Suomi mielii voittoja kotipeleistään Ukrainaa vastaan

7.8.2008 Reilun kahden viikon päästä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue isännöi perjantaina (8.8.) ja lauantaina (9.8.) kotiluolassaan Vantaan Energia Areenalla Ukrainaa. Suomi mielii voittoja tililleen valmistavista maaotteluistaan.

Suomi on kohdannut kesän kahdessa ensimmäisessä maaottelussa Liettuan ja Saksan toimien molempien viimeisenä kenraalina ennen lähtöä Pekingin olympialaisiin. Yllätysvoitot jäivät saavuttamatta, vaikka suurempiaan suomalaiset kunniakkaasti kiusasivatkin.

- Meillä ei ole valmistautumisohjelman aikana, eikä EM-karsinnoissa ainoatakaan helppoa ottelua. Meillä on vielä pari viikkoa analysoida pelaamistamme ja kehittyä joukkueena, mutta itseluottamuksen kannalta olisi tietenkin mukava saada voittotili auki, linjasi Suomen maajoukkueen valmentaja Pekka Salminen.

Päävalmentaja Henrik Dettmannin ja Salmisen harjoituksissa maajoukkue on keskittynyt hyökkäys- ja puolustusperusteiden hiomiseen. Tehtävää on helpottanut se, että maajoukkueella on käytettävissään lähes kaikki runkopelaajat, jotka olivat nostamassa Suomea viime syksynä A-divisioonaan.

- Ollaan jatkettu siitä, mihin viime vuonna jäätiin. Joukkue on tuntunut heti leirityksen alusta joukkueelta, eikä joukolta yksilöitä. Fiilis ja meno treeneissä ovat tuntuneet hyvältä, luonnehti laituri Kimmo Muurinen.

Salmisen tapaan Muurinen toivoo voittotilin aukeamista.

- Ukraina-pelit ovat jatkoa hyvällä ottelusarjalle, jonka olemme aloittaneet. Voitto olisi kiva ottaa. Treeneissä ollaan koko ajan edetty siihen suuntaan, että sellaista voi ryhtyä odottamaan.

Möttölä jättää Ukraina-pelit väliin

Ukraina tarjoaa Suomelle hyvän tasonmittauksen. Niin ikään A-divisioonassa pelaavat ukrainalaiset marssittavat Vantaalla parketille joukkueen, josta löytyy mm. 216-senttinen Grigori Khizhnyak ja 212-senttinen Vyachelsav Kravtsov.

Pitkien ukrainalaisten vartioinnissa on lisätöitä tiedossa mm. Antti Nikkilälle ja Aki Ulanderille, sillä maajoukkuekapteeni Hanno Möttölä jättää varotoimenpiteenä Ukraina-pelit väliin. Möttölä satutti reitensä harjoituksissa.

- Siinä on pieni repeämä. Ollaan varovaisia ja jätetään tämä viikonloppu väliin, vahvisti Möttölä.

Kesän ensimmäiseen maaotteluun Suomi-paidan pukee luottolaituri Jukka Matinen, joka on toipunut pelikuntoiseksi.

Ukraina-ottelut ovat maajoukkueen ensimmäiset kotiyleisön edessä sitten viime syyskuussa pelatun Romania-ottelun, jonka Suomi voitti ällistyttävällä 50 pisteen erolla (111-61) nousten Euroopan A-divisioonaan.

Suomi ei ole harjoituksissaan keskittynyt Ukrainan analysointiin, mutta perusluonnehdinta tulevasta tulee Salmiselta kuin apteekin hyllyltä.

- Vastaan tulee isoja ja nopeita karjuja, joka asettaa erityisesti puolustuksemme testiin. Ukraina lukeutuu perinteisesti niihin maihin, jotka pelaavat hyvin, jos heidän antaa pelata. Kyse tulee olemaan siitä, miten pystymme kontrolloimaan tempoa, Salminen pohdiskeli.

Ukraina-maaottelut pelataan perjantaina (8.8.) ja lauantaina (9.8.) Vantaan Energia Areenalla. Molemmat ottelut käynnistyvät klo 19, lipunmyynti käynnistyy pelipaikalla tuntia ennen.

Suomen maajoukkue

Nimi

 

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Shawn

Huff

198

05.05.1984

G

free agent

Mikko

Koivisto

194

18.04.1987

G

UNC-Greensboro (USA)

Petteri

Koponen

194

13.04.1988

G

Honka, Espoo

Tuukka

Kotti

205

18.03.1981

F

free agent

Sami

Lehtoranta

205

13.11.1979

F

Kataja, Joensuu

Jukka

Matinen

203

06.11.1978

F

Honka, Espoo

Kimmo

Muurinen

202

23.02.1981

F

Honka, Espoo

Ville

Mäkäläinen

194

27.02.1985

G

free agent

Antti

Nikkilä

210

25.08.1978

C

free agent

Aki

Ulander

209

29.12.1981

C

Sundsvall Dragons (SWE)

Petri

Virtanen

183

18.09.1980

G

Kataja, Joensuu

 

Päävalmentaja

Henrik Dettmann

Valmentaja

Pekka Salminen

Valmentaja

Jussi Hirvonen

Huoltaja

Mikko Pehkonen

Osteopaatti

Jere Linja-aho

Lääkäri

Aleksi Kallioniemi

Ukrainan maajoukkue

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Andriy

Agafonov

207

07.05.1986

F

Khimik-OPZ Yuzny

Artur

Drozdov

199

23.10.1980

F

-

Grigori

Khizhnyak

216

16.07.1974

C

Dnipro Dnepropetrovsk

Viktor

Kobzisty

200

07.03.1979

F

Dnipro Dnepropetrovsk

Maxym

Korniyenko

201

26.06.1987

F/C

Dnipro Dnepropetrovsk

Vyacheslav

Kravtsov

212

25.08.1987

C

BC Kyiv

Igor

Krivych

199

14.12.1978

F

BC Donetsk

Rostislav

Krivych

198

14.12.1978

F/G

BC Donetsk

Serhiy

Lishchuk

210

31.03.1982

C

-

Olexiy

Onufriyev

200

24.02.1982

F

MBC Mykolaiv

Oleksandar

Panchenko

184

13.08.1984

G

-

Igor

Silkovskiy

194

03.05.1985

G

MBC Mykolaiv

Dmitri

Zabirchenko

191

15.06.1984

G

BC Donetsk

Yaroslav

Zubrytskyi

202

19.11.1974

F

Politekhnika-Halychyna Lviv

 

Päävalmentaja

Valentin Melnychuk

Valmentaja

Vadim Czeczuro

Joukkueenjohtaja

Gennadiy Zashchuk

Fysioterapeutti

Serhiy Dzyuba

Fysioterapeutti

Sergiy Gumela

Lue myös seuraavat artikkelit



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

Näytä lisää vastaavia