Pyrintö ja LrNMKY voittoihin jatkoajoilla

2.12.2011 Korisliigan perjantain molemmissa otteluissa tarvittiin jatkoajat voittajien selvittämiseksi. Tampereen Pyrintö haki Kauhajoelta voiton Karhusta 75–73 (63–63, 33–31) ja Lappeenrannan NMKY jatkoi KTP:n tappioputkea 92–81 (81–81, 43–31)-kotivoitolla.

Antero Lehdon Pyrintö päihitti Karhun jatkoajalla. Kuva: Tytti Nuoramo.

Pyrintö piti Kauhajoella johtoa lähes varsinaisen peliajan alusta loppuun, kunnes Karhu kipusi kaksi minuuttia ennen neljännen jakson loppua tasalukemiin.

 

Karhun Ilkka Vuori villitsi pohjanmaalaisyleisöä viemällä ottelun jatkoajalle varsinaisen peliajan viimeisen minuutin alussa. Pyrinnön Olli Ahvenniemi säkitti tamperelaiset 70–75-johtoon 16 sekuntia ennen loppua, ja Karhun Kelly Beidler toi kolmosellaan kotijoukkueen 73–75-tilanteeseen toisessa päässä. Antti Nikkilän epäonnistuttua vapaaheitoissaan jäi Beidlerille mahdollisuus viedä joukkueensa voittoon, mutta kolmonen kolahteli rautoihin.

 

- Pelimme oli 38 minuuttia sellaista kuin pitääkin, mutta sitten annoimme virheillämme Karhulle tilaisuuden nousta vielä mukaan. Jatkoajalla olimme viisaampia ja kurinalaisempia kuin kauden edellisillä jatkoajoilla ja uskon, että vastedeskin olemme vahvempia tiukoissa peleissä, totesi Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola, jonka joukkue hävisi syksyn kolme edellistä jatkoaikapeliään.

 

Pyrinnön parhaat olivat Antero Lehto (18/2) ja Kenneth Lowe (17/4/3 riistoa). Ilman Todd Hendleytä pelanneesta Karhusta parhaasta iltapuhteesta vastasivat Kelly Beidler (25/13) ja Vesa Mäkäläinen (15/6).

NBA-konkari debytoi KTP:ssa, LrNMKY voittoon 

KTP ei pystynyt katkaisemaan nyt jo kahdeksan pelin mittaiseksi venynyttä tappioputkeaan, vaikka kotkalaisjoukkue sai riveihinsä uuden ja kokeneen yhdysvaltalaispelurin. Neljä kautta NBA:ssakin pelannut 211-senttinen, 38-vuotias Amal McCaskill liittyi perjantaina tuoreimpana pelurina KTP:n kokoonpanoon.

 

LrNMKY hallitsi peliä pitkään ja johti parhaimmillaan pistein 48–34, mutta KTP hivuttautui vähän kerrallaan rinnalle ja Antonio Crockerin kolmosella ja Timothy Bluen vapaaheitoilla jo 78-81-johtoon, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 52 sekuntia. LrNMKY:n amerikkalaislaituri viiletti kuitenkin viime sekunnilla korille, upotti kakkosen ja kalasti virheen, jonka seurauksena tuomittu bonusvapaaheitto toi LrNMKY:n tasoihin, 81–81.

 

Jatkoajalla LrNMKY oli isäntä talossa, ja KTP ei onnistunut tekemään viiden minuutin aikana pistettäkään. Isäntien voimahahmot olivat Lawrence Hamm (31/8) ja Tyler Tiedeman (23/8), KTP:lta esiin nousivat Antonio Crocker (28/8) ja Timothy Blue (18/14).

 

Uusi kotkalaisvahvistus Amal McCaskill pelasi vajaan 15-minuuttisen, upotti kuusi pistettä ja keräsi kolme levypalloa.


(STT)

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

Näytä lisää vastaavia