisia pelaajia tarpeeksi, eikä sillä ole käytännön mahdollisuuksia ulkomaalaispelaajien palkkaamiseksi.

Koripalloliiton suunnitelmissa oli supistaa miesten I divisioonan joukkuemäärää kahden seuraavan pelikauden aikana (kaudelle 2010-11) 12:een joukkueeseen, joka on sama joukkuemäärä kuin Korisliigassa. Turun NMKY:n luovuttua liittohallitus päätti aikaistaa suunnitelmaa siten, että I divisioona pelataan 12-joukkueisena jo pelikaudella 2009-10. TuNMKY on ilmoittanut anovansa sarjapaikkaa alueellisesta II divisioonasta.

Miesten I divisioonassa pelaavat joukkueet kaudella 2008-09 ovat BC Jyväskylä, BC Nokia, Helsingin NMKY, Järvenpään Koripalloseura, Kauhajoen Karhu, Lapuan Korikobrat, Loimaan Korikonkarit, Pussihukat (Vantaa), RU/ToPo (Vantaa), Salon Vilpas, Tapiolan Honka (Espoo), Ura Basket (Kaarina) ja Äänekosken Huima.

Divisioonan supistuminen yhdellä joukkueella ei muuta aiemmin päätettyjä periaatteita, joiden mukaan divisioonasta nousee yksi joukkue varmuudella Korisliigaan ja toinen karsii. Vastaavasti Korisliigasta putoaa kauden 2008-09 päätteeksi yksi joukkue ja toinen karsii paikastaan divisioonajoukkuetta vastaan.

Miesten I divisioonan peliformaatti kaudelle 2008-09 julkaistaan myöhemmin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloon valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset

Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

18.9.2008 Pohjoinen alue

Koripalloliiton koulutusohjelma ”Heads Up!” käynnistynyt

Suomen Koripalloliitto on käynnistänyt seurojen ulkomaalaisvahvistuksille suunnatun koulutusohjelman, joka kantaa nimeä ”Heads Up!”. Ohjelman tarkoituksena on helpottaa vahvistusten sopeutumista Suomeen sekä valaista kulttuurieroja, joihin moni vahvistus törmää saapuessaan maahan.

30.9.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliiton uusi tilastopalvelu julkaistu

Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

15.6.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliitto myönsi sarjalisenssit pääsarjoihin, vahvisti pelitavat

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikkoja pelikaudelle 2015-16. Maanantai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus sekä Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö myönsivät kymmenen sarjalisenssiä Korisliigaan, kahdeksan miesten Divisioona A:han, peräti 14 Divisioona B:hen ja yhdeksän sarjalisenssiä Naisten Korisliigaan sekä kymmenen naisten I divisioonaan. Samalla liittohallitus vahvisti pelikauden 2015-16 sarjaformaatit.

9.5.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliiton kilpailusääntöihin merkittäviä muutoksia

Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

20.6.2012 Pohjoinen alue

Tom Westerholmista Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja

Pitkän, 17 vuotta kestäneen päivätyön Uudenkaupungin Korihaissa tehnyt Tom Westerholm on valittu Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtajaksi. Westerholm, 39, aloittaa uudessa tehtävässään 1.9.2012.

Näytä lisää vastaavia